3v3 Super Series: Uudistunut TPS vakuutti kotiyleisönsä edessä − Ilves jäi nuorisojoukkueella jalkoihin

LIIGA / Artikkeli
HIFK ja Ilves pelasivat Turussa 3v3-turnauksessa.
Kuva © Timo Savela
Liiga-kaukaloissa historiallinen turnaus pyörähti käyntiin neljän joukkueen voimin, ja Kärpät liittyy mukaan karkeloihin ensi viikon Tampereen otteluissa. Jatkoaika kokosi napakasti yhteen turnauksen avauspäivän tapahtumat.

Dominik Hrachovinan Tappara taipui Andrei Karejevin TPS:lle

TPS − Tappara 3−2 (VL)

Nuorekas turkulaisryhmä sai avausvastustajakseen Tapparan. TPS marssitti kotiyleisön eteen debytantteja, joista Kalle Väisänen edusti viime kaudella turkulaisryhmän junioreita. Tapparalla debyytin teki Petteri Puhakka.

Maaliton ensimmäinen erä tarjoili vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vaarallisimmasta paikasta vastasi muutenkin turnauksessa edukseen esiintynyt Tapparan Michael Špaček. Erän kuva oli, että Tappara hallitsi ja TPS keskittyi vastahyökkäyksiin. 

Toiseen erään TPS lisäsi vauhtia, ja Josh Kestner näytti laukaisutaitoaan  heti avaushetkillä viimeistelemällä turnauksen ensimmäisen maalin.

Erän loppuminuutit tarjoilivat formaatin mukaisesti viihdyttävää kiekkoa ja nippukaupalla maaleja. Juuso Pärssinen vei TPS:n jo kahden maalin johtoon komealla harhautuksella, mutta Tappara ei taipunut, vaan tasoitti ottelun Teemu Suhosen ja Kristian Kuuselan osumilla. Esityön kumpaankin osumaan tarjoili Špaček.

Varsinainen peliaika päättyi tasan, joten voittomaalikilpailussa haettiin voittajaa. Jukka Peltola ei onnistunut tehtävässään, joten Kestnerille tarjoiltiin sankarin viittaa. Sen kanadalaishyökkääjä otti harteilleen ja TPS marssi voittajana kaukalosta pukukoppien uumeniin.

Ilves-puolustaja Tuomas Salmela merkitsi itsensä historiankirjoihin jäähypenkkiä kuluttaessaan

HIFK − Ilves 2−1

Liiga-kaukaloiden kissapedot kohtasivat toisensa illan toisessa ottelussa. Ilveksessä debytoi ottelussa hyökkääjä Eppu Varjamo, joka esiintyi varsin mallikkaasti ottelun tiimellyksessä.

Jo kolmatta iltaa putkeen pelannut tamperelaisryhmä oli vaisuhko ottelun alkuminuuteilla. Nuorisovoittoisella joukkueella turnaukseen lähtenyt Ilves kuitenkin onnistui pyristelemään HIFK:n mukana ja pääsi jopa iskemään ottelun avausmaalin, jonka viimeisteli tarkalla laukauksella Matias Maccelli

Kokonaisuutena ottelu oli paljon rauhallisempi kuin turnauksen avausottelu, mutta viimeiset minuutit mentiin kovaa rallia.

Toisen erän alussa Juha Jääskä namutteli tasoitusmaalin, josta HIFK sai lisää virtaa. Ilveksen kapteenina turnauksessa pelannut Tuomas Salmela nappasi maalin jälkeisessä vaihdossa koko turnauksen ensimmäisen rangaistuksen, josta tupsukorvat selvisivät säikähdyksellä.

Salmela otti vielä ottelun loppuun toisen rangaistuksen. Tällä kertaa helsinkiläiset käyttivät tilanteen nopeasti hyödykseen. Anton Lundell pommitti Jääskän tehdessä mallikkaasti maskia Lukas Dostalin edessä. Lisämaaleja ei nähty, vaikkakin Frans Tuohimaa yritti vielä herkutella laukausta tyhjään maaliin.

Runsasmaalisen ja tunteikkaan tangon tarjosivat TPS ja HIFK

TPS − HIFK 3−4 (VL)

Helsinkiläisryhmä sai heti perään vastaansa turnauksen isäntäjoukkue TPS:n. Turkulaisten maalinsuulle luisteli lainasopimuksella tullut Ukko-Pekka Luukkonen. Helsinkiläisten maalilla jatkoi Tuohimaa.

Sebastian Dyk pilasi Luukkosen debyytin iskemällä avausmaalin heti ensiminuuteilla. Hetkeä myöhemmin Ruben Rafkin karkasi suoraan jäähyaitiosta läpiajoon ja tasoitti ottelun. HIFK ei kuitenkaan hyytynyt, vaan meni Teemu Tallbergin maalilla jälleen johtoon.

Toisessa erässä oli TPS:n vuoro iskeä, kun ensin Timur Ibragimov tasoitti ottelun ja Topias Haapanen ehti viemään TPS:n jo johtoon. Helsinkiläisten ylivoimapeli ei vakuuttanut kahdessa ottelussa, mutta joukkue onnistui tasoittamaan ottelun ilman maalivahtia, kun Lundell ohitti Luukkosen. 

Rangaistuslaukauksille edenneen ottelun sankariksi nousi myös ottelun alkutahdit iskenyt Dyk, jonka rystynosto toi HIFK:lle voiton. 

Mansen derby tällä kertaa Turussa – Tappara pyöritti Ilveksen kumoon

Ilves − Tappara 2−4

Tamperelaisten pitkään odottama paikalliskamppailu polkaistiin käyntiin turnauksen neljäntenä otteluna. Molemmat seurat vaihtoivat aloittavia maalivahteja, Tappara marssitti veräjälle Christian Heljangon ja Ilves Eetu Mäkiniemen.

Tappara-hyökkääjä Charles Bertrand pamautti avausminuuteilla kiekon pömpeliin Ilves-puolustajan luistimesta. Joose Antonen yllätti maalin jälkeisessä vaihdossa Heljangon tasoittaen ottelun. Tappara-vahdin ottelu alkoi todella murheellisesti, sillä hetki Antosen maalin jälkeen Samuli Vainionpää laukoi Ilveksen johtoon. Erän lopussa jo aiemmin väläytellyt tutkapari Špaček−Suhonen tasoitti ottelun. 

Toisessa erässä Tappara kiristi ruuvia ja Ilves putosi vauhdista. Voitto-osumaa saatiin odottaa silti viimeiselle minuutille ja illan sankariksi nousi Jarkko Malinen. Peltola kaunisteli vielä numeroita ottelun toisella maalillaan ja viimeisteli loppulukemiksi 4−2. 

Ilveksen eväät oli syöty jo ennen illan viimeisiä hitaita

TPS − Ilves 7−1

Kotiyleisö sai nauttia vielä illan viimeisessä ottelussa kotijoukkueen maalikarkeloista. Dostal luisteli tamperelaisseuran maalinsuulle ja Eetu Anttila sai vuoron turkulaisten maalilla.

Ensimmäisessä erässä lukemat pysyivät vielä maltillisina, vaikka TPS onnistuikin karkaamaan erän loppuhetkillä kahden maalin johtoon.

Ruslan Ishakov nakutti turnauksen viimeisen kymmenminuuttisen aikana kotijoukkueen kolmannen maalin, mikä sammutti lopullisesti tupsukorvien pelihalut ja TPS sai tehdä mitä lystäsi. 

Vielä erän puolivälissä Ilves yritti tulla mukaan peliin Miro Nallin 4−1-kavennuksella, mutta seuraavista maaleista vastasi jälleen TPS. Kotiyleisön illan kruunasi TPS:n seitsemännen maalin viimeistellyt ja samalla hattutemppunsa täydentänyt Eetu Liukas

Muokattu 22.8.20 klo 10.00: Tapparan avausmaalin tekijä Ilves-kamppailussa oikeaksi. Kyseessä ei ollut Jukka Peltola. 

» Lähetä palautetta toimitukselle