2B-divisioonan MM-ennakko: Jääkiekkokisat Uudessa-Seelannissa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Uusi-Seelanti ja Israel kohtaavat taas MM-näyttämöllä.
Kuva © Jussi Siiriäinen
Uudesta-Seelannista harvalle tulee ensimmäisenä mieleen jääkiekko. Oseaniassa kuitenkin pelataan 2B-divisioonan MM-kisat, joita Jatkoaika ennakoi.

Jääkiekon MM-kisojen 2B-divisioona alkaa Uuden-Seelannin Aucklandissa. Divisioona on viidenneksi korkein sarjataso, jonka voittaja nousee ensi kevääksi 2A-divisioonaan. Viimeiseksi sijoittuneen kohtalona on pelata vuonna 2018 alimmalla tasolla kolmosdivisioonassa.

Kiina putosi täksi vuodeksi 2A-divisioonasta 2B:hen. Turkki nousi kolmosdivisioonan kotikisoistaan alemmalle kakkosdivisioonatasolle. Viikon kestävä turnaus alkaa maanantain ja tiistain välisenä yönä, ja jokaisena pelipäivänä pelataan kolme ottelua.

1. Uusi-Seelanti

Uuden-Seelannin materiaali ei ole 2B-divisioonatasolle yleensä parasta, ja mikäli kaikki maat saisivat tärkeimmät pelaajat paikalle, olisi Uudella-Seelannilla hankaluuksia yltää edes mitalisijoille. Nyt Oseanian kakkosmaalla on kuitenkin isännyyden tuoma etu.

Muille maille on luonnollisesti hyvin vaikeaa saada ykkösmiehistöään Uuteen-Seelantiin, sillä viidennen sarjatason maiden pelaajilla on usein koulu- ja työesteitä. Uusi-Seelanti on aiemmissa kisoissa kärsinyt samasta ongelmasta, mutta nyt Ice Blacks pelaa taas kotiyleisönsä edessä.

Kaiken lisäksi aikaero on Uuden-Seelannin puolella. Vastustajat kärsivät rasituksesta, kun Uudessa-Seelannissa pelataan esimerkiksi Suomen aikaa yöllä ja aamulla. Richard Parry on maan ykkösvahti, ja kenttäpelaajista tärkeimpiä ovat hyökkääjät Andrew Cox, Nicholas Henderson ja Paris Heyd. Hayn kolmosista puolustaja Andrew ja hyökkääjä Oliver osallistuvat kisoihin.

2. Meksiko

Meksiko on Uuden-Seelannin pahin vastus tämän vuoden 2B-divisioonassa. Viime kisat isännöinyt Väli-Amerikan maa sijoittui kotikisoissaan toiseksi ja voitti neljänneksi jääneen Uuden-Seelannin 2−1. Mitali on Meksikolle vähimmäisvaatimus, mutta myös nousu on erittäin todennäköinen.

Meksikon maalissa kiekkoja pysäyttää Alfonso de Alba. Puolustuksesta tärkein yksittäinen pelaaja on kenties koko turnauksen paras pakki Fernando Ugarte. Hyökkääjistä viime keväänä turnauksen parhaaksi valittu Hector Majul on isossa roolissa.

Hyökkäyksessä Meksiko on tosin kokenut kaksi pahaa takaiskua. Majulin kanssa hyökänneet Brian Arroyo sekä Adrian Cervantes eivät päässeet lähtemään Uuteen-Seelantiin, joten Meksikon on tultava toimeen ilman näitä avainpelaajia. Meksiko kohtaa alkuun turnauksen helpoimpia ryhmiä, joten hyvä alku on luvassa.

Kiinalla on pieniä maalivahtimurheita, vaikka maa tuskin veräjänvartijoihinsa kaatuu.
Kuva © Jussi Siiriäinen

3. Kiina

Kiina sai täksi kaudeksi oman KHL-joukkueen, kun Kunlun Red Star liittyi idän suurimpaan sarjaan. Liittyminen ei ainakaan vielä näy maajoukkueessa, sillä kiinalaispelaajien taso ei riitä KHL:ään eikä Kunlunissa täten ole tullut maajoukkuepelaajille juuri peliminuutteja.

Tämän hetken paras kiinalaiskiekkoilija on puolustaja Andong Song, jonka New York Islanders varasi NHL:ään kesällä 2015. Hän kuitenkin pelaa Pohjois-Amerikassa eikä ole Kiinan käytettävissä. Kunlunissa pelaava Kanadan ja Kiinan kaksoiskansalainen Zach Yuen olisi hyvä vahvistus, mutta hänellä ei ole vielä edustusoikeutta maajoukkueessa.

Kuten divisioonan muut maat, myös Kiina jää ilman joitakin avainpelaajiaan Uuden-Seelannin haastavan sijainnin takia. Kiinan maalissa on vasta maan kolmanneksi paras veskari, sillä Zhiwei Liu ja Shengrong Xia eivät päässeet kisoihin. Torjuntavastuun kantaa nuori Zehao Sun. Kenttäpelaajista Tianxiang Xia ja Rudi Ying pelasivat muutaman minuutin Kunlunissa.

4. Israel

Israel on yksi MM-kiekon ristiriitaisimmista maista. Maajoukkueen päävalmentaja Derek Eisler on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, sillä yhdysvaltalainen valitsee kisajoukkueeseen pelaajia, joilla ei ole kahden maan passia. Päätös on erikoinen, sillä Israelin kilpailukyky heikentyy merkittävästi.

Kazakstanin liigassa pelaava ihmelapsi Eliezer Sherbatov olisi 2B-tasolle ylivoimainen pelaaja, mutta hän ei ole mainituista syistä joukkueessa. Israelilta puuttuu kosolti muitakin tärkeitä pelimiehiä, mutta Sherbatovin ja Maxim Birbraerin puuttumiset ovat olennaisimpia.

Viime vuoden kisoissa Israel yllätti heikosta materiaalistaan huolimatta. Maa sijoittui pronssille, vaikka se voitti vain kaksi peliä. Israel oli tasapisteissä Uuden-Seelannin ja Pohjois-Korean kanssa, kun pelit menivät ristiin. Keskinäisissä peleissä se kuitenkin meni edelle. Israel tuskin putoaa valitulla miehistöllä, mutta parhailla pelaajillaan se voisi pärjätä jopa 2A-divisioonassa.

5. Pohjois-Korea

Pohjois-Korea on arvoituksellinen kisaosallistuja. Viime keväänä se ylisuoritti, vaikka se pelasi vain kolmella kentällisellä ja lopullinen kisakokoonpano poikkesi jonkin verran alun perin ilmoitetusta. Pohjois-Korea voitti sensaatiomaisesti Uuden-Seelannin 7−4, vaikka sen piti olla ottelussa täysi vastaantulija.

Pohjoiskorealaisten lykky on vuoden 2016 turnauksen tapaan se, että divisioonassa on maa, joka lähettää kisapaikalle kehnon joukkueen. Edelliskeväänä Bulgaria saapui kisoihin juniorijoukkueella, joten Pohjois-Korealla ei ollut putoamisuhkaa. Tällä kertaa pohjoisemman Korean onneksi Turkki osallistuu varsin heikolla ryhmällä.

Kolmosdivisioonassa vuosia pelanneella Pohjois-Korealla on siis toistamiseen erinomainen tilaisuus sinnitellä ja pysyä 2B-divisioonassa toinen kevät perätysten. Hong Chun-Rim on Pohjois-Korean selvästi paras hyökkääjä, mutta myös muilta on odotettavissa tukea — jos ilmoitettu kokoonpano lopulta paikkansa pitää ja nimetyt pelaajat kisoihin saapuvat.

Pohjois-Korea on kisoista toiseen yksi suurimmista mysteereistä.
Kuva © Jussi Siiriäinen

6. Turkki

Turkki piti viime keväänä kolmannet kotikisat perättäin. Sarjatasoa 2B-divisioonan ja 3-divisioonan välillä vaihdellut maa onnistui nousemaan, kun toissa vuonna Pohjois-Koreaa vastaan hävitty ratkaisupeli jäi unholaan ja Turkki kykeni selättämään Etelä-Afrikan nousun tuoneessa kärkipelissä.

Nyt kisat eivät kuitenkaan ole Turkissa, joten joukkue näyttää pelaajalistaltaan täysin erilaiselta. Kocoglun veljekset Alec ja Andy puuttuvat, eikä Emrah Özmenkään Turkkia vahvista. Turkkilaisille äärimmäisen tärkeä on Serdar Semiz, joka on keikkunut divisioonakisojen pistepörssien kärkisijoilla vuodesta toiseen.

Maalivahtiosasto on kuitenkin mennyt uusiksi, kun monivuotinen ykköskoppari Erol Kahraman ei edusta Turkkia kisoissa. Tolga Bozacin on kannettava vastuu tolppien välissä, mutta urakka ei ole helppo. Puolustus on köykäinen, eikä hyökkäyksessä ole tiedossa Semizille tulitukea kuin lähinnä Serkan Gumusilta. Putoaminen on lähellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle