Alkavalla auroraliigakaudella on tutut suosikit, vaikka hallitseva mestari HIFK menettikin valtaosan terävimmästä kärjestään ulkomaille. Kiekko-Espoo on tunnetun kivikova ja myös viime kauden muut välieräjoukkueet HPK ja KalPa ovat potentiaalisia menestysryhmiä, hurjasti vahvistunutta Ilvestä unohtamatta.
Tässä jutussa käydään läpi kymmenen Auroraliigan alkavalla kaudella läpimurtonsa kynnyksellä olevaa pelaajaa. Läpimurron mittari voi vaihdella pelipaikan ja joukkueen mukaan, mutta lähtökohtaisesti sillä tarkoitetaan nyt merkittävää henkilökohtaista piste-ennätystä ja nousua sarjan tähtipelaajien joukkoon tuloksenteon saralla − tai vastaavasti kansainvälisen luokan vastuullista pelintasoa esimerkiksi keskushyökkääjänä tai puolustajana. Listalla on kymmenen kohtaa, joista kahden tapauksessa käsittelyssä on samassa joukkueessa pelaava kaksoissiskopari.
Moona Keskisarja, RoKi
Pitkään RoKissa vaikuttanut hyökkääjä kävi toissa kaudella TPS:ssä toteamassa, että napapiirillä paras − olkoonkin, että turkulaisryhmässä syntyivät Keskisarjan uran toistaiseksi parhaat yhden kauden pisteet. Viime kausi ei kuitenkaan jäänyt kuin kahden pisteen päähän siitä ja 10+11=21 pistettä 30 ottelussa sarjan jumbojoukkueessa on erinomainen osoitus pelurin kyvyistä.
Mikäli Keskisarja pelaa alkavalla kaudella ehjän runkosarjan, eli yli 30 ottelua, voidaan häneltä odottaa Anna Kalován ja kumppanien rinnalla piste per peli -tahtia. Se olisi 20-vuotiaalle hyökkääjälle mainio suoritus ja iso askel pelaajakehityksen tiellä. Siihen hänellä on täydet mahdollisuudet.
Eevi Ilvonen, TPS
Nyt 27-vuotias Ilvonen pelasi viime kaudella ensimmäisen pääsarjakautensa tahkottuaan pitkään naisten Mestistä sekä Suomi-sarjaa SaiPan kapteenina. Paukutti jo debyyttikaudellaan 32 runkosarjaottelussa 13 maalia ja 21 pistettä, ja jatkoi periaatteessa siitä, mihin Lappeenrannassa tottui.
Ilvonen poikkeaa pelivuosiensa tuoman kokemuksen ansiosta melkoisesti tavallisesta pääsarjakeltanokasta, ja siksi häneltä onkin lupa odottaa oman TPS-aikansa maaliennätyksen rikkoutumista ja piste per ottelu -tahdin lähestymistä isolla kädellä. Ilvonen on turkulaisille laukauksensa ansiosta erityisesti ylivoimalla käyttökelpoinen ase. Rykäisi jo viime kaudella kuusi ylivoimapussia vastustajien verkkoihin. Lanka palaa jo!
Julia Kuusisto, Ilves
Raamikas keskushyökkääjä tulee Emma Ekoluoman aisaparina iskemään kunnon tehot tiskiin. Ekoluoma teki oman läpimurtonsa jo viime kaudella, eikä ole syytä olettaa tahdin laantuvan. 172-senttinen Kuusisto, 17, on osoittanut jo sekä tupsukorvissa että Tyttöleijonissa olevansa mainio ylivoimapelaaja lähellä maalia. Hän osaa myös suojata kiekkoa erinomaisesti ja hyödyntää ulottuvuuttaan ohitustilanteissa.
Ekoluoman hätyytellessä koko sarjan pistepörssin top 10 -sijoja, pystyy Kuusistokin vähintään kaksinkertaistamaan oman viime kauden pistesaldonsa 4+10=14. Vielä tällä kaudella Kuusisto ei välttämättä yllä naisleijonarinkiin, mutta piirtää nimensä takuulla Juuso Toivolan muistiinpanopaperien kulmaan tulevaisuutta varten.
Emma ja Iida Lappalainen, HIFK
Lappalaisen siskokset eivät ole naisten jääkiekkoa seuraaville uusia nimiä, sillä he ovat olleet jo hyvän tovin pinnalla RoKissa ja lappilaisissa kiekkoympyröissä muutenkin. Nyt kaksikko otti uriensa kannalta merkittävän askeleen ja siirtyi muutosten kynsissä olevaan HIFK:hon.
Lappalaisten lajikyvyt ovat ilmeiset. Siinä, missä RoKissa he pääsivät toteuttamaan taitojaan hieman tutkan ulkopuolella, nyt heillä on Stadin Gimmoissa Pauliina Salosen ohella iso vastuu siitä, että hallitseva mestari pysyy puheissa jälleen pitkälle kevääseen.
Kumpikaan ei ole vielä urallaan rikkonut runkosarjassa 20 pisteen rajaa, mutta nyt sopii odottaa, että kumpikin hätyyttelee piste per peli -tahtia eli lukemien soisi alkavan kolmosella.
Sofia Kari, Kuortane
Kari ei ole monen muun listalla olevan pelaajan tavoin pistenikkari, vaan ennemminkin työteliään keskushyökkääjän perikuva. 19-vuotias hyökkääjä on kolkutellut urallaan jo 20 pisteen rajaa ja tällä kertaa se menee kirkkaasti rikki. 18 pisteen ennätys voitaneen kirjailla ensi keväänä kymmenisen numeroa kovemmilla tilastoilla.
Karin suurin läpimurto tapahtuu kuitenkin siinä, miten hän hoitaa pelipaikkakohtaiset velvoitteensa, kuten aloitukset ja puolustamisen. Kuortaneen sisupussia voitaisi tituleerata Auroraliigan Hannes Björniseksi, jos sallitte.
Adalmiina ja Alisa Makkonen, Ilves
Lappalaisten ohella myös Makkosen kaksoset uuden haasteen edessä, joskin siirto KalPasta Ilvekseen on pienempi loikka kuin kilpasiskoilla napapiiriltä Stadin Gimmoihin.. Puolustaja-Adalmiina ottanee ison roolin tupsukorvien ylivoimapelissä ja hyökkääjä. Alisa tehnee hyvät tehot Kuusiston ja Ekoluoman vitjassa.
Adalmiina Makkonen saanee kauden aikana jälleen näytönpaikan Naisleijonissa sen lisäksi, että 15 pisteen kausiennätys menee komeasti uusiksi. Tähänastinen maaliennätys (neljä osumaa) mennee rikki jo ennen joulua.
Alisa Makkosella on allaan kaudelta 2022−23 kova 32 pisteen lukema 34 runkosarjapelistä, mutta on perusteltua odottaa hänen yltävän ainakin hyvin lähelle sitä nytkin. Riippuen naisleijonavalmennuksen kokeilunhalusta, myös hyökkääjä-Makkonen saattaa saada ensipuraisunsa maajoukkuehommista.
Peppi Virtanen, HPK
Virtasen piti lähteä Pohjois-Amerikkaan yliopistokiekkoilemaan, mutta tuli Hämeenlinnaan. Hän on hyvän kahden suunnan keskushyökkääjän prototyyppi. Ei välttämättä loista sarjan tai edes joukkueensa pistetilaston kärkipäässä, mutta hänen muita jääntason tekojaan tulee pitää tarkasti silmällä.
HPK:n nimivahvassa kokoonpanossa Virtaselle jäänee suurin piirtein kolmosketjun rooli, mutta hän tulee tekemään siitä omansa. Siinä missä 7+6=13 pisteen henkilökohtainen ennätys kohenee, myös hänen panoksensa joukkueelle aloituksissa, erikoistilanteissa ja pelien ratkaisuhetkillä tulee olemaan tilastoja näkyvämmin esillä.
Tyttöjen MM-pronssimitalistilla on myös tulevaisuudessa mahdollisuus päästä näyttäytymään Naisleijonissa. Johtajatyyppi.
Tilli Keränen, KalPa
Kaksinkertainen tyttöjen MM-kisapelaaja ja pronssimitalisti, toiminut maajoukkuekapteenina ja vienyt kahdesti urallaan naisten pääsarjassa yli piste per ottelu -tahdilla runkosarjan läpi. Keräsen tilastot kuulostavat siltä, että liki kaikki olisi jo tehty ja sanottu. Asian laita on kuitenkin aivan toinen. Taitavalla hyökkääjällä on potentiaalia johonkin aivan muuhun kuin 30 pisteen runkosarjaan sarjan huippuihin lukeutuvassa joukkueessa.
Alkava kausi on Keräselle näillä näkymin viimeinen kotimaan kentillä ennen kuin hän matkaa Rochesterin yliopistoon Yhdysvaltoihin. Mikäs siis sen parempi paikka iskeä kunnolla kaasua: yli 50 pisteen kausi ja ensiesiintyminen Naisleijonissa ovat Keräselle sellainen paketti, jonka toimittamiseen ei joulupukkia tarvita − vihtiläissyntyinen hyökkääjä pystyy siihen ihan itse.
Aliisa Toivonen, Kiekko-Espoo
Tuli viime kaudeksi pääkaupunkiseudulle sittemmin uudelleen eloon herätetyn Lukon raunioilta. Ei kysellyt lupia ensimmäisellä kaudellaan sinipaidoissa, vaan latoi heti 9+23=32 pistettä yhtä monessa runkosarjaottelussa. Myös kymmenessä pudotuspelimatsissa syntyivät varteenotettavat 2+5=7 pistettä.
Jo verrattaen heikossa Lukon joukkueessa Toivonen teki toissa kaudella 24 pistettä 34 otteluun ja teki pelastustöitä karsintasarjassa takoen kuuteen peliin kahdeksan maalia ja kaksi syöttöpistettä. Toivonen ei kuitenkaan ole vain pistelinko, vaan hän huolehtii myös kenttätasapainon säilymisestä viisaasti.
Ei ole mitään syytä sille, että Toivosen tahti hidastuisi. 23-vuotias taituri voi aivan hyvin lyödä tauluun 50 pistettä, olla kivikovan joukkueensa sisäisen pistepörssin kolmen parhaan joukossa, auttaa joukkueensa suomenmestaruuteen ja kuka tietää, lunastaa itselleen mahdollisuuden Naisleijonissa tai pelipaikan tulevaisuudessa kotimaata kovemmista ympyröistä.
Tuuli Tallinen, Kuortane
Tyttöleijonakapteeni ja Kuortaneen puolustuksen johtohahmo. Tallinen on puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta osaa antaa laadukkaita avaussyöttöjä ja näkee kentän hyvin. Ei ole varsinainen pyssyttelijä, mutta anakin 13 pisteen (4+9) ennätys jäänee nyt taakse.
Kuortaneen ryhmä kokee joka vuosi muutoksia, mikä hankaloittaa joukkueen pelin löytymistä syyskaudella. Tallinen tulee kuitenkin pitämään huolen siitä, ettei hänen vahtivuorollaan oma pääty vuoda.
177-senttinen puolustaja pelasi jo viime kaudella joukkueensa isoimpia minuutteja per ottelu, 19.05. Vaikka puolustaminen ei ole jääkiekon säihkyvintä toimintaa, tulee kolminkertainen alle 18-vuotiaiden MM-kisakävijä ja tähdistökentälliseen valittu pronssimitalisti tekemään sitä alkavalla kaudella kansanvälisen tason tapaan.
Lähellä valintaa listalle: Anni Pere (HIFK), Emilia Piekkari (Kärpät), Inna Korpi-Halkola (Kärpät), Nea Koskipalo (Kiekko-Espoo), Vanessa Viitala (HPK).