Ässät-Lukko: Ennakkosuosikin paineet tyhjää puhetta, Lukko ei lähde nöyristelemään

LIIGA / Artikkeli
Paikalliskamppailu aiheuttaa helposti henkeviä tarinatuokioita.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Luvassa on ensimmäinen satakuntalainen pudotuspelisarja sitten kevään 1992. Ässät selätti vaikeutensa runkosarjan kevätkaudella, kun taas samaan aikaan Lukko vajosi sarjataulukossa alaspäin.

Rauman Lukko vei kuluvan kauden paikalliskamppailun nimiinsä koko runkosarjan osalta, mutta se ei kerro täyttä totuutta nykytilanteesta. Raumalaisleirissä on tullut valitettavia poissaoloja, sillä esimerkiksi Chris VandeVelden, Ville Vahalahden ja Janne Niskalan puuttuminen pelaavasta miehistöstä on aidosti kirpaiseva takaisku.

Lukko jäi lopulta runkosarjassa yhdeksänneksi, vaikka oli pitkään kiinni jopa kuudennessa sijassa. Tasaisessa keskikastissa liikaa ei kannata tuijottaa pelkkiin sijoituksiin, mutta suoritustaso kentälläkin jätti toivomisen varaa.

Kotkaniemi pudotti ennakkosuosikin viitan harteiltaan tavalla, joka ei jättänyt arvailuille sijaa.

Ässät otti ison riskin vaihtaessaan valmennuksen vetovastuuta, mutta Mikael Kotkaniemen johdolla porilaiset ovat ainakin toistaiseksi pelanneet raikkaampaa jääkiekkoa kuin pahimman tappiokierteen aikana. Noin ketjullinen on edelleen pelimiehiä sivussa, mutta urheilujohtaja Jari Korpisalon mukaan joukkue pääsee suhteellisen hyvässä tilanteessa valmistautumaan kauden tärkeimpään vaiheeseensa.

Satakunnan paikallispeliä analysoivat Kati Rintamäki ja Esko Kallioniemi.

Kallioniemi: Alkuun on sanottava, että edellisestä paikallisesta puolivälieräsarjasta minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, kevään 1995 pronssiottelusta sentään pystyn mieltämään jotain kalpeaa aavistusta. Liigan viimeisimpiä aitoja paikallisotteluja on kiinnostavaa seurata, ja toivottavasti seuraavaan ei mene yli kahtakymmentä vuotta.

Kotkaniemi pudotti ennakkosuosikin viitan harteiltaan tavalla, joka ei jättänyt arvailuille sijaa. Kolme miljoonaa euroa vastaan kaksi miljoonaa euroa tuntuu joukkueen rakentamisessa, mutta onko asia näin yksinkertainen?

Rintamäki: Lukossa on toki menossa tuore projekti ja loukkaantumisetkin vaivaavat, mutta kyllä minä heitän silti painetta myös Raumalle. Miljoona euroa on iso raha jääkiekkojoukkueenkin mittapuulla, joten Lukolla on ehdottomasti tässä sarjassa enemmän hävittävää.

Vaikka Kotkaniemi tylytti ennakkosuosikkipuhetta selvin sanoin, joukkueiden viimeaikaisten otteiden perusteella pata painaa sarjasta väistämättä jatkoon. Kysymys kuuluukin, viekö Ässät kohtaamiset selvin 2−0-lukemin?

Kallioniemi: Runkosarjan loppu puoltaa tätä visiota. Peliotteet kentällä ovat ovat olleet julkista nähtävää, ja sen lisäksi jotkut peluutus- tai lepuutusratkaisut ovat haiskahtaneet kurinpidollisilta toimenpiteiltä.

Jos sellaiselle on ikinä tilausta, pudotuspelien alkuhetki on täydellisen väärä ajankohta minkäänlaiselle kiukuttelulle.

Miljoona euroa on iso raha jääkiekkojoukkueenkin mittapuulla.

Kuitenkaan ei pidä unohtaa sitä, että Lukolla on edelleen mahdollisuus samantasoiseen suorittamiseen, mitä nähtiin kauden syyspuolella. Vaiheita on erilaisia, mutta ei jääkiekkoilijan kyky tehdä työtään muutu tuulen suunnan mukaan. Joka tapauksessa uskallan ennustaa, että Rauman suunnalta näpäytetään kaikkea ylimielisyyttä, joten luvassa on äärimmäisen viihdyttävä, mutta lyhyt sarja.

Poliitikon vastaus, ehkäpä. Kenen ässäpelaajan näet nousevan suurimpaan rooliin?

Rintamäki: Vastaus löytyy ehdottomasti Ässien maalinsuulta eli patapakan kiistaton koko kauden ykkösmaalivahti Andreas Bernard kantaa tärkeimmän pelaajan vastuuta. Joukkue nousee ja kaatuu Bernardin otteiden mukaan, sillä vaikka porilaisten peli on muutenkin muuttunut raikkaammaksi viime aikoina, erityisesti maalivahdin parempi suorittaminen on mahdollistanut voittoja. Bernardin kautta on leimannut paha ailahtelevaisuus, huippupeliä on seurannut sukellus ja helppoja maaleja on uponnut luvattoman paljon.

Uskon, että Ässät kykenee tarvittavat maalit sarjassa tekemään, joten katseet kääntyvät siihen, pystyykö Bernard jatkamaan viime aikojen mainiota virettään. Porilaisten on syytä toivoa maalivahdilleen myös terveyttä, sillä kaudella vain 15 ottelussa peliaikaa saanutta Henri Kiviahoa ei maalille kannata heittää kuin äärimmäisessä hädässä.

Miten Raumalla, kuka lähtee nostamaan Lukkoa sille tasolle, jolla se aiemmin pelasi?

Kallioniemi: Tähän en keksi kuin yhden vastauksen, Teemu Ramstedtin. KHL-jäiltä Raumalle siirtynyt keskushyökkääjä on kokenut, juonikas ja taitava jääkiekkoilija. VandeVelden valitettava kauden loppuminen rikkoi yhden Liigan kuumimmista tutkapareista, mutta edelleen Ramstedt tarjoaa päävalmentaja Pekka Virralle mahdollisuuden toimivan tehoketjun rakentamiseen.

Jyri Marttinen on parhaimmillaan tämänkaltaisissa tilanteissa, ja keskusteluyhteys tuttuihin kavereihin löytyy takuuvarmasti. Vastaan silti kysymykseen: Ramstedt.

Lopputulosveikkaukset

Rintamäki: Otteluvoitot 2−0 Ässille
Kallioniemi: Otteluvoitot 2−1 Ässille

» Lähetä palautetta toimitukselle