Ässät-Blues: Porilaiset niukkaan voittoon − Viljasen touhupäivä päättyi jatkoajalla

LIIGA, Muut Sarjat / Artikkeli
Jarno Kärki ja Valtteri Viljanen olivat mukana ottelun ratkaisumaalissa.
Kuva © Joonas Hautamäki
Nuorten SM-liigan puolivälierissä kohtasivat sarjan parhaat hyökkäysvoimat. Blues ei antanut missään vaiheessa periksi, mutta ensimmäinen kiinnitys jäi Poriin Jarno Kärjen ylivoimamaalin turvin. Päätöslukemat jatkoajan jälkeen olivat 3−2.

Jos joskus puolustaja voi olla kaikessa mukana, Ässien Valtteri Viljanen teki niin. Ottelun viidestä maalista Jarno Kärjen ensimmäinen osuma oli ainoa, jonka aikana Viljanen ei ollut kentällä.

− Tällä kerralla olin ytimessä koko ajan, naurahti ässäpakki.

Avausmaalia Viljanen katseli jään tasolta kompurointinsa jälkeen, tasoitusmaalin hän iski itse. Kun Blues haki tasoitusta ilman maalivahtia, jatkosopimuksen Ässiin solminut Viljanen oli paikalla kiekon pomppiessa jostain sisään.

Tästä suorana jatkumona Kärki tuikkasi jatkoajalla Viljasen vedon paluukiekon maaliin.

Ässänuorten päävalmentaja Petteri Niittynen arvioi pelin menneen vähän eri tavalla kuin suunniteltiin.

Molempien vahva hyökkäysosaaminen ei päässyt ottelun alussa täysin oikeuksiinsa. Lähes puolet pelistä oli nuorten SM-liigan kamppailuksi yllättävänkin maltillista suorittamista.

− Kyllä osaa pojista taisi vähän jännittää alussa. Varsinkin lähdöt omasta päädystä olivat aika vaikeita, kertoi Niittynen.

Ottelun ehdottomia avainhahmoja olivat molempien joukkueiden maalivahdit. Bluesin Samuli Rasilainen oli Ässien Kalle Kiviluomaa työllistetympi, mutta kummallakin joukkueella oli omat loistavat tilaisuutensa maaliverkkojen heiluttamiseen.

Varsinkin kotijoukkueen ykkösketju sai pitkään huomata Rasilaisen poimivan vedot yksi toisensa jälkeen.

− Varmaan kaveri jo välillä itsekin luuli kiekon menneen maaliin, päivitteli Viljanen.

Ässien puolustaja nautti pudotuspeliavauksesta täysin siemauksin, mutta erilainen pelityyli vaati oman totuttelunsa.

− Monissa tilanteissa täällä on vähemmän aikaa kuin Liigassa. Tuntuu, että joku on iholla kiinni koko ajan, mietti Viljanen.

Puolivälierät jatkuvat Espoossa heti sunnuntaina, ja tarvittaessa Porissa pelataan jälleen tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle