Jatkoaika on mukana tukemassa vammaisurheilua

Jatkoaika jakaa joulumieltä - lähde mukaan

Jatkoaika r.y. on voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä halunnut tukea omaa toimintaamme ja ajatuksiamme lähellä olevia tahoja joulunajan lähestyessä. Esimerkiksi aiempina vuosina olemme tukeneet Iceheartsia ja halvaantuneen juniorikiekkoilija Henri Ihanderin kuntoutusta.

Marraskuussa puolestaan haastoimme teidät lukijamme mukaan Jatkoaika elämälle -kampanjaan.

Tänä jouluna lahjoitimme 2500 euroa Vammaisurheilu ry:lle heidän Junior Games -kilpailujensa tukemiseen. Junior Games - kilpailut ovat liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten ja elinsiirron saaneiden lasten ja nuorten oma kisatapahtuma.

- Haluamme kantaa oman yhteiskunnallisen vastuumme myös tekemällä mahdollisimman paljon hyvää omien voimavarojemme puitteissa. Tänä vuonna Junior Gamesin rahallinen tukeminen oli luonnollinen jatke omalle Jatkoaika elämälle -kampanjallamme. Lasten ja nuorten liikuntaharrastukset ovat lähellä monen jatkoaikalaisen sydäntä, Jatkoaika ry:n hallituksen jäsen Matti Liljaniemi kertoi.

- Junior Games on matalan kynnyksen kilpailutapahtuma, missä kaikki lapset ja nuoret riippumatta heidän toimintakyvystään pääsevät kilpailemaan. Kilpailu on tiettävästi Pohjoismaiden suurin vammaisten lasten ja nuorten tapahtuma, Tuomas Törrönen VAU ry:stä kertoi Jyväskylän kisatapahtumassa.

VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry on urheilu- ja liikuntajärjestö, jonka tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja kehittää liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten henkilöiden sekä elinsiirtoväen liikunnan harrastamisen ja kilpailemisen mahdollisuuksia ja olosuhteita.

Voitte olla mukana tukemassa VAU:n toimintaa ostamalla 10 euron kappalehintaan värikkäitä Special Olympics -kengännauhoja. Laita nauhat eteenpäin joulukortin kanssa ja samalla tuet kehitysvammaisten Special Olympics -toimintaa: www.vammaisurheilu.fi

Me emme tänä vuonna hankkineet Jatkoajan yhteistyökumppaneille myöskään viinipulloja tai paperipainoja, vaan suuntasimme nekin eurot hyväntekeväisyyteen.

Jatkoajan kumppanit saavat tänä jouluna Special Olympics -kengännauhoilla koristellun tervehdyksen.

Junior Games Jyväskylässä 27.11.

Jatkoaika oli mukana tallentamassa Junior Gamesin tunnelmia Jyväskylässä marraskuun lopulla. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävät kisat tuovat hymyn monen lapsen ja nuoren kasvoille.

Liikunnan riemua nähtiin tämän vuoden Junior Gamesissa. - © Jani Maukonen

Lajikirjo kisoissa on mittava, jotta kaikille soveltuva liikunnan muoto löytyy. - © Jani Maukonen

Lapset odottivat innolla vuoroaan päästä kisailemaan. - © Jani Maukonen

Loppusuoralla vauhdin hurmaa. - © Jani Maukonen