Puolustajalupaus Teräväinen HIFK:hon - kiekkoilee ensi kauden Mestiksessä

LIIGA, MESTIS / Uutinen
HIFK nappasi nuoren puolustajan Pohjois-Amerikasta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kaksi viime kautta Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa pelannut puolustaja Eero Teräväinen siirtyy HIFK:n riveihin.

HIFK on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Eero Teräväisen kanssa. Ensi kauden 19-vuotias puolustaja pelaa kuitenkin lainalla Mestiksessä Jokipojissa.

Jokerit-kasvatti kiekkoili kaksi edelliskautta USHL:ssä Lincoln Starsin joukkueessa. Viime kaudella hän tehtaili 60 ottelussa tehot 4+29. Pudotuspeleissä hän keräsi neljässä ottelussa kaksi tehopistettä.

Teräväisellä on kokemusta Suomen nuorisomaajoukkueistakin. Hän esiintyi alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa keväällä 2017.

− Eero on lahjakas ja erittäin taitava pelaaja. Hänellä oli ottajia monessa suunnassa ja olen erittäin iloinen, että hän valitsi IFK:n, kertoi HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tobias Salmelainen.

− Nyt otetaan hänen kanssaan kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti seuraavia askeleita kohti ammattikiekkoilijan uraa.

Puolustajanuorukainen ei ole perheensä ainut kiekkoilija, sillä hänen veljensä Teuvo pelaa NHL-joukkue Carolina Hurricanesissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle