IS: Jussi Salonoja selittää Espoo Unitedin ja Metro Areenan syöksykierrettä – "Käteiskassani tyhjeni"

Muut Sarjat / Uutinen
Jatkoaika uutisoi Metro Areenan talouskriisistä kesällä 2017.
Kuva © Viivi Rönnberg

Liikemies Jussi Salonoja selittää Ilta-Sanomien haastattelussa omistamiensa jääkiekkotoimijoiden talousvaikeuksia. Salonoja omisti kesällä konkurssiin menneen Espoo Unitedin ja omistaa vähävaraisen Metro Areenan. Espoo Unitedilla oli edustusjoukkueet Naisten Liigassa ja miesten Mestiksessä. Kumpikin pelasi kotiottelunsa Metro Areena -kompleksissa, joka on jääkiekkojuniorien kovassa käytössä.

– Siinä kohdin kävi niin, että käteiskassani tyhjeni, Salonoja sanoo maanantaisessa paperi-Ilta-Sanomissa.

Hän viittaa ilmeisesti kesän 2017 ja kesän 2018 väliseen aikaan. Taloustilanteen karuus paljastui viime vuoden heinäkuussa, kun Jatkoaika uutisoi Metro Areenalta katkaistun sähköt ja kiinteistön ovien olleen teljetty laudoilla. Sittemmin muun muassa Espoo Unitedin pelaajat joutuivat penäämään palkkarästejään, Salonojan ystävä on haastanut hänet oikeuteen vajaan miljoonan euron maksamattomasta velasta ja Espoo United meni konkurssiin.

– Ei ollut mitään järkeä tyhjentää aivan kaikkea urheiluun. Jokaisen avokätisyydessä tulee jossain vaiheessa raja vastaan, Salonoja kommentoi Ilta-Sanomissa.

Salonoja peri vuonna 2001 isosedältään Erkki Salonojalta kymmenien miljoonien eurojen omaisuuden. Perinnön suuruudeksi arvioitiin tuolloin noin 250 miljoonan markan varat ja 350 miljoonan arvoiset kiinteistöt.

Ilta-Sanomien artikkelissa arvioidaan, että Salonoja on panostanut huippu-urheiluun yhteensä lähes 40 miljoonaa euroa.

– Henkilökohtaisesti minulla riittää edelleen omaisuutta, eikä tässä ole mitään hätää. Kaikki näyttäisi muutenkin olevan menossa parempaan suuntaan, Salonoja sanoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle