HS: Espoon kaupunki osti Metro Areenasta jäävuoroja, joihin juniorien vanhemmat eivät pääse ilman järjestyksenvalvontaa

Muut Sarjat / Uutinen
Pääsy Metro Areenan katsomoon on aiheuttanut närkästystä.
Kuva © Petteri Äikäs
Pääsy Metro Areenan katsomoihin on estetty seurojen harjotuksissa ja peleissä. Asiaan haetaan ratkaisua halliyhtiön ja kaupungin kanssa.

Espoon kaupunki on vuokrannut jääaikaa Metro Areenasta. Kaupunki vuokraa vuoroja paikallisille jääkiekkoseuroille. Paikallinen jääkiekkoväki on isoksi yllätyksekseen joutunut jäämään pois seurojen harjoituksista ja peleistä.

Syynä on se, että areenan käytännön mukaan katsomoihin ei saa päästää ihmisiä, jollei halliin ole järjestetty järjestyksen valvontaa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Metro Areenan toimitusjohtaja Katariina Järveläisen mukaan syynä on turvallisuus. Suomen suojelupoliisi nosti terrorismin uhka-arvioita viime kesänä. Metro Areena nosti turvallisuustasoaan reilu vuosi sitten. Tuolloin myös jäävuorojen käytännöt muuttuivat.

Järveläinen painottaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että kyseessä on monitoimiareena, ei harjoitteluareena. Metro Areenassa on monia toimijoita, eikä areenan rajaaminen ole Järveläisen mukaan mahdollista.

– Haemme asiaan ratkaisua yhdessä halliyhtiön ja kaupungin kanssa, Blues Juniorsin puheenjohtaja Pekka Soini kertoo.

Hän kokisi huonona asiana, jos vanhemmat eivät pääsisi katsomaan lapsiensa pelejä.

– Olisi hölmöä, että vanhemmat eivät pääsisi katsomoihin. Ratkaisua haetaan tällä hetkellä. Myös sellaista ratkaisua, ettei katsomojen avaaminen tulisi junioriseuralle kohtuuttoman kalliiksi, Soini toteaa.

Metro Areenan toimitusjohtaja Katariina Järveläinen kommentoi Helsingin Sanomille, että pelejä on mahdollista katsoa vaihtoaitiosta, mikäli valmentaja antaa luvan.

» Lähetä palautetta toimitukselle