HPK:n viime kaudelta tuttu ylivoimakuvio toimi uusillakin pelaajilla - Jukurien huippulupaukset pidettiin enimmäkseen penkillä

LIIGA / Uutinen
Robert Leino oli tarkkana ylivoimalla.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK:n luistin kulki viikon kotiavauksessa Jukureita vastaan. Ratkaisuksi nousi viime kaudelta tuttu ylivoimakuvio peilikuvana.

HPK pelasi viikon ensimmäisen harjoituspelinsä kotona Jukureita vastaan. Teemu Turusen viimeisellä minuutilla tyhjään maaliin ampuma kiekko sinetöi kotijoukkueelle voiton lukemin 3-1. Torstaina vuorossa on vieraspeli Ilvestä vastaan ja lauantaina taas kotona HV-71:aa vastaan.

HPK esitteli samalla harvalukuiselle kotiyleisölleen tuoreita kerhonaamoja toista kertaa kotikaukalossa. Harjoituspeleissä toistaiseksi maaleitta jäänyt Markus Nenonen odottaa ketsuppipullonsa avaamista. Philippe Cornet onnistui paluuottelussaan Nenosta paremmin. Cornetin edellinen kausi (2016-17) HPK:ssa jäi loukkaantumisen takia kesken.

Pakkipareissa nuorukaiset oli laitettu kokeneempien rinnalle: ykkösparissa Niclas Almari pelasi Arto Laatikaisen rinnalla ja kakkosparissa Roope Laavainen  Niklas Frimanin rinnalla. Kolmosparissa oli kaksi kookasta pelaajaa; Markus Niemeläinen ja Miro Karjalainen.

Laatikainen erottui joukosta hyvällä luistelulla ja huolellisilla syötöillään. Etenkin ylivoimalla tarkoille syötöille on tilausta. Kerhon 2-1-maali oli peilikuva viime kaudelta tutusta Joonas Lehtivuoren, Oula Palven ja Kristian Vesalaisen kuviosta. Laatikainen oli viivalla, Robert Leino toisessa laidassa syöttämässä ja Eetu Tuulola ampujana. Välillä paikkaa haettiin päädyssä olevan pelaajan kautta sopivilla kätisyyksillä.

HPK oli toisessa erässä suvereeni, kun Jukureilla oli vaikeuksia päästä omalta alueeltaan pois. Seurauksena oli paljon jäähyjä ja pitkiä, kuluttavia vaihtoja omassa päässä. Tilannetta korosti pitkä vaihtoetäisyys.

Kerho lähti otteluun kotiläksyt lukeneena. Se purki Jukurien herkästi omalle alueelle valunutta trappia pitämällä viisikon liikkeessä, eikä sortunut turhaan kuskailuun. Kiekko saatiin jatkuvasti pelattua liikkeessä olleelle pelaajalle. Tämän ansiosta hyökkäykset Jukurien päätyyn olivat hallittuja eikä kaukaa ammuttuja päätykiekkoja.

Kolmannessa erässä Jukurit sai aikaan pientä kiriä. Paikkoja tasoitukseen oli riittävästi, vaikka kotijoukkue piti kokonaisuutena pään kylmänä oman päätynsä väännöissä.

Jukurien pelitapa oli edelliskausilta tuttua trap-lätkää. Hyökkäyspään karvaus ja ohjaamispelaaminen olivat tosin etenkin kahden erän ajan vaisua ja varovaista tekemistä, mistä johtuen kiekko pyörikin enimmäkseen omassa päädyssä.

Juttua päivitetty klo 22.16. Jutussa luki aiemmin, että kyseessä oli HPK:n kauden ensimmäinen harjoitusottelu kotijäällä. Peli oli kotijäällä toinen.

Käyttäjän awennstrom kuva

Kommentti: Antti Wennström

Jukurien peluuttaminen ottelussa oli iso kysymysmerkki. Huippulupaukset Mikko Kokkonen ja Henri Nikkanen jäivät ottelussa vähäiselle peliajalle. Miksi?

Kahden ensimmäisen erän perusteella jäi kyseenalaiseksi, hyötyykö Jukurit enemmän Kokkosen ennakkoluulottomasta ja hallitusta pelaamisesta vai Samuli Piipposen poikittaisista mailoista. Arvatkaa, mitä minä vastaisin.

» Lähetä palautetta toimitukselle