Jokereille 10 000 euron sakko järjestyshäiriöistä

LIIGA / Uutinen
SM-liiga on langettanut Helsingin Jokereille 10 000 euron sakon, koska seura epäonnistui yleisöturvallisuuden takaamisessa perjantaina käydyssä ensimmäisessä puolivälieräottelussa.

Jokereiden ja Kärppien ensimmäisen kohtaamisen jälkeen tapahtunut oululaisjoukkueen fanien fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen nousi suuriin otsikoihin eri medioissa. SM-liigan mukaan häiriöhin on osallistunut niin sanottu Ultras-järjestö, joka on aiheuttanut häiriöitä myös ennen perjantain tapahtumia.

Liigan mukaan Jokerit ei ollut hoitanut myöskään kärppäfanien järjestelyitä oikein. Esimerkiksi oululaisjoukkueen kannattajien bussi oli ohjattu Messukeskuksen pihalle, eikä Areenan välittömään läheisyyteen.

SM-liigan mukaan järjestyksen ylläpidossa epäonnistuminen johtaa sanktioihin. Rangaistusta koventavana tekijänä pidetään sitä, että Jokereiden faniryhmät ovat aiheuttaneet häiriöitä ennenkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle