Muita uutisotsikoita
-
Miika Lahdelle jatkosopimus JYPiin
-
Markus Korhonen loppukauden LeKissä
-
Bluesille iso tukku jatkosopimuksia
-
Kähkönen tammikuun pelaaja
-
Harri Rindell HPK:n valmentajaksi
-
Ossi Pellinen sivuun kolmeksi viikoksi
-
Raimo Summanen Ilveksen uusi toimistovahvistus
-
D Team vahvistuu loppukaudeksi JYP-kuusikolla
-
Vantaalle tukku nuoria liiga-apuja
-
Tommi Hannus jättää TPS:n
Tomi Pettinen Lukon takalinjoille
Puolustaja Tomi Pettinen on Rauman Lukon uusin vahvistus. 30-vuotiaan Pettisen sopimus on pituudeltaan neljä vuotta.
Ilveksen juniorimyllyn läpikäynyt Pettinen on raumalaisille tuttu mies, sillä hän on pelannut Lukossa aiemmin kahteen otteeseen. Ensivisiitin mies teki kaudella 1997–1998 ja toisen 2004–2005.
Lukon lisäksi Pettisellä on kokemusta Pohjois-Amerikan kaukaloista sekä SM-liigasta Ilveksen ja HIFK:n riveistä. Kaksi edellistä kautta puolustaja on kiekkoillut Ruotsissa.
Toissa kaudella Pettinen pelasi Elitserieniä Västra Frölundassa, josta siirtyi kesken kauden Leksandiin. Siellä hän pelasi myös koko päättyneen kauden ja teki Ruotsin ykkösdivisioonan 44 ottelussa pisteet 7+17=24.





