Charlie Cook jättää HIFK:n

LIIGA / Uutinen
Puolustaja Charlie Cook ei pelaa kautta loppuun HIFK:n paidassa. HIFK ja Cook ovat purkaneet amerikkalaisen pelaajasopimuksen.

Cook, 25, ehti pelata tällä kaudella 38 ottelua tehoin 2+13. Pisteistä 10 syntyi Cookin 12 viimeisessä HIFK-ottelussa. Kuluva kausi on Cookille ensimmäinen Euroopassa. Ennen Suomeen tulemistaan hän pelasi kaksi kautta AHL:ssa ja yliopistouran Cornellissa.

- Ratkaisumme perustuu siihen, että viittä ulkomaalaista on vaikea motivoida täysipainoiseen työskentelyyn, HIFK:n toimitusjohtaja Pentti Matikainen perustelee päätöstä seuran verkkosivuilla.

- Olimme Cookin viimeaikaisiin pelisuorituksiin erittäin tyytyväisiä, mutta hänellä oli valitettavasti väärän maan passi.

Cookista tuli HIFK:n viides ulkomaalainen, kun seura hankki riveihinsä isokokoisen tshekki Libor Ustrnulin. Matikaisen mukaan joukkueeseen etsitään vielä suomalaista puolustajaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle