Peltonen lopettaa, myös Korhonen sivussa toistaiseksi

LIIGA / Uutinen
Bluesin pitkään loukkaantumisista kärsineet puolustajat Kimmo Peltonen ja Jari Korhonen joutunevat lopettamaan uransa huipputasolla. Peltonen on hakeutunut jääkiekkoilijan eläkeprosessiin. Korhonen puolestaan ei harjoittele enää Bluesin joukkueen kanssa ja ennuste palaamiseen ammattikiekkoiluun on erittäin heikko.

Sekä Peltosella että Korhosella olisi ollut vuoden verran sopimusta jäljellä espoolaisseuran kanssa. Bluesin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari pitää pelaajien uran päättymistä valitettavana.

- Kimmo Peltonen on siirtynyt jääkiekkoilijan eläkeprosessiin. Hänellä oli 15 kuukautta taukoa pelaamisessaan ennen kuin hän teki paluun kevään pudotuspeleissä. Hän pelasi kun pystyi ja oli treenaamatta, kun polvi ei rasitusta kestänyt. Tällä tavalla tuli nyt sitten viimeistään todistettua, että polvi ei enää kestä ammattipelaamisen rasituksia.

Jari Korhonen ei vielä ole eläkepäätöstä tehnyt, mutta ennuste huipputasolle toipumiseen on todella synkeä.

- Jari Korhonen on ainakin loppukesään asti sairauslomalla. Ennuste jääkiekkoilijan ammattiin palaamiseen on heikko. Korhonen treenasi menneen vuoden joukkueen mukana, mutta enää hän ei joukkueen kanssa harjoittele, Holtari kertoo.

Kimmo Peltonen loukkasi polvensa joulukuussa 2005. Jari Korhonen puolestaan kärsii pahasta käsivammasta, joka aiheutui törmäyksestä pelitilanteessa tammikuussa 2006.

» Lähetä palautetta toimitukselle