Djurgården nappasi Teemu Lassilan

LIIGA / Uutinen
Suomalaismaalivahtien virta Ruotsiin jatkuu. Uusimpana nimenä listaan lisätään TPS:n maalia päättyneellä kaudella vartioinut Teemu Lassila, jonka Djurgården IF ilmoitti palkanneensa.

Elitserienin Djurgården IF ilmoitti tiistaina solmineensa sopimuksen viimeiset kolme kautta TPS:n maalia vartioineen Teemu Lassilan kanssa. Aivan varmaa Lassilan pelaaminen tukholmalaisseuran maalissa ei kuitenkaan ole.

- On mukavaa toivottaa tervetulleeksi Djurgårdeniin niin taitava maalivahti kuin Teemu Lassila. On kuitenkin tärkeää huomauttaa, että hänellä on sopimuksessaan pykälä, joka mahdollistaa sopimuksen teon NHL- tai AHL-seuran kanssa 20. toukokuuta saakka, kertoo toiminnanjohtaja Tommy Engström seuran verkkosivuilla.

Lassila nousi kolmen kauden aikana selväksi ykkösvahdiksi TPS:ssä, mutta ei lopulta onnistunut aivan odotusten mukaisesti vakiinnuttamaan paikkaansa SM-liigan maalivahtieliitissä. Nyt edessä on uusien haasteiden etsiminen Ruotsissa. Täytettävänä on isot saappaat, sillä kuluneella kaudella hänen edeltäjänään pelasi työsulkuvahvistuksena Montreal Canadiensin Jose Theodore.

Odotuksetkaan eivät Ruotsissa ole aivan vaatimattomat.

- Teemu Lassila on eräs Suomen lupaavimpia ja lahjakkaimpia maalivahteja viime vuosina, ja Suomesta on tullut runsaasti korkeatasoisia maalivahteja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Teemun joukkueeseemme tulevaksi kaudeksi, toteaa päävalmentaja Hans Särkijärvi seuran tiedotteessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle