JYP julkaisi neljä uutta pelaajasopimusta

LIIGA / Uutinen
JYP on hankkinut riveihinsä neljä uutta pelaajaa. Tapparasta JYP-paitaan siirtyy laitahyökkääjä Johannes Alanen. JYP on solminut sopimukset myös kolmen Mestis-pelaajan kanssa. Jukureista Jyväskylään siirtyvät Tero Koponen ja Juha Salmu sekä Kajaanin Hokista hurrikaaninuttuun saapuu Eerikki Koivu.

Jyväskyläläisseura JYP valmistautuu tulevaan kauteen kuumeisesti. Tänään joukkue julkisti neljä uutta pelaajasopimusta.

Merkittävin uusi JYP-peluri on 27-vuotias nopea laitahyökkääjä Johannes Alanen, joka on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen. Tapparassa Suomen mestaruuden voittanut Alanen on parhaalla kaudellaan koonnut 23 tehopistettä. Alanen on myös nuorten maailmanmestari.

JYPin sentteriosastoa täydentää Jukureiden Tero Koponen. 27-vuotias Koponen on ollut Jukureiden tärkeimpiä lenkkejä viime kausina. Koposta pidetään yhtenä Mestiksen parhaista kahden suunnan senttereistä. Tero Koposen sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Mikkeli-Jyväskylä-ilmasiltaa pitkin JYPiin matkaa myös Juha Salmu, niin ikään 1+1-vuotisella paperilla. Vaasan Sportista Mikkeliin viime kaudeksi siirtynyt Salmu on taitava ja liikkuva puolustaja. Viime kaudella runkosarjassa syntyi 14 tehopistettä. Pienestä koostaan huolimatta Salmu ei kaihda kontakteja, mistä seuraa toisinaan rangaistuksia.

Toinen Mestis-taustainen puolustaja JYPin ensi kauden joukkueessa on Eerikki Koivu. Jykeväraaminen ja monipuolinen pakki käväisi Jyväskylässä viime kaudella viiden ottelun verran. Koivun sopimus on kahden vuoden mittainen.

Seppänen: Aukkoja on vielä

JYPillä on tällä hetkellä liigasopimus 20 pelaajan kanssa. Joukkue ei kuitenkaan ole lopullisessa kokoonpanossa.

- Muutamaa pelaajaa vielä haetaan sekä puolustukseen että hyökkäykseen. Jos valita pitäisi, niin hyökkäykseen mieluummin - pakkeja on kyllä, kun junnuja on mukana, JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen muotoilee.

Vaikka neljän kotimaisen pelaajan sopimukset julkistettiin tänään, verkot ovat edelleen myös kotimaan vesillä.

- Toistaiseksi on kaikki suunnat auki. Tällä hetkellä katsotaan kotimaisia pelaajia - se on osittain kustannuskysymys. Jos ulkomaisiin turvaudutaan, se menee sitten loppukesään, Seppänen uskoo.

Joukkueen päävalmentaja Matti Alatalo on aiemmin esittänyt toiveen, että joukkue olisi kasassa, kun kesäharjoittelu alkaa huhtikuun 25. päivä. Seppänen piti mahdollisena kuitenkin, ettei tässä aikataulussa aivan pysytä.

- Toiveissa on, mutta markkinat on tällä hetkellä sellaiset, että ei välttämättä onnistu.

Kesäharjoitteluryhmän täydentää muutama oma juniori, joita ei sopimuspelaajien vahvuuteen ole laskettu, mutta joita tullaan liigaryhmässä näkemään myös ensi kaudella. Kukaan viime kaudella liigaryhmään kuulunut juniori ei ole ilmoittanut lähtöaikeistaan kauden jälkeen.

- En ainakaan tiedä sellaisesta. Esimerkiksi Forsberg ja Leppänen kuuluvat suunnitelmiin ja mahtuvat A:han myös ensi kaudella, Seppänen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle