Hana Pelicansiin, Heinonen TuToon, Tarkki Haukkoihin

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Puolustaja Matti Hana ja maalivahti Sami Heinonen lähtevät Haukoista. Hanan suuntana on Pelicans, Heinonen taas siirtyy Bluesin tiedotteen mukaan TuTon maalille. Heinosen korvaa Haukoissa Hermeksen kakkosmaalivahti Iiro Tarkki.

Haukkojen joukkueenjohtaja Eero Kaikkosen mukaan Matti Hanan siirtymiseen liittyvästä kompensaatiosta keskustellaan parhaillaan lahtelaisten kanssa.

Juha Jokiraidan sopimus Haukkojen kanssa päättyi sunnuntaina, ja hän suuntaa seuraavaksi Hokkiin. Bluesissa sunnuntaina pelannut Jaska Vilen palaa Haukkojen riveihin, mutta ei ehdi vielä tiistain otteluun siirtosääntöjen takia.

Lopullisesti Haukkojen tuleva kokoonpano on selvillä vasta siirtorajan umpeuduttua tiistain vastaisena yönä.

Espoon Blues tiedotti maalivahti Sami Heinosen siirtyvään TuTon paitaan. Mestiksessä kuluvalla kaudella Kiekko-Vantaan ja Haukkojen riveissä pelannut Heinonen pelaa loppukauden turkulaisseurassa.

Kertaalleen tällä kaudella liigaotteluun pukeutunut Heinonen aloitti kautensa Vantaalla. Runkosarjan kolmessa ensimmäisessä pelissä hän pääsi tositoimiin vain yhdessä ottelussa: lohipaitojen hävitessä TuTon vieraana jatkoajalla. Heinonen päästi ottelussa viisi maalia ja torjui 26 laukausta.

Haukkoja maalivahti edusti yhteensä 27 ottelussa, joista pelasi 22. Heinonen torjui Haukoille voiton yhdeksän kertaa, kun joukkue on voittanut tähän mennessä kaikkiaan kaksitoista ottelua. 1282.42 minuuttia pelanneen Heinosen haukkatilastoihin merkittiin lukemat 3,09 ja 91,30%.

Bluesin, Haukkojen ja Kiekko-Vantaan lisäksi 27-vuotias maalivahti on edustanut urallaan myös Hyvinkään Ahmoja ja Kirkkonummen Salamoita. Hänestä tulee jo kahdeksas TuTolle tällä kaudella kiekkoja pysäyttänyt pelaaja.

Tarkki Haukkoihin

Heinosen korvaa Haukoissa Kokkolan Hermeksessä pieneen rooliin jäänyt Iiro Tarkki. 19-vuotias Rauman Lukon kasvatti jäi Hermeksessä Kimmo Vesan varjoon, ja on pelannut tähän menneessä vain neljässä ottelussa. 202 minuutissa 15 maalia päästäneen Tarkin tilastolukematkaan eivät, ainakaan toistaiseksi, ole järin kehuttavia: 85,85% ja 4,44 päästettyä maalia/ottelu.

Syyskaudella muutaman ottelun Suomi-sarjan Jeppiksessä pelannut Vesa Lahtonen ottaa Tarkin paikan Hermeksen kakkosmaalivahtina.

Tarkin lisäksi Hermeksen jättää myös kakkosvalmentaja Lasse Mäntylä, joka jätti eroanomuksen perjantaina "luottamuspulan" takia. Hermeksen manageri Jouni Vuorinen hoitaa kakkosvalmentajan tehtäviä ainakin toistaiseksi.

Hermeksen managerin Tapani Vuolteen mukaan Hermes ei tule tekemään muita muutoksia ennen siirtoajan loppumista.

» Lähetä palautetta toimitukselle