Tomi Pettinen Raumalle

LIIGA / Uutinen
Kaksi edellistä kautta New York Islandersin organisaatiossa kiekkoillut puolustaja Tomi Pettinen palaa Suomeen. Pettisen uusi seura on Rauman Lukko.

Ylöjärvellä syntynyt Pettinen on Ilveksen kasvatti. 26-vuotias isokokoinen pakki pelasi ensimmäiset liigaottelunsa tamperelaisten riveissä kaudella 1996-97. Liigauransa alkupuolella Pettinen haki peliaikaa myös HIFK:sta ja Lukosta, mutta palasi vuosiksi 1999-2002 Ilvekseen.

Pettisen Pohjois-Amerikan komennus alkoi keväällä 2002 AHL:n pudotuspeleillä Bridgeport Sound Tigersin joukkueessa. Seuraava kausi kului enimmäkseen AHL:ssa, mutta Pettinen pääsi farmipelien lisäksi pelaamaan myös NHL:ää New York Islandersin joukkueessa kahden ottelun verran. Myös viime kausi sujui pääasiassa farmissa, mutta NHL-pelejäkin kertyi tilille neljä.

190-senttinen ja 106-kiloinen puolustaja solmi Lukon kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Hän on jo liittynyt raumalaisten ryhmään.

» Lähetä palautetta toimitukselle