Jämsä vuokralle Sportiin, Westerback palaa

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Vaasan Sport saa huomiseen Hokki-otteluun kaksi kovan luokan vahvistusta, kun Lukon Markus Jämsä ja jo uransa kertaalleen lopettanut Patrik Westerback vetävät päälleen kasvattiseuransa paidat.

Markus Jämsä loukkasi nivusensa kauden alla ja ei ole pelannut tällä kaudella vielä yhtään ottelua. Jämsän vuokra Sportiin kestää tammikuun loppuun.

- Ere on treenannut nyt kolme ja puoli viikkoa jäällä, kertoi Sportin toimitusjohtaja Juha Saari.

Jämsän sopimus on alustavasti tammikuun loppuun saakka, mutta jos Lukolla tulee akuuttia tarvetta voi hän palata aiemminkin. Jatko katsotaan uudestaan tammikuun lopussa.

Polvivaivojensa vuoksi jo kerran lopettamisilmoituksen antanut Sport-sentteri Patrik Westerback palaa kaukaloon. Westerback on jo pidemmän aikaa harjoitellut joukkueen mukana ja pelaa huomenna ensimmäisen ottelunsa sitten alkukauden.

- Patte pelaa huomenna. Patte on treenannut mukana jo jonkin aikaa ja on pelikunnossa. Ei hän muuten olisi mukana, kertoi Sportin valmentaja Mikko Manner.

Sama kaksikko on ennenkin tehnyt tuhoja Mestiksessä ja edesmenneessä divarissa, mutta nyt pelituntumaa ei kummallakaan ole alla, joten suurimmat odotukset kaksikkoa kohtaan on tulevaisuudessa.

Hokki-Sport pelin ennakko

» Lähetä palautetta toimitukselle