Pelicans paikkaa puolustuksensa aukkoja

LIIGA / Uutinen
Pelicans on hankkinut hätäavuiksi puolustukseensa Joni Tuomisen ja Olli Korkeavuoren. Korkeavuori on hälytetty ainoastaan torstai-illan Ilves-otteluun, mutta Tuomisen pesti kestää ainakin jouluun asti.

21-vuotias Joni Tuominen (175cm/85 kg) pelasi alkukauden Bluesissa, josta hänet sittemmin lainattiin Kirkkonummen Salamoihin. Nyt tulevaisuuden lupaukselle on tarjolla peliaikaa loukkaantumisten vaivaamassa Pelicans-puolustuksessa.

Alkukaudella Forssasta vauhtia hakenut isokokoinen (188cm/94kg) Olli Korkeavuori on päässyt tällä kaudella pelaamaan HPK:n riveissä seitsemässä liigapelissä, joissa ovat syntyneet tehot 1+1. Molemmat pisteet ovat maaottelutauon jälkeistä satoa, joten pientä nousukuntoa on havaittavissa.

Pelicansin puolustus on ollut vajaamiehinen Martin Cechin lähdön jälkeen, ja loukkaantumiset ovat lisänneet uusien miesten tarvetta. HIFK-ottelussa taklauksesta loukkaantunut Tero Paappanen on sivussa vielä viikkoja ja viimeisimpänä sairaslistalle on liittynyt Jermu Pisto. Tiistaina pikkuvamman vuoksi sivussa olleen Ossi Grönholmin pitäisi palata kokoonpanoon Ilves-otteluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle