Blues vahvistuu Salmelaisella

LIIGA / Uutinen
Espoon Blues vankistaa hyökkäyskalustoaan päättyneellä kaudella Mikkelin Jukureissa pelanneella Tobias Salmelaisella.

Tobias Salmelainen siirtyy Bluesiin.
Petri Lyytikäinen - http://www.pietusphoto.fi/

Blues-miehistöön heinäkuun lopussa saapuva espoolaislähtöinen hyökkääjä Tobias Salmelainen on pistänyt nimensä yksivuotiseen pelaajasopimukseen. 27-vuotiaan Salmelaisen tulee kuitenkin vakuuttaa Blues tarpeellisuudestaan alkusyksyn aikana, sillä sopimukseen sisältyy syyskuun loppuun asti kestävä koeaika.

– Salmelainen tuo kaivattua leveyttä hyökkäykseemme. Hän on ollut viimeiset vuodet Mestiksen kärkipelaajia ja halusimme antaa hänelle mahdollisuuden taistella paikasta joukkueessamme, toteaa Bluesin urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen seuran tiedotteessa.

Viime vuodet Mestiksessä ja Tanskan pääsarjassa viettäneeltä Salmelaiselta löytyy vyöltä 111 SM-liigaottelua HIFK:n, Ässien ja Jokerien sotisovista.

Päättyneellä kaudella liukasliikkeinen hyökkääjä edusti Jukureita, jonka riveissä Salmelaiselle merkittiin kaiken kaikkiaan 49 Mestiksen runkosarja- ja pudotuspelikamppailua sekä niissä tehot 14+27.

– Hyökkääjistämme kolme [Juuso Ikonen, Miro Aaltonen ja Nico Nyberg] ovat vahvasti mukana myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, joten olen tyytyväinen, että saimme Salmelaisen joukkueeseemme, Vuorinen kommentoi.

– Salmelaisen hankinta ja Marco Rosan saapuminen keskushyökkääjäksi antavat meille lisää variaatioita tulevalle kaudelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle