HPK värväsi tukun pelaajia

LIIGA / Uutinen
HPK on solminut sopimukset Antti Aarnion, Jere Sallisen, Petteri Nikkilän ja Juha Alénin kanssa.

Jere Sallinen ja Petteri Nikkilä kiekkoilevat Hämeenlinnassa seuraavat kaksi kautta, Antti Aarnion sopimus puolestaan on mallia 1+1. Juha Alén sen sijaan yrittää vakuuttaa HPK-johdon taidoillaan try-outin kautta.

Pelureista Aarnio siirtyy Kerhoon SaiPasta. Aarnio edusti lappeenrantalaisia viime kaudella 23 ottelussa, saalistaen pisteet 4+3. Kolmekymppisen duunarihyökkääjän vahvuudet ovat etenkin häirintä-ja taklauspelissä.

– Antti on urheilullinen soturi, joka tuo kokemuksellaan arvokasta apua omille nuorille. Hänen esimerkkinsä antaa nuorille itseluottamusta ja pelirohkeutta, suitsuttaa Aarniota Pallokerhon pelaajakoordinaattori Janne Laukkanen.


Viime kaudella Antti Aarnio remusteli HPK-pelaajia vastaan, nyt duunarista tulee hämeenlinnalaisten joukkuekaveri.

Sallinen siirtyi Kerhoon Bluesista jo kesken viime kauden, 21-vuotias nuorukainen ennätti keväällä kantamaan oranssinuttua 11 pelissä pistein 1+2.

Sallinen onnistui pelaamissaan otteluissaan ja HPK solmi laiturin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.

– Viime kevään otteet kertovat siitä, että Sallinen on sopimuksensa arvoinen, Jere on valmis suurempiin saappaisiin, Laukkanen sivaltaa.

Kerhon keskiviikkona hankkimistaan pelaajista Nikkilä on seuran omia junioreita. Puolustajalupaus saavutti Pallokerhon muiden A-junioreiden kanssa keväällä pronssia.

Nikkilä pelasi vahvat pudotuspelit, jonka johdosta aukesi tie miesten joukkueeseen.

– Nikkilällä on nyt näytönpaikka miesten mukana. Uskon, että hän ottaa oman paikkansa joukkueesta. Toki 1992 vuonna syntyneenä Petteri voi pelata vielä ensi kaudella A-nuorissa, Laukkanen kertoo.

Try-outin kautta paikkaansa Kerhosta hakeva Alén on kiekkoillut kaksi edellistä kautta Ranskassa Rouenin joukkueessa. SM-liigassa 29-vuotias puolustaja on edustanut aiemmin urallaan Ilvestä, Bluesia ja Lukkoa.

– Alén hakee uutta mahdollisuutta pelata SM-liigaa. Try-out antaa mahdollisuuden Juhalle lunastaa paikkansa liigajoukkueessa. Toivottavasti kaveri onnistuu, kommentoi Laukkanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle