Palosen kiertolaiselämä jatkuu

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Ässissä huutolaispojan rooliin jäänyt Niko Palonen siirtyy jälleen lainalle uuteen seuraan. Tällä kertaa hyökkääjän palveluksista pääsee nauttimaan Kajaanin Hokki.

Kuluvalla kaudella Ässien riveissä kahdessa SM-liigaottelussa yhden maalin iskenyt Niko Palonen ei kauaa Porissa ehtinyt majailla ennen uutta lainapestiä Mestikseen. Palosen uudeksi osoitteeksi valikoitui tällä kertaa Hokki, jonka paidassa romuluinen hyökkääjä kiekkoili jo edellisellä kiekkosesongilla.

Ässien tapaan aiemmalla lainapestillään Jukureissa vaille haluamaansa roolia jääneellä Palosella on siis taas kerran mahdollisuus näyttää hyödyllisyytensä uudelle seuralleen.

Ässien ja Hokin välinen lainasopimus on voimassa toistaiseksi, eli porilaisilla on mahdollisuus kutsua Palonen koska tahansa takaisin karhukaupunkiin tarpeen niin vaatiessa.


Niko Palonen pukeutui jo viime kaudella linnapaitaan.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

» Lähetä palautetta toimitukselle