Kärpät vahvistuu Tarkilla ja Haatajalla

LIIGA / Uutinen
Oulun Kärpät julkaisi keskiviikkona kaksi isoa palasta kauden 2011–2012 joukkueestaan. Ykkösmaalivahdin tontille astelee Bluesissa torjunut Iiro Tarkki ja hyökkäykseen liittyy oululaislähtöinen, HIFK:ssa SM-kultaa voittanut Juha-Pekka Haataja.

Laitahyökkääjä Juha-Pekka Haataja lähti Kärpistä isomman roolin perään keväällä 2006 ja suuntasi Raumalle. Lukossa pisteitä syntyi mukavalla tahdilla ja kolmen kauden jälkeen mies siirtyi isompiin ympyröihin liittyen HIFK:n riveihin.

28-vuotias Haataja tahkosi Helsingissä kaksi kautta, ja tänä keväänä työ palkittiin uran kolmannella mestaruudella. Hyökkääjä kirjautti päättyneellä kaudella 52 runkosarjaottelussa pisteet 16+22=38, höystäen kevään kultaisissa pudotuspeleissä saldoaan 16 (8+8) tehopisteellä yhtä monessa ottelussa.

Nyt mies palaa kuitenkin tuttuihin maisemiin ja liittyy kasvattajaseuraansa viisivuotisella (2+1+1+1) –sopimuksella.

– Meidän joukkue on nyt tässä. Epävarmuustekijät on näin pyyhkäisty pois. Olemme puhuneet joukkueen pohjoisuomalaistamisesta ja suomalaistamisesta, ja teot puhuvat nyt kotimaistamisesta, kommentoi Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta.


Juha-Pekka Haataja palaa takaisin Kärppiin.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Maalivahtiosasto kuosiin

Raumalaislähtöinen Iiro Tarkki pelasi niin ikään finaaleissa, mutta joutui maistamaan tappion karvasta kalkkia Bluesin riveissä. SM-liigaa 25-vuotias maalivahti on pelannut espoolaisseuran lisäksi SaiPassa sekä kasvattajaseurassaan Lukossa.

Tarkki on kolmena edellistalvena kiertänyt myös maajoukkueen EHT-turnauksia. Oulussa kaksivuotisen sopimuksen allekirjoittaneelta maalivahdilta odotetaan paljon.

– Tarkki on viime kausina Bluesissa näyttänyt, että on Euro Hockey Tour –tasoinen maalivahti. Kevään pudotuspeleissä hän oli Bluesin menestyksessä iso tekijä. Sen Kärpätkin joutui huomaamaan. Ilman Tarkin hyviä koppeja olisimme voineet edetä pitemmälle, toteaa Aravirta.

Tarkin lisäksi oululaisjoukkueen maalia vartioi tulevalla SM-liigakaudella 2011–2012 kaksivuotisen jatkosopimuksen turvin Kärpissä jatkava Ville Hostikka.

– Hienoa, että Hostikka päätti jatkaa meillä, vaikka tiesi että uusi maalivahti on tulossa. Ville veti roolin mukaisesti viime kaudella, jopa aivan huikeita pelejä. Joulun jälkeisestä loukkaantumisesta toipuminen kesti valitettavan pitkään, mutta ei kausi Villeen kaatunut, suitsuttaa Aravirta tyytyväisenä.

Maalivahtitrion täydentää niin ikään kärppäpaidassa kevääseen 2013 asti jatkava Tomi Karhunen, jonka kanssa on Aravirran mukaan tarkoitus keskustella, mikä on hänelle paras tapa kehittyä pelaajana ensi kaudella.

– Tarkki ja Hostikka ovat isokokoisina maalivahteina peittäviä. Tomi Karhunen taas on aavistuksen lyhyempänä hyvin liikkuva ja enemmän refleksitorjuja, tuumii Kärppien maalivahtivalmentaja Erno Moilanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle