Koponen, Tuominen ja Myllyniemi jatkavat SaiPassa

LIIGA / Uutinen
SaiPa ilmoitti tehneensä jatkosopimukset kolmen runkopelaajansa kanssa. Nimensä kaksivuotisiin jatkopapereihin kirjoittivat puolustajat Marlo Koponen ja Joni Tuominen sekä maalivahti Jere Myllyniemi.

SaiPa jatkaa aktiivisesti ensi kauden joukkueen kokoamista. Lappeenrantalaisjoukkueen ensi kauden puolustuskalusto alkaa hahmottua, kun joukkue ilmoitti kiinnittäneensä runkopuolustajansa Marlo Koposen ja Joni Tuomisen seuraavien kahden kauden ajaksi.

Jo viidennen kautensa keltapaidassa aloittanut Tuominen, 27, pelaa toistaiseksi uran parasta liigakauttaan. Piste-ennätyksensä heittämällä jo 34 ottelun jälkeen tehoilla 5+18=23 rikkonut Tuominen keikkuu puolustajien pistepörssin kärjen tuntumassa ja espoolaislähtöinen puolustaja on tekemässä todellista läpimurtoa liigan kiekollisten puolustajien eliittiin.

– Tuominen on tällä hetkellä liigan kuumimpia puolustajia ja on muodostanut yhdessä Levokarin kanssa yhden liigan parhaista pakkipareista. Tuomisen perässä oli moni seura, mutta hän halusi pysyä täältä, toteaa SaiPa-luotsi Ari-Pekka Selin.

– Mielestäni ratkaisu oli fiksu molempien osapuolten kannalta, sillä täällä on tarjolla iso rooli. Hän pystyy antamaan meille paljon kiekollista osaamista ja pystyy pelaamaan molemmissa päissä kenttää kovilla minuuteilla, 25 minuuttia illassa, ja ottaa kopin joka kerta.

Toista kauttaan SaiPan takalinjoilla pelaava 23-vuotias Koponen on lappeenrantalaisseuran oma kasvatti, joka kävi välillä Heinolassa pyörähtämässä. Kuluvalla kaudella SaiPa-paidassa 20 liigakamppailua tehoin 0+1 tahkonnut Koponen on ehtinyt edustaa myös Mestis-joukkue Jukureita, jonka sotisovassa mies pelasi viisi kamppailua kiikaritehopistein.

– Hän on oma kasvatti, joka on mukana pitkäjänteisessä projektissa. Hyväraaminen kaveri, joka tarvitsee lisää voimaa ja jaksamista, mutta toisaalta on hyvin liikkuva. Kokemuksen kautta löytyy varmasti tasaisuutta lisää ja sitä kautta isompaa roolia on tarjolla, Selin sanoo.

Sputnikkien tulevien kausien maalivahtiosasto alkaa olla kasassa, kun joukkue kiinnitti Jere Myllyniemen aina kevääseen 2012. Ykkösmaalivahdiksi SaiPassa noussut Myllyniemi, 27, tuli joukkueeseen elokuun loppupuolella paikkaamaan flopiksi osoittautuneen Vladislav Koutskyn jättämää aukkoa maalinsuulla. Alkukaudesta pääosin vaihtoaition luukkua availlut Myllyniemi onnistui näyttöpaikan saadessaan nappaamaan hyvillä esityksillä pelaavan maalivahdin tontin Ville Hostikalta.

Tamperelaislähtöinen maalivahti aloitti liigauransa Espoon Bluesissa ja on sittemmin niittänyt kokemusta myös Rauman Lukosta sekä Ruotsin eri seuroista, mutta vasta tällä kaudella sähäkkä maalivahti on pystynyt vakiinnuttamaan asemansa joukkueen ykköstorjujana. Myllyniemen torjuntaprosentti 22 ottelussa on 90,53 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,64.

– Jere on noussut meillä ykkösvahdiksi. Haluttiin tällä sopimuksella antaa hänelle mahdollisuus, jota ei ole liigassa tavallaan koskaan tullut. Myllyniemi on ikäänsä nähden hyvin kokenut pelaaja, joka on ollut monesti siinä tilanteessa, ettei ole saanut näyttää kykyjään, hehkuttaa Selin tyytyväisenä.

– Joukkue luottaa häneen todella paljon ja sitä taustaa vasten pitkän jatkon tekeminen oli selvä asia. Hän on vastannut huutoon kaikin tavoin erittäin hyvin.

Nyt julkaistujen nimien myötä SaiPalla on kasassa yhteensä 21 pelaajasopimusta ensi kaudeksi 2010-2011.

» Lähetä palautetta toimitukselle