Sami Ryhänen – tuleva tähti?

LIIGA / Haastattelu
Käsi ylös jokainen, joka uskoi Rauman Lukon ykköskeskushyökkääjän olevan kauden päättyessä Sami Ryhänen? Ulkomaiden sarjoja kierrellyt taitosentteri käytti tilaisuutensa hyväkseen ja antoi kettupaidassa oivan näytteen osaamisestaan.

Kun Lukko hankki joulun tienoilla riveihinsä Kirkkonummen Salamoissa pelanneen keskushyökkääjä Sami Ryhäsen, harva paikallinen kiekkoniilo oli edes kuullut miehen nimeä. Ja ne, joiden mielessä nimi helisytti kelloja, pyörittelivät päätään.

Sami Ryhänen oli urallaan aiemminkin pelannut länsirannikolla. Kaudella 2000-01 hän pelasi Mestistä Uudenkaupungin Jää-Kotkissa, mutta 13 ottelun jakso sarjan hännille juuttuneessa autokaupungin joukkueessa jäi ranskalaiseksi visiitiksi.

- Otin hänet mukaan, kun Helsingistä väkisin tuputtivat. Kuukautta kauempaa en kuitenkaan jaksanut kaveria katsella, kun ei hänestä mihinkään ollut, UJK:ta tuolloin valmentanut Esko Sahlstedt muistelee.

Pitkä kierros ulkomaiden pikkusarjoja

Ryhänen lähti Uudestakaupungista Ranskan divariin ja paukutti CSG Strasbourgin paidassa kovat tehot. Seuraavalla kaudella hän yritti uudelleen Mestiksessä, tällä kertaa KJT:n paidassa, mutta huonoin tuloksin.

Ryhänen jatkoi ulkomaiden kierrostaan. Ranskan pääsarja, Ruotsin Allsvenskan ja Norjan Eliteserien tulivat koetuiksi, ja mies palasi Suomeen. Kirkkonummen Salamoiden paidassa kaikki loksahti viimein kohdilleen, ja yhdessä Karo Koivusen kanssa Ryhänen muodosti todellisen tehoduon.

Ulkomaiden tyhjät pelaajamarkkinat pakottivat SM-liigaseurat virittämään verkkojaan Mestis-apajille. Koivunen päätyi Pelicansiin, Ryhänen Lukkoon.

- Viisi vuotta on kuitenkin kulunut UJK:n ajoista. Kehitystä on näköjään tapahtunut, vaikka kaverin hankkimista Raumalle ihmettelinkin, Sahlstedt toteaa.

Sentterin roolia joutui odottamaan Raumalla

Koivunen näytti osaamisensa heti, mutta Ryhänen joutui odottamaan vuoroaan. Hän joutui aluksi pelaamaan itselleen täysin epätyypillisellä pelipaikalla, nelosketjun työmyyrälaiturina.

Ryhänen palasi hetkeksi Kirkkonummelle ja antoi hyvän näytteen osaamisestaan kiekolliseen rooliin päästyään. Loppiaisen TV-ottelussa KooKoota vastaan hän suorastaan dominoi kenttää, merkkautti tehot 0+3 ja nousi Mestiksen pistepörssin kärkeen.

Keskushyökkääjän tontille Ryhänen pääsi liigassa vasta tammikuun 11. päivänä pelatun Ilves-ottelun kolmannessa erässä.

- En luottanut tarpeeksi tämän minulle tuntemattoman miehen puolustuspelaamiseen ja tein virheen laittaessani hänet laitaan. Minun olisi pitänyt laittaa hänet heti keskelle Shayne Toporowskin ja jonkun muun väliin, Lukon valmentaja Jukka Koivu kommentoi jälkeenpäin.

Jatkossa Ryhänen sai hyökätä Toporowskin ja Pasi Saarelan kanssa. Joukkueen kultakypärä ja SM-liigan viime kauden maalikuningas olivat sen tason ketjukavereita, joista Ryhänen ei vielä kuukautta aikaisemmin ollut osannut nähdä edes unia.

- Minulla oli Mestiksessäkin hyvä ketju, mutta ei tuon tasoisia kavereita edes ole kaikissa liigajoukkueissa, Ryhänen ylisti.

Ryhäsen täytettäväksi asetetut saappaat kasvoivat kovaa vauhtia alkuvuodesta. Markku Tähtinen, Juhamatti Yli-Junnila ja Tomas Kucharcik joutuivat kaikki jättämään kautensa kesken.

- Ehkä se ihan pikkuisen haittasi tätä kevätkautta, että kolme parasta keskushyökkääjää loukkaantui tuohon tammikuun alkuun, Koivu huokaa.

Etenkin kauden viimeisissä otteluissa Ryhänen ylitti kaikki häneen asetetut odotukset. Viiden ottelun tehojakso tuotti pörssipisteet 2+5.

”Ei muita pohjia kuin kengänpohjat”

Jukka Koivu näkee toukokuussa 26 vuotta täyttävässä liigadebytantissa potentiaalisen pelaajan vakituisempaankin kiekolliseen rooliin maamme pääsarjassa.

- Ryhäsestä voi tulla vielä kova kaveri tähän liigaan. Rautainen kaveri, jolla on upea pelikäsitys. Millaista jääkiekkoa hän voisikaan pelata, jos olisi jonain päivänä kunnossa. Hän ei nytkään montaa virhettä tehnyt, Koivu hehkuttaa.

- Pitää muistaa, että hän on fyysisesti täysin raakile, ei mitään pohjia alla. Tai ehkä kengänpohjat.

Ryhäsen sopimus Lukon kanssa kesti tämän kauden loppuun. Jatkosta ei ole varmuutta, mutta Lukon toimitusjohtaja Jyrki Santala vihjasi Tappara-ottelun jälkeen seuran olevan kiinnostuneita pitämään pienikokoisen taitoniekan Raumalla, mutta myös muiden liigaseurojen kerrotaan osoittaneen kiinnostuksensa.

- Aion istua hänen kanssaan lähiaikoina alas keskustelemaan, mitä hän aikoo tehdä kiekkoilijana seuraavan kahden vuoden aikana. En tunne häntä vielä niin hyvin, että osaisin kertoa miehen luonteesta. Se on ratkaisevaa, onko hän oikeasti valmis tekemään töitä, Koivu painottaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle