Mielipide

Puolustus testissä

LIIGA / Kolumni
Kärppien materiaalia on kehuttu monelta suunnalta SM-liigan parhaaksi. Hyökkäys ja maalivahtipeli ovat kunnossa, mutta mestaruudesta pelaamiseen joukkue tarvitsee uusia vastuunkantajia puolustukseen.

Pudotuspeleissä pelit ratkaistaan yleensä nimenomaan parhaalla puolustuspelaamisella. Kun marginaalit pienenevät, voittajaksi selviää yleensä se, jonka pakka pysyy parhaiten kasassa. Kärppien koko joukkueen puolustuspaketti on sarjan tiivein.

Kärppien ainoa mahdollinen kompastuskivi, jota voi etukäteen pitää joukkueen heikkoutena, on nimenomaan puolustus. Kärpät oli runkosarjassa suurimmissa vaikeuksissa joukkueiden kanssa, jotka pystyivät karvaamaan mahdollisimman korkealta. Silloin pakkien kiekollinen peli ja sen puutteet tulivat näkyviin.

Vastuunkantajien paikkoja auki

Kärppien viime kauden ylivertainen mestaruus oli paitsi koko joukkueen voitto, myös osoitus mikä merkitys on huippupuolustuksella. Kärppien viime kauden paketti oli niin hyvin roolitettu, ettei siinä ollut ensimmäistäkään virhekohtaa.

Tämän kauden joukkueesta puuttuvat ne ykkösparin jälkeen tulevat huippumiehet. Viime kaudella ykkösparin Jukka-Pekka Laamanen ja Ilkka Mikkola saivat loistavaa taustatukea. Pudotuspeleissä Ross Lupaschuk ja Josef Boumedienne osoittivat sitten oman mahtavuutensa kiekkoilijoina. Tämän kauden joukkueesta juuri edellä mainitun kaksikon tuoma taustatuki puuttuu.

Kärppien viime kauden puolustus oli yksi SM-liigahistorian parhaita. Kärpillä oli karkeasti neljä puolustajaa, joista jokainen olisi viime kauden suorituksilla ollut jokaisen muun joukkueen ykköspuolustaja. Kun tälle nelikolle antoivat taustatukea myös loistavasti roolitetut Topi Jaakola ja Jouni Loponen, oli tiivis paketti valmis.

Tällä kaudella Kärppien alakerta on ollut kovassa käymistilassa. Oskari Korpikarille tarjottiin vastuuta, mutta miehen loukkaantumisherkkyys uhkaa pysäyttää lähes koko pelaajan kehittymisen. Jere Karalahden tapauksessa kaikki onkin jo ihmisten tiedossa ja Jan Novak oli huonoin ulkomaalainen joukkueessa 2000-luvulla. Monta muttaa on siis olemassa.

Uusilla pareilla maksimit irti

Kärppien lääke puolustuksen tasapainottamiseen on uusien parien hakeminen. Laamasen loukkaantuminen tuli pahaan paikkaan runkosarjan loppuun, mutta avasi toisaalta myös valmennuksen ajattelutapaa muutokselle.

Kärppien ykköspari on kova, mutta roolitukseltaan lähes mahdoton yhtälö toimia. Mikko Lehtonen kärsi koko runkosarjan siitä, että joutui pelaamaan varmistavassa roolissa Laamasen parina. Kyseessä ovat kiekollisesti selkeästi kyvykkäimmät puolustajat, mutta samassa parissa pelaamalla osa kapasiteetista jäi saamatta. Lehtosen panoksesta jäi jotain puuttumaan.

Lehtonen saa nyt mahdollisuuden laittaa täydellisesti itsensä likoon, kun pakkipariksi vaihtuu Ilkka Mikkola. Seitsemän mestaruuden Mikkola saa varmistavan pakin roolin, kun taas Lehtosen kyvyt kiekollisena pakkina pääsevät parhaisiin ominaisuuksiin.
Loukkaantumisesta toipunut Laamanen totuttelee pelaamista Topi Jaakolan kanssa. Tässäkin roolit täydentävät toisiaan, Jaakola ottaa viime kevään tapaan jälleen vahvasti puolustavan roolin. Tässä yli neljänsadan pääsarjaottelun 24-vuotias pakki onkin parhaimmillaan.

Kärppien kannalta roolituksiakin tärkeämpi on kuitenkin Kari Haakanan panos. Haakana on massiivisella olemuksellaan kaikilta tapaa rauhoittava palanen joukkueessa. Rikkonaisen runkosarjan jälkeen Haakana on se pelaaja, joka voi nousta kevään suureksi jokerikortiksi.

Mikkola, Laamanen ja Lehtonen ovat tämän kevään luottomiehet. Heidän tasonsa tiedetään, mutta tämän kolmikon jälkeen on monta paikkaa auki. Vastuunkantajia tarvitaan, sillä muuten riskinä on kaatuminen liian kapeaan materiaaliin.

Ilkka Mikkola näytti runkosarjan lopussa esimerkkiä siitä, kuinka paljon potentiaalia pelaajassa voi olla. Nyt se on kaivettava muistakin esiin. Ilves tuskin pystyy Kärppien ehkä ainoaan heikkoon kohtaan iskemään, mutta viimeistään välierissä puolustus on isossa testissä. Nyt mitataan se, kuka pystyy vastaamaan huutoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle