Kultaisten tunnelmien paluu

LIIGA / Artikkeli
Oulun Kärpät palasi kultakantaan, kun se kaatoi Helsingin Jokerit finaalisarjassa puhtaasti voitoin 3-0. Joukkueen pelaajat nauttivat tunnelmista, osa kolmannen kerran Kärppien paidassa.

Pudotuspelien yksi arvokkaimmista pelaajista, Tuomas Tarkki oli yhtä hymyä ratkenneen finaalin jälkeen. Mestarin oli helppo hymyillä varsinkin, kun eri analyytikot olivat epäilleet hänen kykyjään.

- Nyt on kesä aikaa hymyillä. Uusia takkeja on monikin media ostanut ja voin avustaa nyt jatkossa turkkien käännössä, Tarkki naureskeli.

Tarkki nautti liigafinaaleista täysin rinnoin ja ammensi katsomosta omaan peliinsä sähäkkyyttä, mutta kokonaisuutena maalivahdin otteista huokui uskomaton varmuus.

- Ihan huikea fiilis, kun 6000 ihmistä huuti täyttä kurkkua. Vähän aikaa tässä menee, ennen kuin todella iskee. Edessäni pelasi hieno joukkue, ja tällaiseen porukkaan ei monikaan pääse, Tarkki jatkoi.

Oululaisten puolustuksesta löytyi kovia duunareita, joiden roolia ei sovi väheksyä kokonaisuuden kannalta. Yksi näistä oli puolustaja Topi Jaakola, joka nosti esiin joukkueen vaikean taipaleen kohti kultaa. Kaksi vuotta sitten Jaakola nautti mestaruudesta eri tunnelmissa, kun hän oli sivussa loukkaantumisen vuoksi

- Hankala lähteä vertaamaan mestaruuksia, mutta itselläni oli nyt todellakin eri tilanne. Kun miettii millainen kausi meillä oli, niin huikeaa kasvua jokaiselta jätkältä. Meillä oli avainpelaajien loukkaantumisia ja elämäntilanne oli eräillä vaikea. Ansaittu päätös kaudelle, Jaakola totesi tyytyväisenä.

Puolustajan oma kausi oli runkosarjan osalta tasainen, mutta pudotuspeleistä Jaakolalta löytyi uusi vaihde.

- Runkosarjan jälkeen jos olisin summannut kautta, niin ei todellakaan olisi voinut olla tyytyväinen. Kun pelit kovenivat, niin itsekin paransin omaa pelaamistani. Keväällä on parhaat pelit, joten silloin pitää olla parhaimmillaan, Jaakola painotti.

Kovaan 1983-ikäluokkaan kuuluvan Jaakolan sopimus päättyy Kärpissä tähän kauteen. Huhut ovat vieneet puolustajaa muihin maisemiin, mutta jatkostaan hän ei vielä voinut raottaa ovea.

- En pysty valitettavasti kommentoimaan oikein mitään jatkostani. Se on kuitenkin jo selvä, eikä tilanne ole enää auki. Sopimukseni julkaisupäivä on vielä auki.

Konkarit loistivat

Kärppien johtohahmona ollut kapteeni Jari Viuhkola oli äärimmäisen tyytyväinen joukkueen tappiottomaan taipaleeseen pudotuspeleissä.

- Pelasimme pirun hyvin ja järkevästi koko sarjan. Teimme muutamia virheitä, mutta kokosimme pakkamme, Viuhkola kehui.

Tämän kauden jälkeen osa pelaajista suuntaa muualle, mutta Viuhkola tietää, että ensi kaudellekin on luvassa kova kärppäjoukkue.

- Juha (Junno) taikoo kyllä joka vuosi joukkueen, vaikka aina puhutaan että pelaajia lähtee. Hänellä on takataskussa varmasti hyviä nimiä tulevallekin kaudelle, Viuhkola myhäili.

Kärppien yksi iloisimmista miehistä oli ottelun jälkeen kokenut puolustaja Jouni Loponen. Kotiinsa Ouluun viime kaudeksi palannut puolustaja oli lastensa ja vaimonsa keskellä onnellinen.

- Kasvattajaseurassa ja sen paidassa kun voittaa mestaruuden, niin kyllä tunne on uskomaton. Kun tulimme tänne kotiin, niin unelmana oli, että mestaruus voitetaan, Loponen sanoi.

Oululaiset löivät Jokerit selvästi jokaisessa ottelussa ja heidän kiekollinen pelaamisensa oli helsinkiläisiä parempi. Tämä oli yksi tärkeä osatekijä koko mestaruuden kannalta.

- Olen samaa mieltä, että hallitsimme pelejä ja kiekollinen peli oli meidän hallintaa. Muutama pomppu tuli toki meillekin, mutta ansaitsimme voiton. Jokerit antoi kuitenkin kovan vastuksen, Loponen myönsi.

Kokeneen puolustajan sopimuksessa on optio tulevasta kaudesta, mutta jatkosta Loponen ei ole vielä tehnyt päätöstä.

- Täytyy nyt pureskella tätä ja en tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Nyt on liian aikaista sanoa vielä mitään.

Tulevan kauden joukkue rakentuu aikanaan, mutta nyt on Oulussa mestaruudesta nauttimisen aika. Sen joukkue ja pohjoissuomalaiset ovat varmasti ansainneet.

» Lähetä palautetta toimitukselle