Mielipide

Erilainen Kärpät

LIIGA / Kolumni
Oulun Kärpät on oppinut viime kaudesta paljon. Vuosi sitten joukkueen tie finaaliin kaatui siihen, että joukkue oli koottu väärin. Toista virhettä ei haluta enää tehdä.

Kärpät on opittu tuntemaan uuden liiganousunsa jälkeen pienenä ja taitavana vauhtijoukkueena. Kärpät on pelannut näyttävää kiekkoa ja seura on ollut monta vuotta putkeen eniten maaleja tehneiden seurojen joukossa. Kun myös puolustus toimii, on menestys runkosarjassa taattu.

Aina ei Kärpät ole ollut pieni ja vikkelä. 1980-luvulla joukkue tunnettiin melko rämäpäisenä ryhmänä, joita ei pelottanut ottaa fyysistä yliotetta vastustajasta. Oli Suikkasta, Piitulaista, Huikaria, Rautiota ja Tuppuraista. Aloittipa Kärpät jopa kaudella 1985-86 Ilvestä vastaan Raksilassa joukkotappelun heittämällä viisi fyysisintä pelaajaa vastustajan ykköskenttää vastaan.

Jo keväällä Kärpät toi selkeästi esille, että joukkueeseen tarvitaan erilaisia pelaajatyyppejä. Joukkueen hyökkäykseen palkattiin jalkojen sijasta voimaa Hannes Hyvösen ja Teemu Normion muodossa. Molemmat pystyvät vastaamaan myös kovempaan peliin.

Voimaa maalin eteen

Oululaiset ovat vahvistaneet tämän kauden aikana puolustustaan kahdella loistavalla pelaajalla. Josef Boumedienne ja Ross Lupaschuk ovat molemmat hienoja pelaajia, joista moni liigajoukkue voi vaan uneksia. Kaksikko toi paljon kiekollista taitoa.

Kärppien puolustus menetti kesällä kolme avainpelaajaa ja etenkin henkistä johtajuutta. Alkukausi on osoittanut, että puolustuksen isot saappaat on pystytty täyttämään hyvin. Atvars Tribuntsovs on osoittautunut hyväksi peruspakiksi ja Topi Jaakola on kasvanut pelaajana asteen lähemmäksi luottopakin roolia.

Silti puolustus kaipasi vahvistusta. Pudotuspeleissä pärjääminen vaati lisää kokemusta ja fyysistä voimaa. Ja sitä Kärpät päätti hankkia. Päävalmentaja Jalosen kommentti kertonee oleellisen, mille paikalle Boumedienne hankittiin.

- Hän tuo mukanaan kovuutta ja fyysistä voimaa, Jalonen sanoi.

Kärppien valinnat vaikuttavat hyviltä. Joukkueesta löytyy aikaisempiin vuosiin verrattuna enemmän fyysisyyttä, mitä eittämättä keväällä tarvitaan. Mistään poliiseista tai tappelijoista ei ole kyse, eikä sellaisia joukkueeseen tarvitakaan. Kauden aikana tehdyt hankinnat edustavat sitä fiksua fyysisyyttä, joka on tarpeen pudotuspeleissä.

Boumedienne pelasi itsensä oululaiskatsojien sydämiin edellisellä visiitillään. Hän oli pudotuspeleissä mestaruuden takuumies yhdessä Niklas Bäckströmin ja Jari Viuhkolan kanssa. Boumedienne paimensi vastustajan ykkösmiehet yksi kerrallaan pois balanssista tökkimisellään ja ärsytyksellään. Tätä Kärpät tulee käyttämään hyväksi myös tulevan kevään kannujahdissa.

Myös Lupaschukilla on potentiaalia pelata itsensä vastustajan ykkösinhokiksi. Miehen fight card on liigatasolla kärjen tuntumassa ja viime kauden jäähypörssin voitto Elitserienistä tukee käsitystä miehen tulisieluisesta luonteesta. Toistaiseksi Lupaschuk on esiintynyt varsin kiltisti, mutta oman joukkueen edun vaatiessa miehen ei uskoisi perääntyvän paikalta.

Kärpät näyttää tällä kaudella valmiimmalta pudotuspeleihin kuin viime kaudella. Silloin joukkueesta puuttui selkeästi yksi tärkeä palanen. Boumediennen ja Lupaschukin tuoma esimerkki nostaa myös muun joukkueen taistelutahtoa ja fyysisyyttä. Eli sitä, mikä viime kauden joukkueesta puuttui.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös