Pikapaloja pelaajilta

LIIGA / Haastattelu
Tulevan kauden jokerijoukkueen tuoreet vahvistukset olivat Jatkoajan toimituksen tentattavana tiedotustilaisuudessa.

Jokerit sai yhden omistaan takaisin kotiin, kun Jani Rita palaa Areenalle ensi kaudeksi. NHL-peikko on yleensä vaaninut ensimmäiseen liigapeliin asti Jokereita, mutta ainakaan Ridan kohdalla ei tuota ongelmaa tänä vuonna pitäisi olla.

- En lähde NHL:ään. Viime kausi meni kolmos-nelosketjussa ja mieluummin pelaan täällä kuin istun penkillä siellä. Hyvä että päästiin Jokereiden kanssa heti sopimukseen, eikä tarvinnut katsella muualle Eurooppaan, vastasi Rita yksiselitteisesti kysyttäessä NHL-kortista.

- Haluan pelata kahdessa ensimmäisessä kentässä ja NHL:ssä se ei onnistu. Siellä on niin kovia pelaajia, etteivät rahkeeni siellä riitä. Vahvuuteni pääsevät paremmin esiin, kun saan pelata ja luistella enemmän, jatkoi Rita vielä.

Uusia tuulia metsästämässä

- Tämä todennäköisesti palvelee uraani ja tavoitteitani paremmin. Tavoitteet ovat tuolla toisella mantereella ja uskon, että tämän valmentajan ja näiden pelaajien kanssa pystyn kehittämään itseäni. Päätös oli vaikea, tunnelmoi paikallisvastustaja IFK:sta jokerileiriin vaihtanut Kim Hirschovits.

Tulevan jokerijoukkueen vetovoiman vahvisti myös Juuso Riksman, joka astuu suuriin saappaisiin jokerimaalin vartijana kahden kauden ajaksi.

- Monta vuotta olen pyörinyt ympäriinsä eri paikoissa. Nyt tuli mahdollisuus tulla Jokereihin, eikä sitä päätöstä tarvinnut kovin pitkään miettiä, kertasi Riksman siirtoaan.

Hämeenlinnasta siirtyvä päättyvän kauden Suomen mestari Jyrki Louhi tuli Hirschovitsin tavoin kanadalaisen päävalmentajan houkuttelemana metsästämään uusia kuvioita.

- Halusin uusia tuulia. Ulkomaalainen valmentaja, jolla oli jo näyttöjä täältä ja hänen tuomansa pelityyli houkuttelivat.

- Mitään vikaa ei ole suomalaisissakaan valmentajissa, päin vastoin, tältä keväältä on aika hyviä kokemuksia, mutta jollain tavalla aina hakee uutta ja innovaatioita ja uuden tulen pyllyn alle ja piikin lihaan, että joku asia vie eteenpäin, järkeili Louhi siirtoaan.

- Ilman muuta yksi syy tänne tulemiseen oli myös se, että on mahdollisuus voittaa taas Suomen mestaruus, on se niin hieno projekti ja sen päätös, jatkoi Louhi vielä.

Sheddenin kesätreenit miellyttävät

Kaiken edellisen vielä ymmärtää, mutta HPK:ssa koko tähänastisen uransa viihtyneestä 28-vuotiaasta Louhesta on hieman vaikea mieltää varsinaista jokerisydäntä, vaikka mies yrittikin selvittää asiat parhain päin:

- Ikuinen ritarisydän säilyy, mutta äidin puolen naispuoliset sukulaiset ovat olleet hirveitä jokerikannattajia, miespuoliset taas IFK-kannattajia. Itsekin olen aina sukulaisten mukana jollain tapaa lämmennyt Jokereille.

- Hämeenlinnan muistot eivät unohdu. Se oli ainutlaatuinen juttu: ensimmäinen
mestaruus itselle ja Hämeenlinnan kaupungille, mutta niin se vaan on, että odottaa jo tulevaa kautta uuden joukkueen kanssa.

Moni konkaripelaaja jokerijoukkueessa toivottaa Doug Sheddenin tuomat kesäharjoittelumetodit varmasti tervetulleeksi. Yhdessä ohjatusti harjoitteleminen vain muutamana päivänä alkuviikosta sopii myös ammattilaisurheilija Louhelle.

- Olen puhunut agentin kanssa jo puolitoista vuotta, että nyt pitäisi riittää jo. Olen 15-vuotiaasta asti harjoitellut ammattimaisesti ja tällainenkin puupää on oppinut siinä.

- Olen halunnut käyttää treenaamiseen käytetyn ajan omien asioiden hyväksi ja tämä antaa siihen mahdollisuuden. Se oli yksi asia, joka natsasi hienosti kohdalleen, iloitsi Louhi Sheddenin strategioista.

» Lähetä palautetta toimitukselle