Kevään voimanpesä löytyy Pelicansista

LIIGA / Artikkeli
Kuinka monesta joukkueesta löytyy pelaajia, jotka vuoden tärkeimmillä ja kuluttavimmilla hetkillä pelaavat kahden minuutin ylivoimat alusta loppuun? Puhumattakaan siitä, että sen päälle luistelee täydellä höyryllä päästä päähän myös tasakentällisin? Sellainen löytyy Pelicansista. Juhamatti Aaltonen on hirmuiskussa.

Yhden ottelun peliaika 23.59 on hyökkääjälle huima luku, etenkin kun peli on kestänyt vain 60 minuuttia. Juhamatti Aaltoselle tällainen luku kuitenkin tilastoitiin Tampereella torstaina, eikä siinä välttämättä ole heittoa yhtään.

Aaltonen on huhkinut viime aikoina joka pelissä hurjia minuutteja, mutta kunnon hiipumisena se ei näy. Päinvastoin. Tampereella hän ratkaisi pelin latomalla kolme maalia Tapparan verkkoon.

– Joskus A-junnuissa tuli edellinen hattutemppu. Ei ole liigassa näitä aiemmin tullut, Aaltonen jutteli naama peruslukemilla.

Olympiatauon jälkeisissä viidessä ottelussa Aaltonen on maalannut jokaisessa. Hän on kiistatta liigan kuumimpia pelaajia juuri nyt, ja tuore hattutemppu nostaa hänet taistelemaan jopa maalikuninkuudesta.

– Kunhan nyt playoffeihin päästäisiin. Kun pelit kulkee, niin olisi mukava pelata pidempään. Ei omaan kauteenkaan voi olla täysin tyytyväinen, kun sarjasijoitus on tuollainen.

– Tätä peliä ennen puhuttiinkin, että nyt pitää keskittyä, koska pelit loppuvat kohta ihan oikeasti, jos se ei tästä parane.

Kahdessa viime pelissä Aaltonen on tykittänyt kolme maalia hirmuisella lämärillään ylivoimassa viivamiehen paikalta. Laukaisutaito ei ole pelkästään junioriharjoittelun peruja.

– Melkein joka treenien jälkeen vielä vejellään. Aina voi treenata paremmaksi, vaikka se veto ihan hyvin lähteekin.

Aaltonen vaikuttaa tällä hetkellä väsymättömältä voimanpesältä. Ironiseksi tilanteen tekee se, että valmentajat vetävät pelaajille kovia kesätreenejä ”jotta nämä olisivat keväällä kunnossa”, mutta sattumoisin Aaltonen harjoitteli viime kesänä omatoimisesti.

– Kesällä itsekseni treenatessani painotin jalkoja, luistelua varten. Kun se on tärkeä osa sitä, että jaksaa pelata, Aaltonen tuumi.

» Lähetä palautetta toimitukselle