Mielipide

Kuhta palasi kotiin

LIIGA / Kolumni
HIFK sai viime viikolla riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun alkukauden Saksan liigassa kiekkoillut Kimmo Kuhta päätti palata takaisin kotoiseen SM-liigaan.

Tiistai-iltana Kimmo Kuhta pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa Nordenskiöldinkadulla ja sai kotiyleisöltä riemukkaan vastaanoton. Itse ottelussa tehokkaana viimeistelijänä tunnettu hyökkääjä väläytti heti maalintekijän taitojaan iskemällä kotijoukkueen avausmaalin.

– Hieno fiilis oli, HIFK:lla on hyvä nippu ja oli hienoa tulla jengiin mukaan. Joukkue on parempi ja ehjempi kuin viime vuonna. Koutsit tuntevat nyt tyylin ja tavat, ja joukkueessa on nyt enemmän syvyyttä ja roolipelaajia, Kuhta analysoi ottelun jälkeen.

Viime vuosina HIFK:ssa kovalla tahdilla maaleja latonut Kuhta lähti viime kauden päätteeksi haistelemaan uusia tuulia Saksan liigassa pelaavaan Hamburg Freezersiin. Kausi ei kuitenkaan sujunut odotusten mukaisesti, ja näin ollen HIFK:ssa jo kaudella 1996-97 debytoinut konkari päätti palata takaisin tuttuun punapaitaan.

– Saksan liiga ei ollut sellainen kuin odotin, odotin fyysisempää peliä. Saksassa pelattiin enemmän taitokiekkoa ja mentiin päästä päähän. Täällä Suomessa pelissä on kovempi intensiteetti ja täällä myös taklataan kovempaa, Kuhta analysoi sarjojen välisiä eroja.

Ensimmäisessä kotiottelussaan pirteästi esiintynyt Kuhta on pelannut nyt kaksi ottelua nelosketjun laidalla vierellään Arttu Luttinen ja Petteri Wirtanen. Tähän mennessä maalitykki on ollut tyytyväinen ketjukavereihinsa.

– On ollut kiva pelata kundien kanssa, pelasimme ehjästi jo Oulussa. Pelitapa ja perusasiat joukkueessa ovat samoja kuin ennenkin, omana tavoitteenani on auttaa jengiä menemään mahdollisimman pitkälle ja tuoda joukkueeseen se palanen mitä valmentajat olettavat, Kuhta totesi summaten samalla omia odotuksiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös