Ihan noin synkkä ei tilanne sentään ole. B2-junioreissa Ilves taistelee SM-mitaleista ja Tapparan A-juniorit taistelevat SM-karsintasarjassa yhdessä mm. KOO-VEEn kanssa. Eletään kuitenkin vasta maaliskuun puoliväliä ja molempien tamperelaisten jääkiekon lippulaivojen SM-liigajoukkueet ovat jo tovi sitten lopettaneet pelinsä tämän kauden osalta.
Ilves ja etenkin Tappara ovat 2000-luvulla menestyneet monelta pienemmältä liigapaikkakunnalta katsottuna vähintäänkin hyvin: Tapparalla yksi mestaruus (2003), kaksi hopeata (2001, 2002) ja yksi pronssi (2008) sekä Ilveksellä yksi pronssi (2001). Tämän kauden pohjakosketuksen jälkeen joku Tampereella kuitenkin sanoo taas ääneen sen suuria tunteita herättävän sanan: Seurafuusio.
Lajissa kuin lajissa urheilullinen menestys on aina aaltoliikettä. Tampereen jalkapalloilussa tehtiin seurafuusio vuonna 1998 tilanteessa, jossa molemmat kaupungin seurat Ilves ja TPV olivat pudonneet ykkösdivariin. Kipeän prosessin jälkeen synnytetty Tampere
United nousi heti avauskaudellaan liigaan ja on kymmenen vuoden aikana voittanut kolme Suomen mestaruutta.
Jääkiekon puolella tuskin odotetaan siihen asti, että Ilves ja Tappara ovat molemmat pudonneet Mestikseen – eipä se ole näköpiirissäkään. Molempien yhtäaikainen rämpiminen liigassa saa kuitenkin aikaan sen, että tamperelaisen
edustuskiekkoilun yhdistymispuheet pulpahtavat jälleen pintaan.
Ilveksen ja Tapparan edustuskiekkoilun fuusio tekisi vielä paljon kipeämpää kuin jalkapalloseurojen yhdistyminen. Se liikuttaisi tamperelaisen sielunelämän mannerlaattoja.
Syntyisi verinen sota uuden seuran valtarakenteista. Organisaatio paisuisi tarpeettoman suureksi, vaikka fuusio ei tietenkään tarkoittaisi resurssien kaksinkertaistumista. Ilves ja Tappara säilyttäisivät statuksen junioriseuroina ja jokainen uuden tamperelaisseuran edustusrinkiin nouseva juniori joutuisi mandaattiajattelun uhriksi. Olisi varmasti
kerrassaan hilpeätä olla kasvattajaseuransa “kiintiöjuniori”.
Tampereella on totuttu odottamaan juniorijoukkueilta liki jokavuotista menestystä. Tänä vuonna onnistumiset ovat ohuita ja hälytyskellot soivat. Monet ovat sitä mieltä, että seurojen juniorityö on väärillä raiteilla – ja tämä ei ole yksin omaan Tampereen seurojen synti.
Ikäluokista kavennetaan edustusjoukkueet liian aikaisin. Niin aikaisin, ettei vielä voida tietää, kenestä tulee ja mitä tulee. Kehityskaaret eivät ole vielä tarpeeksi pitkällä. Moni luiskaan joutunut lopettaa ja lopputulos on se, että joka vuosi menetetään lahjakkuuksia. Ehkä jopa superlahjakkuuksia. Tämän problematiikan kanssa tuskaillaan muuallakin Suomessa.
Millä sitten saadaan perinteikkäät tamperelaiset seurat takaisin menestysuralle? Eräs tamperelaisen jääkiekon taustavaikuttaja tuhahti taannoin, että “molempien seurojen organisaatioista löytyy tässäkin tilanteessa hämmästyttävä määrä itsetyytyväistä hyrinää, jolla on positiivinen vaikutus korkeintaan sisäilman lämpötilaan”. Organisaation osaaminen nähdään jo valmentajien rekrytoinneista. Menestysuralle pääseminen alkaa siitä, että hankitaan parasta mahdollista valmentajaosaamista. Valitettavasti ei riitä se, että on mukava kaveri ja ihan hyvä valmentaja.
Riittääkö tamperelaiselle kiekkojännärille taistelu kaupungin keskinäisestä paremmuudesta? Tuskin riittää, etenkin kun SM-liiga on viime vuosina saanut katsojat kyllästymään liian usein toistuviin paikalliskamppailuihin. Näköalattomuutta sekin.
