Kokeneella sentterikaksikolla näytön paikka

LIIGA / Artikkeli
Jari Kauppila ja Lasse Pirjetä ovat kumpikin pelanneet kymmeniä maaotteluita, mutta viime vuosina he ovat olleet ulkona leijonakuvioista ja parrasvaloista. Jos he vielä 34-vuotiaina voivat saada uuden nosteen uralleen, he tulivat oikeaan paikkaan valitessaan Lahden. Kummallekin on tarjolla iso vastuu.

Kauppilan siirtymisessä Pelicansiin painoi vahvasti halu palata kotikaupunkiin. Kaksivuotinen sopimus syntyikin ajoissa ja kivuttomasti.

– Tein jo alkutalvesta agentille selväksi, että jos tänne on mahdollisuus palata, muita vaihtoehtoja ei tarvitse juurikaan katsoa. Olen katsonut ilolla lahtelaisen kiekkoilun nousua, Kauppila kertoi.

Lasse Pirjetän mennyt kausi Malmössä oli rikkonainen. Hän pelasi kauden lopusta vain neljä runkosarjapeliä sekä Elitserien-karsinnat. Pirjetän mukaan hän nautti pelaamisesta ja paikat ovat kunnossa, joten on aikaa näyttää epäilijöille, että hän tulee vielä.

– Olen ollut niin paljon loukkaantuneena, että mietin, mistä saisin uuden nosteen uralleni. Pelicans oli näistä vaihtoehdoista ylivoimaisesti paras.

– Valmennus oli myös vahva tekijä päätöksessä. Aravirta on tuttu mies, joten täällä tiedän jo etukäteen, mitä minulta vaaditaan ja mitä minä saan, Pirjetä kuvaili.

Hannu Aravirta kehui uusia hankintoja vuolain sanankääntein. Miehet ovat hänelle ennestään tuttuja, sillä Pirjetä on pelannut Aravirran HIFK:ssa sekä maajoukkuekuvioissa yli 60 ottelua. Kauppilan kanssa Aravirralla on yhteistä maajoukkuehistoriaa 32 ottelun verran.

– Jääkiekkojoukkueen rakentaminen on kuin palapeli. Etsimme kahta keskushyökkääjää, ja nämä kaksi palasta sopivat meidän ruudukkoomme täydellisesti, Aravirta sanaili.

"Paikat kunnossa ja kova motivaatio"

Haukiputaalta lähtöisin oleva Pirjetä, 34, on aiemmin liigaurallaan edustanut neljää eri liigaseuraa: TPS:ää, Tapparaa, HIFK:ta ja Kärppiä. Hän on nähnyt siis suurorganisaatioiden touhut, mutta nyt on aika yrittää hinata keskikokoista liigaseuraa ylöspäin.

– Tilanne on samankaltainen kuin Kärppiin mennessäni [vuonna 2001]. Silloin sain kokemuksen siitä, millaista on mennä joukkueeseen, jossa kaikki haluavat valtavasti voittaa ja kehittyä koko ajan. Täällä on nyt samoja elementtejä, Pelicansilla on hyvä tulevaisuus.

Henkilökohtaiseen onnistumiseen hänellä on vahva usko, siitä tuli merkkejä tämän kevään aikana. Kevät oli ristiriitaisten tunteiden aikaa, sillä aluksi hän ei itsekään uskaltanut arvata, kuinka hyvin paikat kestävät. Hyvin kestivät. Joukkueen osalta kausi päättyi kuitenkin katkerasti, kun Malmö ei suurista satsauksista huolimatta noussut Elitserieniin.

– Pettymys oli tietysti kova. Omasta pelistä kuitenkin huomasin, että osaan yhä pelata kiekkoa ja homma tuntuu yhtä mukavalta kuin nuorena. Paikat ovat kunnossa ja motivaatio on kova. Toivottavasti pääsen vielä näyttämään epäilijöille, Pirjetä uhkuu.

"Kolmossentterin rooli kehitti"

Kauppila on Pirjetän tavoin jo 34-vuotias. HV-71:ssä taitohyökkääjä joutui tyytymään Johan Davidssonin ja Jan Hrdinan takana kolmossentterin rooliin, mutta Kauppila huomauttaa tämän ajanjakson kasvattavasta merkityksestä.

– Mielestäni kehityin jääkiekkoilijana erittäin paljon Ruotsissa nämä kaksi vuotta. Sain pelata voittavassa joukkueessa loistavien pelaajien kanssa ja nähdä vielä tälläkin iällä, miten he toimivat.

– Pelasin tosi paljon alivoimaa ja puolustusvoittoista peliä. Varmasti menin sillä saralla eteenpäin. Ja hyökkäyshän on ollut aina kunnossa, virnisti edelleen taiteilijaluonteeksi tunnustautuva Kauppila.

Pirjetä ja Kauppila eivät vielä tiedä, onko valmennusjohto kaavaillut jommallekummalle selkeää ykkössentterin roolia. Pakkaa hämmentää kolmas konkari, syöttövirtuoosi Toni Koivunen.

– Kilpailu on aina hyvästä. Kaikki lähtevät varmasti samalta viivalta. Ara on sanonut, että lähdetään kolmella hyökkäysvoittoisella kentällä, joista yksi on vähän puolustavampi, Kauppila kertoi.

Kauppilan paluun myötä Pelicans on onnistunut haalimaan lähes kaikki aktiiviuraansa jatkavat 70-luvun laadukkaat lahtelaiskasvatit riveihinsä. Enää puuttuu Toni Lydman.

– Hänet tänne pitääkin sitten seuraavaksi saada, Kauppila nauroi.

Mitali kiikarissa

Määrätietoisesti eteenpäin pyrkivä Pelicans tähtää ensi kaudella mitaleille. Toistaiseksi sitä tavoitetta ei vielä huudeta henkseleitä paukutellen, mutta pelaajat ja valmennusjohto ovat selvästi päättäneet, että keväällä 2009 Lahteen haetaan jalometallia.

– Minulla on kova menestysnälkä. Ara kertoi, että mitalista lähdetään pelaamaan, joten siinä on haastetta, Pirjetä sanoi.

Jari Kauppilallekin tavoitteet ovat selkeät.

– Ei aleta uhoamaan mitään, mutta nousussahan tämä ryhmä on ollut. Lähdemme voittamaan jokaista peliä ja tekemään töitä mitalien eteen. Uskon, että tämä joukkue on valmis tappelemaan niistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle