Holtari: ”Maalintekotaitoa ja santapaperia”

LIIGA / Artikkeli
Bluesin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari on tyytyväinen siihen, että uudet hankinnat ovat ennen kaikkea Bluesin näköisiä pelaajia. Seuraavassa Holtari esittelee Bluesin uudet vahvistukset.

Blues hankki tulevan kauden joukkueeseensa kuusi uutta pelaajaa. Puolustukseen tulivat Petri Kokko ja Joonas Rönnberg. Hyökkäystä vahvistavat puolestaan Petri Lammassaari, Juuso Puustinen, Sami Ryhänen ja Jari Tolsa.

– Vaikka meidän hankintalistalla kärkipäässä on ollut kiekollista osaamista ja maalintekotaitoa, unohtaa ei voi työnteon ja santapaperiosaston merkitystä, Holtari summaa.

Lammassaari ja Puustinen tuovat maalintekotaitoa

Nuori laitahyökkääjä Petri Lammassaari, 22, on edustanut tähänastisen liigauransa aikana Rauman Lukkoa. Oikealta ampuva Lammassaari on pelannut kolme kautta SM-liigaa. Lammassaari teki kuluneella kaudella 12 maalia ja 24 tehopistettä ja toissa kaudella 13 maalia ja 26 pistettä.

Nopealle taitopelaajalle on tiedossa suuri rooli Bluesin tulevan kauden hyökkäyksessä. Holtari odottaa Lammassaaresta maalintekijää joukkueeseen.

– Lammassaari on tunnettu maalintekijälupaus ja hyvänikäinen suhteessa näyttöihinsä. Hän herätti huomiota aikoinaan jo A-junioreissa, kun laukoi 29 maalia. Sen jälkeen hän on tasaisesti lunastanut odotuksia tekemällä maaleja runkosarjassa ja pudotuspeleissä, Holtari suitsuttaa.

Juuso Puustinen, 20, on KalPan kasvatti, joka on kiekkoillut edelliset kaksi kautta Kanadan juniorisarjoissa. Oikealta ampuva Puustinen kuuluu ikäluokkansa lupaavimpiin suomalaisiin pelaajiin. Puustinen valittiin viime vuonna alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa Suomen joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukkoon.

Puustisella on myös NHL-varaus kesältä 2006 Calgary Flamesiin. Mahdollinen NHL-sopimus Puustisen tulee allekirjoittaa viimeistään elokuussa. Holtari ei aivan suoraan odota Puustisen täyttävän kuluneella kaudella loistaneen toisen nuorukaisen, Oskar Osalan, saappaita.

– Juuso ei ole aivan samantyyppinen pelaaja kuin Oskar. Puustinen on tunnettu sniper-tyyppinä, ja tästä löytyy myös näyttöä. WHL:ssä 59 maalia kahteen kauteen on paljon. Juuso pelasi myös mainiot alle 20-vuotiaiden MM-kisat, joissa hän erottui himollaan ampua ja tehdä maaleja, Holtari kertoo.

Lammassaari ja Puustinen ovat niitä pelaajia, joilta Blues odottaa maalintekoa tulevalla kaudella.

– Lammassaari ja Puustinen ovat rightin puolen kotimaisia hyökkääjiä, jotka ovat hyviä ampumaan. Erittäin hyviä pelaajia molemmat, Holtari toteaa.

Taitava Kokko ja fyysinen Rönnberg puolustukseen

Puolustukseen Blues hankki Arto Laatikaisen lähtöä paikkaamaan kaksi pelaajaa, kiekollisen Petri Kokon ja fyysisen Joonas Rönnbergin.

Oululaislähtöinen Kokko on kiekkoillut viimeiset kaksi vuotta Ruotsin pääsarjassa Timrån riveissä. Kuluneella kaudella Kokko pelasi 55 runkosarjan ottelua, joissa hän teki neljä maalia ja keräsi 18 syöttöpistettä. Pudotuspelien 11 ottelussa Kokko osui kahdesti ja syötti kuusi maalia.

SM-liigassa Kokko on aikaisemmin edustanut Ilvestä ja SaiPaa, jossa Kokko pelasi yhteensä seitsemän kauden ajan. Kokko toimi SaiPassa myös joukkueen kapteenina ja ylivoiman moottorina. Holtari odottaa Kokolta vahvaa kiekollista peliä.

– Kokko on kokenut kiekollinen puolustaja, joka oli haluttu pelaaja Suomen markkinoilla. Timråssa, joka menestyi hyvin tällä kaudella, Kokko oli johtavia pelaajia. Olemme todella tyytyväisiä, että saimme puolustajan, joka on oivaltava ja näkee hyvin peliä, Holtari kehaisee.

Toinen Bluesin puolustajahankinnoista vantaalaislähtöinen ja myös Bluesin junioreissa aikoinaan kiekkoillut Rönnberg on isokokoinen, fyysistä ja raastavaa peliä pelaava puolustaja. 25-vuotias Rönnberg on edustanut SM-liigassa Ilvestä ja SaiPaa, jota hän edusti kahdella edellisellä kaudella. Holtari näkee Rönnbergin vahvuudet ennen kaikkea maalineduspelaamisessa.

– Joonas Rönnberg tuo meille sitä perinteistä santapaperikarheutta mukavasti. Hän sopii hyvin meidän identiteettiimme ja joukkueeseemme.

Ryhänen ylivoiman moottoriksi, Tolsa palaa rouhimaan

Sami Ryhänen on etsinyt sopivaa pelipaikkaa viimeisten vuosien aikana. Pienikokoinen keskushyökkääjä on HIFK-kasvatti ja hän on aikoinaan pelannut myös yhden kauden Bluesin A-junioreissa. Taitava, jo 27 vuoden ikään ehtinyt Ryhänen on urallaan pelannut muun muassa Ranskassa, Ruotsissa, Itävallassa ja Norjassa.

Ryhänen löi itsensä läpi vasta kaudella 2005–06, kun hän nakutteli huikeat tehot Kirkkonummen Salamojen riveissä. SM-liigassa Ryhänen on edustanut Lukkoa ja SaiPaa, jonka riveistä hän poistui kesken viime kauden.

Kuluneen kevään Ryhänen kiekkoili Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Björklövenin riveissä. Urheilutoimenjohtaja Holtari arvostaa erityisesti Ryhäsen kiekollista taitoa.

– Samilta löytyy hyvää kiekollista osaamista. Uskon, että hän tuo yhden variaation lisää meidän ylivoimapelaamiseen. Kyllä me mielellämme tuohon koostumukseen otamme yhden Sami Ryhäsen, hän tuo meille erikoisosaamista varsinkin ylivoimapelissä.

Bluesin kuudes hankinta on espoolaisille ennestään tuttu mies. Jari Tolsa pelasi Bluesissa kaudella 2006–07. Työteliäs 27-vuotias laitahyökkääjä syttyi vaisumman runkosarjan jälkeen vihdoin pudotuspeleissä erinomaisiin esityksiin ja voitti Bluesin pudotuspelien pistepörssin tehoilla 3+5=8.

Hyvänä kahden suunnan pelaajana tunnettu Tolsa kiekkoili viime kauden Elitserienissä, mutta palaa nyt vuoden tauon jälkeen espoolaisseuraan. Blues ei olisi lopulta halunnut vuosi sitten luopua Tolsasta, ja nyt tehty uusi sopimus on Holtarin mieleen.

– Tolsan Jari on tämän joukkueen henkinen pelaaja. Viime kaudella hänen jatkosopimukseensa ei ollut enää varaa silloin, kun hän pelasi mahtavat pudotuspelit. Muutoin olisimme hänet pitäneet. Jari on hardworker Matikaisen makuun, kuin olisi suoraan Kotkan satamasta tullut, Holtari kehuu.

» Lähetä palautetta toimitukselle