Jääkiekkoseurojen tiedotustilaisuudet ovat usein puuduttavia
tapahtumia. Seuran johto selittelee edelliskauden epäonnistumisia, valmentajat puhuvat norsunluutornistaan toimittajille tyhjänpäiväisyyksiä ja pelaajat päästelevät ilmoille fraaseja, jotka kaikki ovat kuulleet jo kymmeniä kertoja.
Joskus jokin on toisin. Esimerkiksi silloin, kun paikalla on Ismo Lehkonen. Toki tarinat kasvattajaseurasta, sen imusta ja palaamisen hienoudesta on kuultu ennenkin. Harvoin kuitenkaan niin tunteikkaasti ja aidolla palolla kuin Lehkosen suusta maanantaina.
Lehkosen hieno työ TuTon peräsimessä tuskin on jäänyt huomaamatta keneltäkään suomalaisen jääkiekon seuraajalta. Kakkosvalmentajaksi Mestiksen mestarivalmentaja olisi joka tapauksessa hyvä kiinnitys. Kun plus-puolelle lasketaan vielä ystävyys ja hengenheimolaisuus päävalmentajan kanssa, Jokereita voi onnitella erinomaisesta valmentajahankinnasta.
Lehkosen rooli Glen Hanlonin ensi kauden valmennusryhmässä on kuitenkin täysin merkityksetön siihen verrattuna, mitä hän aikoo saada aikaan Jokerien junioriorganisaatiossa. Monelta on saattanut jäädä huomaamatta, että Lehkonen teki TuTosta varteenotettavan kilpailijan TPS:lle Turun ykkösjunioriseurana.
Jokerit on jo valmiiksi yksi Suomen parhaista junioriseuroista, mutta pelaajien jalostaminen C-junioreista A-junioreihin ja etenkin edelleen liigajoukkueeseen on tökkinyt pahemman kerran. Moni lupaava pelaaja on joutunut tekemään läpimurtonsa muualla. Tämän lahjakkuuden tuhlailun ja levittämisen Lehkonen aikoo lopettaa.
Helpoksi kukaan ei tehtävää väitä, kaikkein vähiten Lehkonen itse. Hän vaatii itseltään ja muilta todella paljon. Kaikki eivät kestä vaatimustasoa, senkin valmentaja auliisti myöntää. Toisaalta hän tietää, että vain vaatimalla voi saada pelaajasta kaiken irti.
Lehkonen veti aikanaan Lukossa "omat pojat" -projektia, joka - Lehkosen omin sanoin - "ei päättynyt kauniisti". Jokereissa ei ole tarkoituksena kasvattaa "neljästä kentällisestä divaripelaajia ja A-junioreita" liigajoukkueen runkoa, vaan parantaa omavaraisuusastetta vähän kerrassaan. Kahden vuoden sopimus ei velvoittaisi valmentajaa kovinkaan pitkäjänteiseen ajatteluun, mutta Lehkonen ei ole napsimassa
rusinoita pullasta, vaan palauttamassa kasvattajaseuraansa sille kuuluvaan asemaan - Suomen parhaaksi jääkiekkojoukkueeksi ja kasvattajaseuraksi.
Yksi merkittävä uhkakuva Lehkosen työn onnistumisella kuitenkin on. Ismo Lehkonen ei ole kaikkien mieleen. Kaikkein vähiten "steriilien puuhastelijoiden", sillä hän vihaa steriiliä puuhastelua. Hän vihaa - ja rakastaa - montaa asiaa, avoimesti ja peittelemättä.
Harva jääkiekkovalmentaja elää ammattiaan yhtä intensiivisesti kuin Lehkonen. Eräs tulee mieleen. Hänkin oli aikanaan Jokereissa, sekä pelaajana että valmentajana, eikä tarina päättynyt kummallakaan kerralla onnellisesti. Toivottavasti tunteella elävä lätkäihminen vie tällä kertaa voiton puuhastelusta ja puuhastelijoista.
