Jatkoajan toimittajat valitsivat runkosarjan parhaat

LIIGA / Artikkeli
Jatkoaika on äänestyttänyt SM-liigatoimittajiensa mielestä runkosarjan parhaat pelaajat järjestykseen. Perinteiseen kyselyyn otti osaa 27 toimittajaa. Yllätyksille oli melko vähän sijaa usean toimittajan äänestyksessä.

Äänestyksessä toimittajat nimesivät oman kärkikolmikkonsa eri osa-alueilla. Ykkössijoituksesta pelaaja sai kolme pistettä, kakkossijasta kaksi ja kolmossijasta yhden pisteen. Tasapisteissä edelle arvioitiin eniten ykkössijoja saanut pelaaja.

Runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi omalle joukkueelleen valittiin TPS:n maalivahti Jani Hurme. Rapakon takaa kasvattajaseuransa luukulle täksi kaudeksi palannutta Hurmetta pidettiin selkeästi omalle joukkueelleen tärkeimpänä pelaajana, sillä peräti 14 toimittajaa valitsi Hurmeen ykköseksi omalla listallaan.

Hurme äänestettiin myös runkosarjan parhaaksi maalivahdiksi. Ero toiseksi tulleeseen Bluesin Bernd Brückleriin oli kuitenkin huomattavasti pienempi kuin arvokkainta pelaajaa äänestettäessä.

Omalle joukkueelleen arvokkaimman pelaajan äänestyksessä toiselle ja kolmannelle tilalle tulivat runkosarjan parhaaksi hyökkääjäksi ja puolustajaksi valitut pelaajat. Niin HIFK-pakki Cory Murphy, kuin Blues-hyökkääjä Martin Kariya olivat omien pelipaikkojensa äänestyksen suvereenit voittajat.

Parasta puolustajaa valittaessa pistepörssisijoitukset olivat valttia, sillä HPK:n Mikko Mäenpää oli toinen ääniharava. Kolmanneksi parhaana puolustajana pidettiin kuitenkin TPS-kolossi Aki Bergiä.

Runkosarjan parhaaksi hyökkääjäksi valittu Martin Kariyan valinta oli päivänselvä, sillä peräti 23 toimittajaa piti Kariyaa ykkösenä. Kim Hirschovits oli yhtä selvä kakkonen ennen Lukon Josef Strakaa.

Erityisroolit tarkkailussa

Toimittajat laitettiin arvioimaan myös parhaita ylivoima- ja alivoimapelaajia. Erikoistilanteiden parhaat taitajat on toimituksen mielestä tuotu liigaan ulkomailta. Koko äänestyksen kovin ykkössijoitussaalis oli Cory Murphyn 24 ykköstilaa ylivoimapelaajien kategoriassa. Kärkikolmikossa seurasivat Tapparan Petri Kontiola ja Ässien Marko Kivenmäki vain niukasti ennen Josef Strakaa ja Mikko Mäenpäätä.

Runkosarjan paras alivoimapelaaja on Bluesin Kent Manderville. Vain iki-Ilves Raimo Helminen pystyi antamaan äänestyksessä todellista vastusta Mandervillelle. Kaikkiaan kannatusta sai peräti 22 pelaajaa.

Parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi valittiin myös Manderville, mutta tällä kertaa IFK:n Rem Murray ohitti Helmisen.

Liigan tehokkaimmin vastustajia ärsyttävänä pelaajana pidettiin runkosarjan perusteella Pelicansin Leo Komarovia. Toinen sija meni Mikko Rauteelle niukasti ennen JYP-veskari Sinuhe Wallinheimoa, joka keräsi kategoriassa eniten ykkössijoituksia.

Tulokkaissa vähän vaihtoehtoja

Runkosarjan parasta tulokasta valittaessa kolme pelaajaa oli selvästi yli muiden. Turun Palloseuran Tuomas Suominen oli äänestyksen selkeä ykkönen 70 pisteellä ja 20 ykkössijoituksella. Mikko Viitanen puolestaan oli vain yhden pisteen Ässien Tero Konttista parempi.

Tulokaskategorian ulkopuolelle jäävistä pelaajista tasoaan eniten nostaneita äänestettiin kehittyneimpien pelaajien listalle. Voiton äänestyksessä nappasi HPK:ssa huiman runkosarjan pelannut Mikko Mäenpää ennen Juha-Pekka Haatajaa ja Jani Tuppuraista. Muut pelaajat saivat muutamia hajasijoituksia, mutta Tommi Nikkilän kolmesta listasijoituksesta kaksi oli ykkössijoja.

Valmentajia arvioitiin odotuksiin nähden

Usein jääkiekossa paras valmentaja löytyy parhaiten menestyneeltä joukkueelta, mutta Jatkoajan toimittajat olivat toista mieltä. Parhaat pisteet saivat joukkueitaan odotuksiin nähden tehokkaimmin johtaneet käskijät.

Tämä huomioiden ei enää ole suuri yllätys, että voiton vei Tappara-valmentaja Rauli Urama vain hieman ennen HPK:n Jukka Jalosta. Kolmanneksi valittiin Bluesin vihdoin nousuun saanut Kari Heikkilä

Runkosarjan voittaneen Kärppien valmentaja Kari Jalonen huomioitiin vain viidellä listalla, mutta kolmella näistä Jalonen oli ykkösnimenä.

Liigan paras erotuomari oli runkosarjassa Markku Kruus, joka oli kärjessä 11 listalla. Kaksi muuta kärkikolmikkoon valittuja olivat myös helppoja valintoja - Jari Levonen ja Timo Favorin. Kaksi toimittajaa nimesi sarjan parhaaksi ruotsalaisen Thomas Anderssonin.

Runkosarjan parhaat 2006-07:

Omalle joukkueelleen arvokkain:

1. Jani Hurme, TPS, 51 pistettä / 14 ykkössijaa

2. Martin Kariya, Blues, 34/6

3. Cory Murphy, HIFK 25/3

Paras hyökkääjä:

1. Martin Kariya, Blues, 75/23

2. Kim Hirschovits, Jokerit, 31/2

3. Josef Straka, Lukko, 18/1

Paras puolustaja:

1. Cory Murphy, HIFK, 69/22

2. Mikko Mäenpää, HPK, 38/4

3. Aki Berg, TPS, 26/1

Paras maalivahti:

1. Jani Hurme, TPS, 50/11

2. Bernd Brückler, Blues 43/7

3. Tuukka Rask, Ilves 39/5

Paras valmentaja:

1. Rauli Urama, Tappara, 46/10

2. Jukka Jalonen, HPK, 41/6

3. Kari Heikkilä, Blues, 17/3

Paras ylivoimapelaaja:

1. Cory Murphy, HIFK, 75/24

2. Petri Kontiola, Tappara, 16/0

3. Marko Kivenmäki, Ässät, 12/0

Paras alivoimapelaaja:

1. Kent Manderville, Blues, 38/7

2. Raimo Helminen, Ilves, 26/5

3. Mikko Rautee, TPS, 14/3

Paras puolustava hyökkääjä:

1. Kent Manderville, Blues, 35/7

2. Rem Murray, HIFK, 21/3

3. Raimo Helminen, Ilves, 18/5

Paras tulokas:

1. Tuomas Suominen, TPS, 70/20

2. Mikko Viitanen, Lukko, 36/5

3. Tero Konttinen, Ässät, 35/2

Eniten kehittynyt:


1. Mikko Mäenpää, HPK, 59/14

2. Juha-Pekka Haataja, Lukko, 49/9

3. Jani Tuppurainen, KalPa 11/1

Paras ärsyttäjä:

1. Leo Komarov, Pelicans, 30/5

2. Mikko Rautee, TPS, 21/4

3. Sinuhe Wallinheimo, JYP 20/6

Paras tuomari:

1. Markku Kruus, 54/11

2. Jari Levonen, 43/9

3. Timo Favorin, 26/3

» Lähetä palautetta toimitukselle