Komeetta-Konttinen läpimurron kynnyksellä

LIIGA / Haastattelu
Ässäfanit, muistatteko, kuinka monta vuotta olette toivoneet takalinjojen puukäsien rinnalle sulavaliikkeistä kiekollista johtajaa, jonka samettikädet ovat vastustajille ainainen pelote, lanteiden heilautukset naisväen päiväuni ja jonka nimi pyörii jatkuvasti puolustajien pistepörssin kärkisijoilla? Nyt odotuksiinne on ehkä vastattu, sillä huipputaitavalla Tero Konttisella on edellytyksiä tehdä Porissa muutakin kuin heiluttaa lanteitaan.

”Konttiselle kolmen vuoden sopimus!”, ”Hitto, se on taitava!” ”Paras suomalainen hyökkäävä puolustaja Ässissä sitten Jukka-Pekka Laamasen.” Tämänlaisia kommentteja sain kuulla yleensä aina niin kriittisiltä ässäfaneilta Konttisen kotidebyytin jälkeen. Harvoin on tuore hankinta saanut tuonkaltaisia ylistysvirsiä osakseen. Ehkäpä hopea on pehmittänyt patafanien päät?

Tuskin.

Ässäfaneilla on syytä hehkutukseen, sillä Tero Konttinen on saapunut Poriin komeetan lailla. Miten siis tähän on tultu ja mistä näin lupaava pelaaja Poriin on kaapattu?

Stadin kundista patajätkäksi

Konttisen jääkiekkotarina alkoi viisivuotiaana, jolloin hän aloitti seurajääkiekkoilun Viikinkien riveissä. Jokereiden peliasuun nuorukainen pukeutui ensimmäisen kerran ollessaan 9-vuotias. Koko elämänsä Helsingissä asunutta 21-vuotiasta Konttista voi siis hyvällä syyllä sanoa ikijokeriksi ja stadin kundiksi.

Viime kaudella 180-senttinen ja 82-kiloinen Konttinen pelasi pääasiassa Mestistä Kiekko-Vantaan riveissä. Otteet olivat lupaavia, mutta Jokereiden kokoonpanoon hän mahtui ainoastaan kuusi kertaa. Kun narripaidoista ei tulevaksikaan kaudeksi irronnut pelipaikkaa, päätti Konttinen pakata tavaransa ja suunnata Kehä 3:sen ulkopuolelle. Tarinassa alkoi uusi luku, ja osoitteeksi tuli Pori.

- Agenttini otti yhteyden Ässiin, josta tarjottiin koeaikasopimusta. Olihan siinä pieniä virityksiä muutamaan muuhunkin seuraan, mutta Pori oli paikkana selvästi paras. Halusin päästä vähän pienempään seuraan. Myös viime kauden menestys ja upea kiekkobuumi houkuttivat tulemaan Poriin, Konttinen selvittää kesän kuvioitaan ja päätöstään valita Ässät.

Konttinen pelasi Ässissä yhteensä seitsemän harjoitusottelua, joissa pääsi kahdesti myös maalin makuun. Loistavat otteet eivät jääneet valmennusjohdolta huomaamatta, joten syyskuun alussa Konttiselle sorvattiin liigasopimus mallia 1+1 vuotta.

Taitopelaajana väärässä seurassa

Viime kauden Jokerien kausijulkaisussa Konttista luonnehdittiin venäläistyyppiseksi taitopelaajaksi. Tämän väitteen hän itsekin allekirjoittaa. Taitopelaaja ei kuitenkaan saanut missään vaiheessa vakiinnutettua paikkaansa liigassa, joten kaudesta jäi suuhun hieman karvas maku. Positiivinen asia oli se, että pelipaikka löytyi Mestiksestä, eikä A-junioreista. Konttisella on selvät visiot, miksei lopullista paikkaa Jokereiden kokoonpanosta löytynyt.

- Jokerit on kovan luokan joukkue, jolla on joka vuosi valtavat menestymispaineet. Heillä on laadukas puolustus, joten sinne on nuoren pelaajan vaikea murtautua. Suurin syy on kuitenkin se, ettei minunlaiselleni pelaajatyypille ollut pelipaikkaa siellä, Konttinen toteaa.

- En saanut pelata omilla vahvuuksillani. Olen hyökkäävä puolustaja, joten on selvää, etten pysty pelaaman kuutos-seiskapakin paikalla hajavaihtoja, vaan tarvitsen ylivoima-aikaa ja suhteellisen vapaat kädet osallistua hyökkäykseen.

- Olen pelannut aikaisemmin juniorina hyökkääjänä, joten hyökkään puolustajankin tontilta mielelläni. Minusta ei saa tekemälläkään puolustuspään rouhijaa, joten oli hyvä, että sain pelipaikan Porista. Täällä saan toteuttaa sitä, mitä parhaiten osaan, pelitapaa tietenkin kunnioittaen, Konttinen kiittelee.

Positiivinen buumi yllätti

Konttinen seurasi silmä kovana Ässien taivalta viime kauden pudotuspeleissä. Häntä ilahdutti erityisesti se, millä tavalla jääkiekkojoukkue voi sekoittaa kaupungin niin totaalisesti. Tulevaksi kaudeksi mies toivoo saman fiiliksen jatkuvan.

- Seurasin Ässien pelejä ja yllätyin todella positiivisesti buumista, joka Porissa vallitsi. Täytyy toivoa, että sama buumi jatkuu koko kauden. Kun pelasimme Porissa kauden ensimmäisen harkkamatsin, hallissa oli koko ajan hirveä mekkala. Se oli todella hienoa! Myös fanien kommentit meikäläisesti otan hyvin mielin vastaan, Konttinen puhelee hymyssä suin.

- Jokereissa ei positiivisesta buumista ollut tietoakaan. Fiilikset olivat alhaalla, ja kävimme tosi paljon asioita läpi palavereissa. Seurajohdolta tuli kovat paineet. Kun voittoja ei tullut, ilmapiiri luonnollisesti kärsi koko ajan, hän vakavoituu

Omatoiminen kesäharjoittelu ei ollut herkkua

Konttinen olisi päässyt kesällä Kiekko-Vantaan kesäharjoituksiin, mutta samalla hän olisi joutunut sitoutumaan seuraan koko kaudeksi. Sitä hän ei halunnut, joten Konttiselle koitti omalla tavallaan epämieluinen tehtävä: oli treenattava yksin. Jokainen varmasti tietää, että kotisohva saattaa houkuttaa liiaksikin, jos ei ole ketään potkimassa perseelle.

- Omatoiminen harjoittelu oli kyllä hankalaa. Onneksi sain Vesa Surenkinilta harjoitusohjelman, jonka avulla harjoittelin. Harjoituskertoja tuli yhteensä 11 kappaletta viikossa. Arkisin treenasin kaksi kertaa päivässä ja lauantaisin kerran. Treenauksen ohella kesä meni kalasteluun ja muuhun joutenoloon.

Jääkiekkoilijan arki vaatii kovaa työtä, mikäli mielii menestyä. Siksi nuorelle puolustajalle ei käynyt mielessäkään vetää kesää löysästi, vaikkei valmentaja ollut vieressä vahtimassa. Konttinen on maltillinen tulevaisuuden suunnitelmiensa kanssa, vaikka rivien välistä on havaittavissa, että kunnianhimoa löytyy.

- Jääkiekossa täytyy katsoa kortit loppuun asti ja mennä niin pitkälle, minne rahkeet riittävät. Tietysti pelaaminen NHL:ssä on ollut unelma pienestä asti, mutta se vaatii kovaa ja pitkäjänteistä työtä, jotta se saattaisi jonain päivänä toteutua. Ei asioita niin pitkälle kannata toisaalta miettiä, vaan nyt keskitytään täysillä ensimmäiseen liigakauteen

Kiekollinen rooli toivomuslistalla

Konttisen katse on suunnattu tiukasti alkavaan kauteen. Miehellä on selvät suunnitelmat oman pelillisen panoksen suhteen. Vastuu ja pelipaikan vakiinnuttaminen ovat ensisijaisena tavoitteena. Joukkueen iskukykyä Konttinen pitää suhteellisen hyvänä.

- Haluan pelata niin hyvin, että saisin vakituisen paikan ja kiekollisen roolin. Kyllä mä uskon, että pääsemme tämän porukan kanssa pudotuspeleihin. Kotona meidän täytyy olla erittäin kovia.

Usein kuulee helsinkiläisten pitävän Poria aikamoisena tuppukylänä. Konttista kaupungin pienuus ei niinkään häiritse, vaan hän uskoo viihtyvänsä hyvin Porissa.

- Kyllä tämä ihan mukavalta kaupungilta vaikuttaa. Kaikki palvelut ovat tosi lähellä, ja joka paikkaan on lyhyt matka. Onhan tämä tietenkin paljon pienempi kuin stadi, eikä täällä ole edes Stockmannia, Konttinen murjaisee pilke silmäkulmassa.

On tärkeää antaa nuorukaiselle aikaa ja kärsivällisyyttä. Hyppy Mestiksestä SM-liigaan ei ole helppo. Täytyy muistaa, että vaikka harjoituspelit Konttisen kohdalla sujuivatkin hyvin ja lupauksia antavasti, on runkosarjaotteluissa aivan oma maailmansa ja pelin taso huomattavasti kovempi.

Kaikki näyttää siltä, että Konttinen aloittaa liigan ykköspakkiparissa. Miehen toivomaa vastuuta on siis näillä näkymin luvassa. Aika näyttää, kasvaako miehestä kauden edetessä kiekollinen spesialisti ja löytyykö hänen nimensä puolustajien pistepörssin kärkisijoilta. Entä riittävätkö Konttisen rahkeet ponnistamaan korkean kynnyksen yli kohti lopullista läpimurtoa?

» Lähetä palautetta toimitukselle