Nordic Trophy tuo mielenkiintoa harjoituskauteen

LIIGA / Artikkeli
Viime keväänä perustettu Nordic Trophy lienee ensimmäisenä vuotenaan harjoituskauden seuratuin kiekkoturnaus. Suomen ja Ruotsin sarjojen yhteinen yritys uuden liigan luomisesta on kunnioitettava ajatus, joka voi poikia tulevaisuudessa arvostetun kiekkoturnauksen.

Ensimmäinen Nordic Trophy polkaistaan käyntiin tiistaina Oulussa, kun viime vuosien menestynein liigajoukkue Oulun Kärpät saa vastaansa Elitserienin jättiläisen Färjestads BK:n. Ottelusta odotetaan mielenkiintoista suunnannäyttäjää uudelle liigalle, sillä kohtaavathan siinä turnaukseen kaksi suurinta seuraa. Nordic Trophy on luotu entisen Viking Cupin pohjalle, sillä mukana ovat kaikki perinteisen turnauksen joukkueet.

Suomesta turnaukseen osallistuvat Kärppien lisäksi TPS, Tappara ja HIFK. Mielenkiintoista onkin, että kestomenestyjä Jokerit ja hallitseva Suomen mestari HPK loistavat poissaolollaan. Elitserienin osalta tilanne on toinen, sillä sieltä mukana ovat sarjan parhaimmistoon kuuluvat Färjestad, Frölunda Indians, Linköping sekä Djurgården. Sarja pelataan yksinkertaisena, joten kaikki kohtaavat toisensa kertaalleen. Liigan kaksi parasta kohtaavat toisensa finaalissa paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Kotikentällään turnauksen avaava Oulun Kärpät on mukana uudessa turneessa tosissaan. Oulussa ollaan jo hyvissä ajoin liputettu uuden liigan mahtavuutta. Vaikka kyseessä onkin harjoitusottelut, on liigan statusta rummutettu kovaan ääneen.

Myös Turussa tunnutaan olevan tosissaan. TPS hankki turneeta varten jopa Tomas Duban vuokravahdiksi, joka on merkki siitä, että TPS haluaa uudessä luomuksessa menestyä.

Ja mikäpä on pelatessa. Turnaukseen kahdeksan perustajajoukkuetta omistavat Nordic Trophyn takana olevan osakeyhtiön. Vuosittainen osallistumismaksu on 25 000 euroa jokaiselta seuralta. Palkintorahaa jaetaan yhteensä 155 000 euroa, loput 45 000 jää vuosittain turnauksen markkinointiin sekä kehittämiseen.

Turnaus tuo mukanaan suuren yleisön nähtäville myös tukuttain huippupelaajia. Frölundan riveissä kiekkoilevat kaikkien tuntemat Tommy Salo, Antti-Jussi Niemi, Tomi Pettinen, Ronnie Sundin, Steve Kariya, Martin Plüss ja Tomi Kallio.

Jos mahdollista, vielä vakuuttavampi nimilista löytyy Karlstadin ylpeyden Färjestadin riveistä: Daniel Henriksson, Thomas Rhodin, Janne Niskala, Rami Alanko, Pelle Prestberg, Jesper Mattsson, Esa Pirnes, Jonas Höglund, Peter Nordström, Jörgen Jönssön ja Per Ledin.

Ruotsissa pelataan pikkuhalleissa

Jo ennen liigan alkua tulee mieleen, mikä on turnauksen arvostus lahden toisella puolen? Ruotsalaisseurat ovat nimittäin päättäneet pelata kotiottelunsa pienten paikkakuntien minihalleissa. Mikäli ruotsalaisseurat uskoisivat liigan kiinnostavan suurta yleisöä, ne tuskin siirtäisivät otteluitaan pienille paikkakunnille. Suomalaisseuroista Tappara toimii samalla tavalla ja on vienyt kotiotteluitaan mm. Kotkaan ja Valkeakoskelle.

Aina, kun luodaan jotain uutta, kestää aikansa ennen kuin yleisö ottaa sen omakseen. Tämä toteamus sopinee hyvin myös Nordic Trophyyn. Joukkueet ovat sen verran kovia, että kaikki edellytykset uudelle, menestyvälle konseptille ovat olemassa. Avainkysymys onkin, miten yleisö ottaa uuden liigan omakseen?

Seuroille turnaus on hyvä motivointikeino. Ottelut vastaavat normaalia harjoitusottelua enemmän tosipelejä, kun niistä jaetaan pisteitä ja turnaus pelataan liigan muodossa. Otteluiden merkitys siis kasvaa paljon isommaksi kuin normaaleissa harjoituspeleissä.

Mikäli Nordic Trophy onnistuu ensimmäisellä kaudellaan, on sillä hyvät mahdollisuudet kasvaa jatkossa yhdeksi arvostetuimmista harjoitusturnauksista yhdessä Sveitsin Spengler Cupin rinnalle. Alussa kaikki kahdeksan joukkuetta pysyvät samoina, mutta tulevaisuudessa olisi toivottavaa, että molemmista maista mukana olisivat ne neljä parasta joukkuetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle