Mielipide

26.3.1985 – Ilta jolloin Risto Jalosta tuli legenda

LIIGA / Kolumni
Se sarja on monissa äänestyksissä ollut kärkipäässä valittaessa SM-liigan historian parhaita pudotuspelisarjoja. Sitä sarjaa Turun Sanomien legendaarinen kiekkotoimittaja Erkki Liesmäki kutsui viimeiseksi taitokiekko-sarjaksi. Se sarja on vuoden 1985 finaalisarja TPS-Ilves.

Kaiken piti olla valmiina turkulaisille. Kokenut TPS pyöritteli nuorta Ilvestä ja meni finaalisarjassa jo 2-0-johtoon. Ensimmäinen ottelu päättyi Kupittaan pommiuhan jälkeen Palloseuralle 3-2 ja toisen 1-6 Tampereella päättyneen ottelun jälkeen turkulaiset olivat enää vain askeleen päässä mestaruudesta.

Kultainen takki

Sitten tapahtui jotain. Tuolloin oli vielä tapana, että liigan päätösgaala pidettiin samana iltana kun mestaruus oli ratkennut. TPS:n pelaajat tulivat kolmanteen otteluun puvut mukana. Se ei vielä herättänyt Ilveksen pelaajia, mutta turkulaisten päävalmentajalle Matti Keinoselle teetetty kultatakki herätti pedon esiin. Ei tätä noin vain ole pelattu!



TPS:n kapteenistosta otettiin mestaruuskuva ennen viidettä finaalia

Kaksi ensimmäistä ottelua Ilves-maalissa pelannut Jukka Tammi oli saanut väistyä Jarmo Myllyksen tieltä ja ”Jamo” torjuikin Ilvekselle kaksi voittoa. Ilveksen voitettua ensin Turussa 1-8 ja sen jälkeen kotona 3-2 jälleen pommiuhan pitkittäneen ottelun, sarja oli lopullisesti katkolla Kupittaalla.

Viides peli pelattiin Turussa. Jälleen TPS:n pelaajat olivat voitonvarmoja. Kapteenisto kuvattiin ennen ottelua pääsponsorin tiloissa Kanada-maljan kanssa mestaruutta varten. Kaikkien yllätykseksi Ilves pisti maaliin Jukka Tammen, 23.

Ensimmäisen erän puolivälissä TPS:n puolustaja Jouko Narvanmaa ampuu kiekon Ilves-sentteri Risto Jalon, 22, polveen. Jalo talutetaan kentältä pois ja Ilveksen peli sekoaa. Ennen taukoa TPS johtaa 2-0, maalintekijöinä Jukka Porvari ja Jukka Virtanen. Kaikki olivat varmoja, että TPS:n ”Kulta on värimme”-tunnus saa vihdoin arvoisensa palkkion.

Numero 13

Vierasjoukkueen pukukopissa makasi Risto Jalo – polvi turvoksissa. Ilveksen lääkärit yrittävät lääkitä miestä ja teipata jalkaa. Erätauolla TPS:n johto riemuitsee: Jalo ei pysty pelaamaan!

Uuden Suomen toimittaja raportoi jälkikäteen Jalon sanoneen pukukopissa: ”Tämä ei voi päättyä näin!” Toisen erän jo käynnistyttyä kääntyivät katsojien ilmeet kohti Ilveksen vaihtopenkkiä. Siellä seisoi tuttu numero kolmetoista, Risto Jalo, polvi vahvasti teipattuna. Kun mies astuu jäälle, kipu häviää taustalle: Mestaruus on pääasia.

Ennen erän puoliväliä TPS saa jäähyn ja Ilves pääsee ylivoimalle. Ensin yritysvuorossa on Raimo Helmisen viisikko, mutta se ei onnistu. Jäälle marssii Risto Jalon ryhmittymä. Mikko Mäkelä, 20, toimittaa kiekon alueelle ja syöttää sen Jalolle. Jalo siirtää kiekon viivalle Jukka Hirsimäelle. ”Julpa” ampuu ja Reima Pullinen on maalin edessä ohjaamassa. TPS:n maalissa Jouni Rokama joutuu ensimmäisen kerran kaivamaan kiekon selkänsä takaa.



”Tämä ei voi päättyä näin”

Turkulaiset ovat edelleen voitonvarmoja. Kolmannen erän alussa legendaarinen kuuluttaja Aulis Virtanen ilmoittaa, että kun TPS voittaa mestaruuden, paikallinen huoltoasema tarjoaa kaikille kymmenen litraa ilmaista bensiiniä.

Ilves ei kuitenkaan lannistu. Muutaman minuutin pelin jälkeen TPS:n oma pää hölmöilee. Konkari Timo Nummelin pyyhkii pölyjä maalin edessä olleesta kiekosta ja Jouni Rokama työntää sen kohti kulmaa. Siellä on kuitenkin jälleen numero kolmetoista. Jalka teipattuna Jalo kiertää maalin ja pistää kiekon vanhanaikaisella verkkoon. Ottelu on tasan.

Muutama hetki myöhemmin on jälleen mylläkkä turkulaisten maalin edessä. Mikko Mäkelä pääsee tekopaikkaan, mutta ei onnistu nostamaan. Narvanmaa työntää Mäkelän maahan ja TPS-vahti Rokama torjuu, muttei tiedä missä kiekko on. Yhtäkkiä paikalle ilmestyy vihreäpaita, joka yrittää osua kiekkoon mutta kaatuu. Halli pysähtyy, hetken aikaa kaikki etsivät kiekkoa. Viimeisenä kiekkoon koskenut viherpaita nousee. Selässä on numero 13. Kädet ovat pystyssä, kiekko ei ole Rokaman suojusten alla vaan maalissa.

Se riittää. Pelikello näyttää aikaa 46.18. Ensimmäisen kerran sinä keväänä Ilves on kiinni mestaruudessa. TPS yrittää vimmatusti, Tammi torjuu Ari Vuoren hirmuvedon ja viimeisellä minuutilla Reijo Leppäsen veto kilahtaa tolppaan. Viimeisillä sekunneilla Jukka Porvari vetää keskialueelta, Tammi venyttää polvisuojansa eteen. Samaan aikaan soi summeri: Tampereen Ilves on jääkiekon Suomen mestari mallia 1985.

Koska seuraavan kerran?

» Lähetä palautetta toimitukselle