Mielipide

Vain yksi voi voittaa

LIIGA / Kolumni
SM-liigan finaaliottelut pyörähtävät käyntiin. Mestaruudesta kamppailevat Lahden turkoosi lintuparvi ja Keski-Suomen oma punakone. Pelicans ja JYP ovat valmiina taistoon.

Omassa kotikaukalossaan finaalit aloittava Pelicans taisteli ennen finaalisarjaa kaksi kovaa kamppailua Kärppiä ja Bluesia vastaan. Kärpät-sarjassa mastokaupunkilaiset osoittivat sisukkuuttaan kapuamalla 1-3-tappiotilanteesta sarjan voittajaksi. Hukeasta noususta lisää itseluottamusta keränneet pussinokat väänsivät välierissä 4-1-voiton Bluesista ja varmistivat ensimmäisen SM-mitalin saapumisen Lahteen.

JYP on matkallaan finaaleihin kukistanut Porin Ässät puhtaasti voitoin 4-0 ja semifinaaleissa hurrikaani pyyhälsi yli Jokereiden otteluvoitoin 4-1. JYP on siis playoffien aikana pelannut kolme ottelua vähemmän kuin Pelicans.

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset runkosarjassa olivat erittäin tiukkoja. Pelicans oli runkosarjassa JYPiä parempi kolmesti, kun taas jyväskyläläiset onnistuivat kellistämään mastokaupunkilaiset kahdesti. Erikoista näissä kamppailuissa oli se, että kumpikaan joukkue ei onnistunut voittamaan toistaan omalla kotikentällään.

Jättipottia metsästämässä

Jo historiankirjoihin tiensä raivannut tämänvuotinen pelikaaniparvi lähtee nyt tavoittelemaan sensaatiomaiselle kaudelleen kruunua, sitä kuuluisaa kirsikkaa kakun päälle. Nyt nähdään, pystyvätkö Kai Suikkasen suojatit venymään vielä kerran maksimaaliselle tasolleen, vai hyytyykö lahtelaisten mestaruusjuna kesken kaiken.

Finaaleissa minkä tahansa joukkueen on aina venyttävä parhaimmilleen, todellisille äärirajoilleen – ja vielä aivan jokaisella osa-alueella. Ja etenkin puolustus- sekä maalivahtipelissä lahtelaisilta löytyy vielä pienesti parannettavaa. Niko Hovista Pelicans-maalilla paikannut Joonas Kuusela on selvinnyt urakastaan kelvollisesti, joskin hiukan ailahtelevasti.

Finaaleissa maalivahtipeli pitää olla raudanlujaa, eikä virheisiin ole varaa. Hovinen saattaa hyvinkin olla valmiina taas pelaamaan finaalisarjassa, sillä lauantaina hän harjoitteli täysillä jo muun joukkueen mukana jääharjoituksissa. Hovisen paluu maalille olisi valtavan iso asia Pelicansille, ja koko finaalisarjan luonteelle.


Pystyykö JYP-puolustus pitämään Ryan Laschin kurissa?

Itseluottamus kohdillaan

Pelicansin vahvuuksia kevään peleissä ovat olleet tasaiset neljä ketjua, jotka kaikki tietävät tarkalleen omat roolinsa. Kaksi ensimmäistä ketjua, Tero Koskirannan ja Justin Hodgmanin johdolla ovat tappavanvaarallisia aseita hyökkäyspäädyssä. Puolestaan Jarkko Immosen ja Tommi Paakkolanvaaran johtamat alemmat ketjut ovat keskittyneet rikkomaan vastustajan peliä, ja samalla luomaan hanakan karvauspelin myötä maalipaikkoja.

Kotietu on iso asia playoffeissa. Ja Lahden turkoosipaitaiset ovat kotikaukalossaan erityisen tehokkaita maalinteossa. Ns. vauhtikiekkoon pelinsä perustava Pelicans pystyy kääntämään pelin suunnan nopeasti kiekonriistojen jälkeen ja tuomaan pelivälineen hyökkäysalueelle kovalla vauhdilla. Jos JYP pystyy rikkomaan Pelicansin vauhdikasta hyökkäyspeliä Lahden jäähallissa, nousevat jyväskyläläisten voitonmahdollisuudet huomattavasti.

Pussinokkien henkinen kantti on todettu lujaksi jo useaan otteeseen. Puolivälierävoittonsa jälkeen pelikaanien usko omaan tekemiseensä on kasvanut entisestään. Pelicansin itseluottamus on selvästi kohdallaan ja se on valmis pelaamaan Keski-Suomen kiekkoihmettä vastaan pitkän sarjan.

Toista mestaruutta metsästämään

Kun JYP voitti seuran toistaiseksi ainoan mestaruuden vuonna 2009, tuli menestys ennen kaikkea äärimmilleen sitoutuneen viisikkopuolustuksen ja sittemmin käsitteeksi muodostuneen JYP-prässin kautta. Prässissä vastustajan hyökkäyksiin lähdöt eliminoitiin aggressiivisella karvauksella jo sen omalla puolustusalueella. Tarvittavien maalien tekoon pelaajia löytyi laajalta rintamalta, eikä joukkue tuolloin ennakkokaavailuista
huolimatta jäänyt Jarkko Immosen johtaman niin sanotun VIP-ketjun varaan.

VIP-ketjusta on joukkueessa jäljellä enää Tuomas Pihlman, vaikka niin Immonen kuin ketjun kolmas lenkki Antti Virtanenkin ovat tämän kevään pudotuspelien aikaan katsojina Hippoksella vierailleet. Muutoin viisarit sitten osoittavatkin täsmälleen samaan suuntaan kuin mestaruuskeväänä.

Hurrikaaniryhmä on onnistunut löytämään uudelleen päävalmentaja Jyrki Ahon johdolla tuon kadoksissa olleen konemaisen pelityylinsä, mikä tuntuu herättävän tunteita molempiin suuntiin, mutta mikä on osoittautunut erittäin menestykselliseksi tavaksi pelata jääkiekkoa. Seurassa tuskin
korvia lotkautetaan, jos se ei satu kaikkia miellyttämään. So what, toteaisi muuan entinen pääministeri.


Johdattaako Jyrki Aho miehistönsä mestaruuteen ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan?

Palkitaanko kärsivällisyys jälleen?

Tällä hetkellä Sami Vatasen loukkaantuminen on enää paha muisto. Jäljelle jääneet puolustajat ovat kukin omalta osaltaan paikanneet ja nostaneet tasoaan, aivan kuten ennen välieräsarjaa uumoiltiinkin. Erityisesti Arto Laatikainen ja Mikko Viitanen ovat kasvattaneet merkitystään. Ennemminkin voidaan kysyä, olisiko JYP voittanut Jokerit selvemmin, jos vielä Vatanenkin olisi ollut mukana?

Välierissä Jokerit ei löytänyt lääkkeitä horjuttaakseen keskisuomalaisten lujaa uskoa siihen, ettei JYP-prässi ja viisikkopuolustus kantaisi edelleen hedelmää. Avainsanana JYPillä oli kärsivällisyys. Joukkue jaksoi jauhaa erätolkulla, vaikka se oli välillä jopa alakynnessä. Tarvittavat osumat syntyivät yhtäkkiä, mutta kuin kirjoitettuna, että näin on käyvä. Täydellinen koneinsinöörin taidonnäyte Aholta, jota on turha tituleerata enää miksikään muuksi kuin huippuvalmentajaksi. Nähtäväksi
jää, keksiikö Kai Suikkanen uusia konsteja tuon pirullisen monimutkaisesti rakennetun nelitahtikoneen avaamiseen.

Pitkä sarja?

Vastakkain finaaleissa ovat ehdottomasti liigan kaksi kovinta joukkuetta. Molemmat pelaavat tarkasti oman pelisuunnitelmansa mukaisesti ja ovat vahvoja useilla eri osa-alueilla. Luvassa on varmasti tiukka sarja, jossa pienet marginaalit ratkaisevat otteluita.

Arvio: JYP mestariksi otteluvoitoin 3-4.

» Lähetä palautetta toimitukselle