Mielipide

Kolme väitettä: Pelicans–JYP

LIIGA / Kolumni
SM-liigafinaali on lähtökohtaisesti erittäin tasainen, vaikka toisiaan vastaan asettuukin kaksi hyvin erilaista joukkuetta. Tulokasvalmentaja Jyrki Ahon JYP keskittyy puolustamiseen ja kovaan työn tekoon, kun taas Kai Suikkasen Pelicans pelaa nopeaa ja hyökkäysvoittoista kiekkokontrollia.

Jatkoajan Lahden-toimituksen Toni Tuomala ja Jyväskylän-toimituksen Aki Poskiparta esittivät toisilleen kolme tiukkaa väitettä Pelicansin ja JYPin finaalisarjasta.

Eric Perrin ei ole onnistunut playoffseissa pisteiden valossa, eikä hänestä ole ratkaisemaan finaalisarjaakaan.

Aki Poskiparta: On totta, että Perrin oli etenkin raskaassa välieräsarjassa Jokereita vastaan vaisu. Miehen otteissa oli havaittavissa yliyrittämistä. Luistinkaan ei näyttänyt liikkuvan yhtä ripeästi kuin on totuttu näkemään. Jos kyse oli otteluväsymyksestä, sentteri on nyt saanut sopivasti palautumisaikaa. Uskon, että kokeneelta kanadalaiselta nähdään pirteämpiä ja tuloksekkaampia esityksiä finaalisarjassa.

Pelicans oli jo runkosarjan kohtaamisissa parempi. Nyt JYP pelaa ilman tähtipakki Sami Vatasta. Tämä kääntää edun ratkaisevasti pussinokille ja tuo Kanada-maljan Lahteen.

Toni Tuomala: Runkosarjaottelut olivat Pelicansin ja JYPin välillä erittäin tasaisia. Vaikka runkosarja ei pudotuspelejä ennakoidessa hirveästi merkitse, odotan finaaleista vielä tasaisempia. Sami Vatanen on JYPille erittäin tärkeä pelaaja ja tuo JYPin työteliääseen hyökkäykseen annoksen raikkautta ja yllätyksellisyyttä. Vatasen puuttuminen kokoonpanosta ei kuitenkaan tasavahvaa JYPiä muserra, vaan ratkaisijoita löytyy muualta kuten Jokeri-sarjassa jo nähtiin. JYP ei yhden miehen poissaoloon kaadu.


Eric Perriniltä voidaan finaaleissa odottaa enemmän.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

JYPin hyökkäys perustuu kovaan työntekoon ja vastustajan virheiden hyödyntämiseen. JYP ei tule finaaleissa tekemään kauniita maaleja.

Poskiparta: Pitää paikkansa. JYP on työteliäs ja uhrautuvainen nippu. Joukkue pelaa erittäin kärsivällisesti ja iskee nopeasti kun mahdollisuus aukeaa. Osumien ei tarvitse olla kauniita, ja "räkämaaleja" tullaankin näkemään varmasti. Kaikissa JYP-ketjuissa jokainen hurrikaaninuttu syöksyy suoraviivaisesti ja mustelmia kaihtamatta maalinedusruuhkiin aina paikan tullen. Jyväskyläläisjoukkueen pelaaminen ei kuitenkaan ole pelkästään tuota. Se on myös reagointipeliä, jossa tarpeen mukaan pyritään kiekkokontrolliin.

Mikäli JYP onnistuu pimentämään Pelicansin kärkiketjut, se vie mestaruuden. Lahtelaisilta ei löydy finaaleissa leveyttä ratkaisijarintamalle tasaisen varmaa ja kärsivällistä JYPiä vastaan.

Tuomala: Olen eri mieltä. Pelicansista puhutaan usein joukkueena, jota kantavat kärkimiehet Justin Hodgman ja Ryan Lasch. Pelicansilla löytyy peliä tekeviä kenttiä kuitenkin aina neloseen asti. Teemu Rinkisen, Tommi Paakkolanvaaran ja Marko Pöyhösen muodostama nelosketju pystyy luomaan tilanteita hyökkäyspäädyssä ja heillä on ollut hyviä paikkoja useampaankin maaliin kuin mitä nyt on nähty. Kolmosketjusta löytyy lisäksi Ilkka Pikkarainen, joka ei ole vielä näyttänyt playoffseissa täyttä potentiaaliaan.


Ryan Lasch on Pelicans-hyökkäyksen kärkinimiä ja johtaa pudotuspelien pistepörssiä.

JYPin kokemusetu Pelicansiin nähden nousee merkittävään rooliin.

Poskiparta: Kyllä kokemuksesta on varmasti apua JYPille tässäkin sarjassa. Jää nähtäväksi riittääkö se lahtelaisten hurmoshenkeä vastaan. Pelicansin vaarana voi piillä kylläisyyden tunne sensaatiomaisesta kiekkohistoriallisesta saavutuksestaan.

Kultamitalien kohtalo ratkaistaan loppuviimein maalivahtipelissä. Kysymysmerkkejä leijuu lahtelaisten maalinsuulla.

Tuomala: Pelicans on jo alkanut luottaa Joonas Kuuselaan, vaikka Lahden ulkopuolelta luottoa nuoreen maalivahtiin ei juuri löydykään. Totta kai Kuusela on heikompi kuin Niko Hovinen, mutta aika monet SM-liigamaalivahdit ovat. Jos Kuusela antaa kaikkensa, hänessä on ainesta mestarimaalivahdiksi. Mestaruutta hän ei yksinään kykene Lahteen torjumaan edes parhaimmillaan, joten Pelicans-puolustuksen on oltava maalivahdin tukena ja siivottava kaikki pomppukiekot pois maalinedustalta.

Mikäli Niko Hovinen pystyy pelaamaan ja Riku Helenius jatkaa omalla tasollaan, molempien joukkueiden maalivahtipeli on varmasti kunnossa. Uskon ja toivonkin, ettei ratkaisua nähdä maalivahtipelissä, vaan siinä miten Pelicansin hyökkäys puree JYP-puolustukseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös