Pekka Virta siirtyi Aurajoen rannalle kahden vuoden sopimuksella ja torikahvien puheenaiheeksi nousi ihailtu ja vihattu kiekkokontrolli. Kauden 2010–2011 katastrofin jälkeen TPS aloittaisi järkevän projektin, jossa joukkueelle luodaan identiteetti ja suunnitelma, jota noudatetaan kärsivällisesti.
Virta korosti koko kauden ajan joukkueen ainoaa tavoitetta, paikkaa kymmenen joukossa. Sen TPS myös saavutti, mahdollisimman niukalla yhden pisteen erolla SaiPaan. Pudotuspeleissä noutaja tuli noin vuorokaudessa, kun Kärpät voitti molemmat ensimmäisen kierroksen ottelut yhteismaalein 8-2. TPS:n kausi tiivistyi näihin otteluihin yllättävänkin hyvin.
Palloseura teki 120:ssa minuutissa kaksi maalia. Molemmista vastasi Michal Birner, syöttöpisteet menivät kolmelle eri hyökkääjälle. Muut jäivät nollille, kuten peli-ilmeensä puolesta ansaitsivatkin. Huippuvireissä ei ollut pistenelikkokaan, vaan koko TPS pelasi pudotuspelejä kuin mitä tahansa lokakuun runkosarjaottelua.
Kärpät pääsi vastahyökkäyksiin, jotka johtivat myös maaleihin. Puolustus teki mitä käsittämättömimpiä virheitä nousten esimerkiksi oman, jo tyhjän maalin eteen alimpana pelaajana vastustajan karvatessa syvältä. Mahtuipa mukaan myös maalivahdinvaihtokin – kautensa viimeisen viikon neljässä ottelussa TPS ehti vaihtaa veskaria vaatimattomat kolme kertaa.
Laskusuhdanne alkoi vuodenvaihteessa
TPS:n kiekollinen peli oli syksyllä räpiköintiä, keväällä joukkue löysi järjestelmällisyyttä epäonnistumisiinsa. TPS oli varmasti SM-liigan ykkösjoukkue omatoimisesti aiheutetuissa paitsiovihellyksissä. Heikkoina hetkinä joukkue otti terävimmät spurttinsa oman maalin taakse, mistä viisikko lähti vaihtelevalla nopeudella kohti keskialueella odottanutta puolustusrintamaa.
Samat ongelmat toistuivat kerta toisensa jälkeen. Yhtenä iltana petti maalivahtipeli, toisena joukkue laukoi tuplasti enemmän kuin vastustajansa mutta teki yhden, korkeintaan kaksi maalia. Joskus TPS oli johdossa vielä viimeisillä minuuteilla, mutta päästi vastustajansa tasoihin, seuraavana iltana takaisku tuli nopeasti ja joukkue oli loppuillan lukossa.
Jatkoajan päätoimittaja Emil Elo kirjoitti Twitter-sivulleen helmikuussa seuraavasti:
– Pitbull takoo tällä hetkellä ehkä musiikkimaailman helpointa rahaa. Kolmelta kanavalta biisejä, joissa mies mukana. Jokaisessa kertoo noin sadalla merkillä, miten Miami ja massi ovat lähellä sydäntä.
Kaavamainen hittitehtailu on erikoinen vertauskuva TPS:n kiekkokaudelle. Pienet nyanssit muuttuvat, kokonaiskuva pysyy samana.
Kuten Virta useaan kertaan totesi, TPS "on matkalla" – mutta minne?
Syteen tai saveen
Virta mainitsi monesti karmean kauden 2010–2011 painaneen edelleen pelaajien päässä ja johtaneen tappiopelkoon. Toisaalta luotsi vetosi suureen vaihtuvuuteen. Virta oli toki oikeassa pelaajiston pääkopasta puhuessaan, sen näki jokainen. TPS:n selkäranka oli hiuksenohut. Sen sijaan edelliseltä kaudelta periytynyt "häviämisen pelko" oli omalla tavallaan erikoinen perustelu, jos joukkue on kerran kokenut valtavaa vaihtuvuutta.
Ensi kaudeksi TPS on julkistanut alle 20 pelaajasopimusta. Jokavuotiseen tapaansa jatkuvuutta halveksiva turkulaisseura etsii jälleen uutta ykkösmaalivahtia, puolustuksen johtajaa ja kärkisentteriä, joista ensimmäisen metsästys on jo hyvällä mallilla. Varsinkin viimeisen palasen hankinnassa TPS on kuitenkin tehnyt railakkaan mahalaskun monena peräkkäisenä vuotena.
Siinä missä moni muu SM-liigajoukkue on löytänyt ykkössentterin seulomalla esimerkiksi Elitserienissä parikin tehokasta kautta kiekkoilleita pelaajia, TPS:lle riittäviä näyttöjä ovat olleet ainakin jollakin tapaa menestyksekkäät AHL-vuodet. Mario Valery-Trabuccon ja Ryan Stonen, nykyisten Saksan-liigan hyökkääjien kaltaisiin huteihin ei ole enää varaa. Tällä kertaa täytettävänä on myös Tomas Plihalin tontti kakkossentterinä.
Kausi 2012–2013 on Virran sopimusjakson toinen puolikas ja silloin vaaditaan tuloksia. Vaihtuvuutta riittää tälläkin kertaa, voitontahto ja itseluottamuskaan tuskin ovat syksyllä huipussaan päättyneen sesongin aaltoliikkeen jälkeen.
Samalla Virran ja HC TPS Oy:n on löydettävä yhteinen sävel, jonka harmonia oli rikkonainen jo tällä kaudella. Olivatko loppukaudesta solmitut, vain yhden vuoden jatkosopimukset merkki vain puolittaisesta luottamuksesta nykyvalmennuksen osaamiseen?
Kyse ei ole kohutusta ja suoraan kiistetystä kulissien välirikosta, vaan yksinkertaisesti organisaation järkevästä ja pitkäkestoisesta rakentamisesta. Seura, joka oli vielä pari vuotta sitten nousukiidossa, uhkaa asettua alemman keskikastin jouukkueeksi, kun yllätysmestaruus palautti kultaiset pikkutakit Olkun kaapista. Kari Hietarinnan aikana TPS:n velka on kutistunut vuosi vuodelta, seuraavaksi pitäisi löytää tasapaino säästöbudjetin ja urheilullisten satsausten välillä.
Hyvällä ykkösmaalivahdilla TPS on jo pitkällä – paljon pidemmällä kuin tällä kaudella. Arpakoneen suosiessa Ari Vuorta myös avainpelaajat, muutkin kuin Ville Vahalahti, ovat palkkakuittiensa veroisia. Loput on kiinni Virrasta, joka ei enää rakenna katastrofikauden raunioiden, vaan itse pystyttämänsä peruskiven päälle.
Lue myös: TPS:n pelaaja-arvostelut
