Vatasen verran edellä

LIIGA / Haastattelu
Ässien ja JYPin välinen pudotuspelisarja jatkui jyväskyläläisten komennossa. 2-0-johtoon siirtyneet hurrikaanipaidat saavat kiittää voitosta puolustajalupaus Sami Vatasta.

– Oli samanlaista peliä kuin edellinen kohtaaminen. Ja samanlaisena se varmaan pysyy loppuun asti. Tiukkaa on, molemmat joukkueet liikkuvat ja taistelevat aktiivisesti, kommentoi Sami Vatanen JYPin 2-1-voittoon päättynyttä kamppailua.

– Saimme otteluun hyvän alun ja pääsimme ylivoimalle monta kertaa. Ylivoimalla oli paljon paikkoja, mutta emme onnistuneet viimeistelemään, joten ehkä siinä on parannettavaa. Tietysti kaikessa aina on parannettavaa ja olisihan se hienoa, jos jokaisella pakkopelillä onnistuisimme maalinteossa, Vatanen pohdiskeli.

Vaikka hurrikaanipaidat siirtyivät jo turvallisen tuntuiselle etumatkalle, ei jyväskyläläispuolustaja suostu myöntämään sarjaa ratkenneeksi.

– Ei sarja ole ratkennut ennen kuin toisella on neljä voittoa. Molemmat otteluista ovat olleet tiukkoja, ja kummallakin on ollut paikkansa.


Ässillä ei ollut keinoja Sami Vatasen pysäyttämiseen.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Murtunut sormi syy vireeseen?

Huimassa vireessä oleva puolustajanuorukainen oli kentällä täysin ylivoimainen. 1-0-osuman iskenyt puolustaja pysyi kuitenkin vaatimattomana.

– Joukkueen edun mukaan menemme ja ei kukaan niitä pelejä tuolla yksin ratkaise. Se on selvää, että näistä peleistä ei voi muuta kuin nauttia. Paljon yleisöä ja loistava tunnelma, niin mikäs siinä pelatessa.

Vatanen huilasi talvella reilun kuukauden sormen murtuman vuoksi. Olisiko siinä syy JYP-puolustajan tämän hetken vireeseen?

– En nyt sanoisi, että sillä tauolla oli jotain merkitystä. Totta se toki on, että sain tuona aikana tehtyä erilaisia harjoitteita. Samalla siinä tuli myös taukoa jääkiekosta, mikä oli ihan positiivista.

Sarja jatkuu maanantaina Jyväskylässä. Suurlupaus toivoo otteiden jatkuvan samanlaisina.

– Voittojen myötä on nähty, että meidän oma tekemisemme riittää, jos vain pelaamme hyvin. Ei auta kuin keskittyä omaan hommaan.

Ihan silkkaa voittokulkua Vatasen marssi Porissa ei ollut. Ottelun toisessa erässä puolustaja jäi Joel Armian hurjan taklauksen alle. Mitään erikoisempaa Vataselle ei tilanteessa kuitenkaan käynyt.

– En oikein ymmärtänyt, että se kiekko oli jaloissani. Vai olikohan se edes minulla? Ei mitään, hyvä pommi puun takaa, Vatanen hauskuutti.

» Lähetä palautetta toimitukselle