Mielipide

Mielenkiintoisin, näyttävin, tunteikkain

LIIGA / Kolumni
Helsingissä puolivälieräsarja HIFK-Jokerit saa toisinnon viime keväästä, kun runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneet punanutut saavat vastaansa kuudennelle sijalle sijoittuneen narrilauman. Ennakolta tunteikkaassa ja värikkäässä sarjassa ei panosta puutu.

Helsingin paikallisvastustajat HIFK ja Jokerit kohtasivat
keskenään viidesti runkosarjan aikana. HIFK oli otteluvoitossa niskan päällä, kun Jokereiden sarja-avauksessa tulleen voiton jälkeen punanutut veivät neljä seuraavaa keskinäistä kohtaamista nimiinsä. Viimeisin voitoista tuli Helsingin Olympiastadionilla, missä HIFK vei voiton voittomaalikilpailun jälkeen.

Pudotuspelimuistelmissa ei HIFK:n ja Jokereiden kohdalla tarvitse mennä kauas. Viime keväänä joukkueet kohtasivat juuri puolivälierissä, jotka tarjosivat mielenkiintoa ja draamaa seitsemän ottelun edestä. Sarjassa 3-2-voitoin edellä olleen Jokereiden Jukka Hentunen pääsi läpiajoon ottelusarjan kuudennen ottelun jatkoajalla, mutta HIFK:n Juuso Riksman venytti yrityksen eteen ja HIFK iski kuitin heti perään. Seitsemännessä ottelussa punanutut olivat selvästi edellä, selvittivät itsensä jatkoon ja lopulta aina mestariksi asti.

Tällä kaudella joukkueet ovat kokeneet kokoonpanojen osalta isojakin muutoksia, kun taas valmennusosastolla vain HIFK:lla on ollut uusia nimiä seuran puvuissa edustettuina. Viime keväänä Bluesin kanssa finaaleihin yltänyt Petri Matikainen johtaa tänä keväänä HIFK:ta kohti mestaruustaistelua. Jokereilla taas Erkka Westerlund johtaa Ilmalan joukkoja viimeisiä kertoja, ennen kuin tällä hetkellä apuvalmentajana oleva Tomi Lämsä ottaa vetovastuun haltuun ensi kaudelle.

Pelillisesti kehittynyt HIFK

HIFK:n tämän kauden otteita voi hyvin kuvailla sanalla nousujohteisuus. Viime kevään mestaruutta syksyllä sulatelleet punapedot aloittivat kehnosti, mutta keskitalven aikana tahti kiihtyi. Viimeisellä kolmanneksella HIFK:n voittosaraketta koristi peräti kuusitoista voittoa. Kovan pistetahdin seurauksena keskikastin sijoitukset vaihtuivat lopulta kolmanteen sijaan, eikä runkosarjan voittokaan jäänyt kauaksi.

Syksyllä HIFK:ta koetteli varsinkin ykkösmaalivahdin Juuso Riksmanin loukkaantuminen ja verkot oli heitettävä vesille. Riksmanin tilalle petojen maalille asteli parin edelliskevään MM-kisoista tuttu Dennis Endras. Saksalaismaalivahti nousi alkumetrien vaikeuksien jälkeen todelliseksi vahvistukseksi, eikä HIFK:n osalta tarvittu otsikoita maalivahtiongelmista. Syksyllä seuran urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas kiinnitti Winnipeg Jetsin leiriltä ilman sopimusta saapuneen Janne Pesosen punanuttujen hyökkäysosastolle.

Kauden aikana Matikaisen miehistöstä esille nousi juuri laajalta rintamalta tullut tehokkuus. Viime kevään suuren nimen Mikael Granlundin takaa onnistumisia nähtiin muun muassa Ruotsista Suomeen palanneelta Eero Somervuorelta ja Mikaelin pikkuveljeltä Markus Granlundilta. Myös puolustuslinjojen johtohahmo Toni Söderholm otti suurta tehollista vastuuta ja 33-vuotias puolustaja iski SM-liigan kautta aikojen puolustajien syöttöennätyksen.

Pudotuspelien kannalta HIFK:n tärkeimmäksi asiaksi nousi pelillisten asioiden eteenpäin meneminen. Alkukaudesta systeemien kanssa vielä hakoteillä ollut Matikaisen ryhmittymä pääsi peli peliltä paremmin mukaan uudistuneisiin kuvioihin ja runkosarjan lopussa kokonaispaketti oli varsin tasapainoinen. Päävalmentaja Matikainen tuli Espoon vuosien aikana tutuksi todellisena kevään valmentajana, joka pystyy ulosmittaamaan parhaan mahdollisen potentiaalin omasta valmennettavasta ryhmästään. HIFK:n kannalta palaset ovat siis hyvällä mallilla ja runkosarjan lopussa velloneet loukkaantumiset ja sairastelut ovat hellittämässä juuri pudotuspelejä varten.

Runkosarjan lopussa HIFK pärjäsi tuloksellisesti hyvin ilman sairastelleita Granlundia ja Pesosta. Nyt kun kaksikko liittyy mukaan hyökkäysvahvuuteen, on tilanne punanuttujen kannalta erittäin herkullinen.


HIFK on ollut edellä joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa runkosarjassa.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Jokereilla useita kysymysmerkkejä – Hahlin kenttä avainasemassa

Jokereiden kausi on sujunut hyvin ailahtelevasti ja suoritustaso on heitellyt rankasti laidasta laitaan. Vaikka joukkue ei piiloudu loukkaantumisten taakse, on niiden vaikutus ollut koko kauden ajan hämmästyttävän suuri. Parhaalla kokoonpanollaan Jokerit on liigan parhaiten tasapainotettu nippu, mutta heti kun yksikin tärkeä palanen putoaa pois, on joukkue todella haavoittuvainen.

Narripakan kärkipäästä löytyy useita kysymysmerkkejä, sillä Ilari Filppula, Janne Lahti ja Teemu Pulkkinen ovat viime aikoina vaeltaneet varjojen mailla. Viimeksi mainitulla on sanottu olevan jonkinlaista pikkuvammaa, mutta se ei ole syy tai selitys vaisuihin otteisiin. Kun mennään kaukaloon, siellä ollaan aina täydessä kunnossa.

Toisaalta Jokereilta löytyy rutkasti laajuutta eikä vastuu ole täysin yksittäisten pelaajien harteilla. Pudotuspeleissä joukkueiden kärkiketjut pystytään usein pimentämään melko hyvin, joten ratkaisuvoimaa on löydyttävä myös kärkiketjujen ulkopuolelta. Tässä onkin Jokereiden suuri mahdollisuus.

Kauden kolmoskenttänä aloittaneet Riku Hahl, Jani Rita ja Jarkko Ruutu ovat olleet koko kauden Jokereiden paras kenttä ja ovat sitä edelleen. Kentästä löytyy pudotuspeleihin tarvittavaa kovuutta, mutta lisäksi myös huikea määrä taitoa.

Tämän ”palokuntakentän” voi heittää kentälle missä tilanteessa tahansa, sillä se pärjää niin yli- kuin alivoimallakin. Täksi kaudeksi Jokereihin siirtynyt Riku Hahl on Jokereille kullanarvoinen pelaaja ja hän tuo joukkueeseen kauan kaivattua ryhtiä.

Oman mielenkiintoisen mausteensa soppaan tuo myös Erkka Westerlundin kahden ottelun pelikielto. Ensi kauden päävalmentaja Tomi Lämsä saa siis tulikasteensa SM-liigatason päävalmentajana kovimmassa mahdollisessa paikassa.

Paikka ei ole otollisin, mutta Westerlundin poissaolo ei Jokereita kaada. Tämä pienimuotoinen takaisku voi olla jopa positiivinen asia, jos Jokerit onnistuu kahdessa ensimmäisessä ottelussa hyvin.

Todella tasaista

HIFK on jopa viime kevättä fyysisempi ja materiaaliltaan leveämpi, mikä lisää joukkueen iskukykyä puolivälieräsarjassa Jokereita vastaan. Joukkueessa ei ole tällä hetkellä yhtä suurta heikkoutta, vaan joukkue on mennyt kaikilla osa-alueilla eteenpäin kauden aikana. Kun yhdistelmään lisätään kovana pudotuspelivalmentajana tutuksi tulleen Matikaisen opit, on punanuttulauma paha vastustaja Jokereille puolivälieräsarjassa. Toisaalta päävalmentaja Matikainen ei ollut Espoossa kertaakaan ennakkosuosikin asemassa, vaan Blues oli joka kerta altavastaaja. Näkyykö se jollain tavalla tässä sarjassa, kun HIFK on selvä ennakkosuosikki?

Jokerit pääsee ottelusarjaan lähes parhaista mahdollisista lähtökohdista. Joukkue pääsee jälleen altavastaajana sarjaan, ja tämä sopii ainakin päävalmentaja Erkka Westerlundille paremmin kuin hyvin.
Helsinkiläisjoukkue on täynnä kysymysmerkkejä, mutta toisaalta pelaajien näyttämishalu on todella suuri.

Avainpelaajien alisuorittaminen on monien silmissä pudottanut Jokerit mestaruuskamppailusta. Runkosarjasuorituksilla ei kuitenkaan ole torstaista eteenpäin mitään väliä, jos peli kulkee. Jokerit on täynnä pelureita, jotka ovat kunnostautuneet aiemmin ”kevään miehinä”. Nyt heillä on Filppulan johdolla paikka iskeä.

Arvio: Tämän kevään sarja on vielä vuodentakaistakin parempi. Ottelusarja ratkeaa seitsemännen pelin kolmannessa erässä suuntaan tai toiseen. Sarjan voittaja marssii vahvasti kohti mestarin titteliä.

Jatkoajan pudotuspeliennakko

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös