Hiilikaivosten mies

LIIGA / Haastattelu
Kärpät vahvisti kesken viime kauden puolustustaan hankkimalla tšekkipuolustaja Jan Snopekin Extraliigasta. Vahvat peruspakin otteet poikivat jatkosopimuksen Ouluun, mutta toinen kausi Kärpissä ei ole ollut helppo.

Jan Snopek on peruspakin perikuva. Iso, vahva ja pyrkii hoitamaan oman tonttinsa moitteettomasti. Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta risti Snopekin hiilikaivosten mieheksi.

Huimia kiekollisia ratkaisuja tšekkipakilta on turha odottaa, mutta omassa päässä pakkikolossi pyrkii hoitamaan hommansa. Alkukausi oli vaikea, eikä Snopek mahtunut syyskaudella aina edes kokoonpanoon.

– Sydän itkee verta, kun näkee ison miehen tuskan. Snopek on viimeisen päälle joukkuepelaaja, Aravirta totesi syksyn vaikeilla hetkillä.

Snopek ei itse sitä myöntänyt, mutta Aravirta kertoi ennen joulutaukoa miehen kärsineen pienistä loukkaantumisista pitkin syksyä. Hiilikaivosten työmiehelle ei pienistä kolhuista valittaminen sovi.

Joulun jälkeen Snopek on parantanut peliään. Myös tilastot tukevat väitettä, sillä joulun jälkeen pelatuissa 24 ottelussa Snopek on jäänyt tehotilastossa miinukselle ainoastaan kerran. Syyskaudella miinusmerkkinen ilta oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

– Yritän pelata fyysistä peliä ja hoitaa oman tonttini. En mieti jäällä omia heikkouksia tai vahvuuksia, yritän vain tehdä parhaani. Omista heikkouksista en muutenkaan aio kertoa mitään, Snopek toteaa hymyillen.


Jan Snopek työpaikallaan haalarihommissa.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Snopekin allekirjoitettua sopimuksen Kärppiin, puhuttiin miehen lähteneen ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille pelaamaan. Tämä ei pidä täysin paikkaansa, sillä Snopek pelasi juniorivuosina neljä kautta Kanadan juniorisarjoissa ja yhden kauden Elitserienissä Västeråsin riveissä.

– En halunnut pelata Extraliigassa loppu-uraani. Tulin Ouluun hakemaan uutta haastetta, sillä mielestäni tälläkin iällä voi vielä oppia uutta ja kehittyä pelaajana, 35-vuotias Snopek toteaa.

Aivan sattumalta Snopek ei Kärppiä valinnut. Oululaiset olivat pakkikolosista kiinostuneita jo aiemmin.

– Kärpät osoitti kiinostusta minua kohtaan jo pari vuotta sitten, mutta minulla oli silloin sopimus Extraliigaan. Viime vuonna sopimuksessani oli pykälä, joka mahdollisti siirtymisen ulkomaille kesken kauden. Talvella Kärpät sitten tarjosi sopimusta. Otin riskin ja tartuin siihen enkä ole katunut päivääkään.

Suomesta ja Kärppien organisaatiosta Snopekilla on pelkästään positiivista sanottavaa.

– Viihdyn Oulussa loistavasti. Kärpät on organisaationa loistava, eikä tätä voi oikein edes verrata Tšekin Extraliigan organisaatioihin, Snopek toteaa.

SM-liiga on tehnyt tšekkipakkiin muutenkin vaikutuksen ja pakkijärkäle pitää liigaa erittäin kovatasoisena.

– Aivan sama mitä KHL:stä sanotaan, mutta minä pidän SM-liigaa parempana sarjana, Snopek täräyttää.

Snopek muutti Ouluun yksin, sillä hänen vaimonsa jäi työskentelemään kotimaahan, mutta vierailee Oulussa aina sopivan tilaisuuden tullen. Järjestely on toiminut hyvin.

Tulevasta kaudesta Snopek ei osaa sanoa vielä mitään. Tavoitteena on pelata loppukausi mahdollisimman hyvin, jotta keväällä on sopimustarjouksia pöydällä. Yhdestä asiasta mies on kuitenkin varma.

– Extraliigaan en halua palata, Snopek toteaa lisätessään painoja levytankoon.

Hiilikaivosten mies on puhunut.

» Lähetä palautetta toimitukselle