Jämpti, pihi, velmu, vitsikäs

LIIGA / Artikkeli
SM-liigan teräsmies Jan Latvala on jään ulkopuolella ennen kaikkea perheen mies, mutta myös velmu ja pidetty tyyppi. Pelikaverit ja valmentajat kertovat, mikä hän on miehiään.

JYPin 1972-ikäluokka valettiin kovasta aineksesta. Harri Sillgren teki hyvän uran, Sinuhe Wallinheimo vielä komeamman. Jan Latvala ja Kalle Koskinen porskuttavat SM-liigassa yhä nelikymppisinäkin.

– Meillä ei ole mitään kilpailua siitä, kumpi pelaa pidempään. Eiköhän se ole kaikille selvää, että Lade pelaa pidempään, Koskinen sanoo.

Wallinheimon mukaan Latvala on pienestä pitäen ollut ”velmu jätkä”. Kentällä ”Lade” on herra luotettavuus, vaikka hänen saamansa junioriopit perustuvat kaikkeen muuhun kuin kuriin.

– Sirenin Ari sitä joukkuetta veti. Olen monta kertaa miettinyt, mitä Ari teki eri lailla kuin muut. Meitä ei junnuvuosina kulutettu loppuun, vaan annettiin vapauksia pelata. Emme olleet systeemin orjia. Säilytimme aikuisina jääkiekossa sen iloisuuden, mikä junnuvuosinakin oli, Wallinheimo näkee.

Pojat saivat hyvää oheisharjoitteluvalmennusta Latvalan Markku-isältä, joka oli 70-luvulla ollut SM-mitalitason painija. Sitä kautta opittu vartalonhallinta on yksi Latvalan pitkän uran salaisuuksista.

– Niistä painiharjoituksista me opimme paljon, Wallinheimo muistaa.


Jan Latvala on kuulunut jo vuosia Pelicansin kapteenistoon ja sulautunut osaksi lahtelaista kiekkohistoriaa. Kuva vuodelta 2009, jolloin peruslahtelaiset Erik Kakko ja Toni Koivunen olivat vielä mukana.
Mikael Hoikkala

Vitsikäs ”family man”

Latvala on muuttunut jyväskyläläisestä lahtelaiseksi. Siirto Pelicansiin vuonna 1999 vaikutti ensimmäisen kauden perusteella tyhjältä arvalta, mutta lopulta hän sai Lahdessa uralleen nosteen, joka siivitti hänet pääkaupungin valoihin Jokereihin.

Kun neljän vuoden pesti Jokereissa alkoi lähetä loppuaan ja oli aika etsiä uutta seuraa, Latvalalla oli jo omakotitalo rakenteilla Lahteen. Paluu Pelicansiin oli molemmille osapuolille ihanneratkaisu.

Lahdessa vaikuttivat samaan aikaan kaupungin omat -71 ikäluokan helmet: Toni Koivunen, Erik Kakko ja Marko Jantunen. Latvala oli vuotta nuorempi ja kotoisin muualta, mutta hänestä tuli osa kiinteää kalustoa.

– Aina pyrittiin siihen, että on tervetullut perheeseen. Jos halusi tulla, niin ihan sama, oliko kotoisin Lahdesta vai muualta, Kakko sanoo.

Nykyisin Latvala on jo lahtelaisempi kuin moni lahtelaisena pidetty. Pelicans on hänelle uransa ylivoimaisesti tärkein seura.

– Lade on family man. Hän ei golfaa, joten aika vähän häntä näkyy pelaajien yhteisissä jutuissa. Lasten harrastukset vievät aikansa, Kakko selventää.

Kolmen tyttären isä myöntääkin olevansa kotona naisten armoilla. ”Ja ylpeä siitä!” Latvala kuitenkin korostaa pitävänsä esimerkiksi golfista ja uskoo palaavansa lajin peliuran jälkeen, kun aikaa on viimein myös omille harrastuksille.

Jämptiydestään huolimatta ”Lade” tunnetaan erittäin rentona ja seurallisena miehenä.

– Hän on hauskaa seuraa ja vitsikäs kaveri. Pientä vitsiä tulee sieltä täältä, vaikka onkin rauhallinen jään ulkopuolella, sanoo Pelicans-puolustaja Joonas Jalvanti, joka on ollut parin viime kauden ajan Latvalan huonekaveri vieraspelireissuilla.

Aina aamunkoittessa hallilla

Joukkuepelaajana Latvala on aina ollut valmentajien ihannetyyppi ja roolimalli muille.

– Inhoan koko sanaa ”motivointi”, koska pelaajien pitäisi olla motivoituneita itsestään, mutta aina joskus valmentajan on kaivettava se työkalupakistaan. Lade on kaveri, jota ei tarvitse motivoida. Hän tietää joka päivä hallille tullessaan, miksi avaa hallin oven, entinen Pelicans-luotsi Hannu Aravirta suitsuttaa.

– Täytyy rehellisesti myöntää, että kun viime keväänä tänne tulin, katsoin ikää ja mietin hänen loukkaantumisestaan, että mitähän tästä tulee. Mutta päinvastoin, nuoremmat saavat ottaa oppia hänestä. Lade on iso pelaaja meille, nykyinen Pelicans-käskijä Kai Suikkanen painottaa.

Näistä piirteistä kumpuaa myös Latvalan ihmeellinen kestävyys. Moni läheltä seurannut kuvailee, ettei ole nähnyt kenenkään muun jääkiekkoilijan pitävän yhtä tarkasti huolta itsestään.

– Jos valmennus tulee hallille ennen kahdeksaa, niin yleensä hän on seuraava tulija. Hän on hallilla huolehtimassa itsestään pari tuntia ennen kuin hommat alkavat, Suikkanen kertoo.

Latvalasta mallia on ainakin ottanut Joonas Jalvanti. 23-vuotias Pelicans-kasvatti on pelannut paljon Latvalan parina, ja miesten pelissä on paljon samaa: ei turhaa hosumista, vaivattomia ratkaisuja kiekon kanssa, hyvä liike, hyvä silmä sijoittumiseen.


Yksi uran maukkaimmista tuuletuksista. Latvalan jatkoaikamaali viidennessä ottelussa nosti toiveet Lahdessa pilviin, mutta Blues-puolivälieräsarja 2009 päättyi lopulta katkeraan tappioon.

Huonekaverukset Latvala ja Jalvanti ovat nykyisin joukkuekavereiden puheenparressa ”isä ja poika”.

– Sellaistakin kuittia tulee, mutta se on vain kestettävä, Jalvanti hymähtää.

Latvalasta tarinoita väännettäessä yksi suosikkaiheista on hänen armoton piheytensä.

– Välillä on vierasreissuilla lompakko unohtunut kotiin, niin sitten lainataan joukkuekavereilta, Jalvanti nauraa.

Välillä Latvala kääntää saituutensa velmuiluksi. Kun joukkueelle taannoin annettiin ohje, että täysiä virvoitusjuomapulloja ei saa viedä bussista ulos, Latvala saattoi ottaa matkan lopulla yhden hörpyn uudesta pullosta ja viedä näin ”avatun” pullon mukanaan.

Puolustuksen puheenvuoro

Puheet Latvalan saituudesta lentelevät sen verran korkeisiin sfääreihin, että on syytä antaa miehen puolustautua. Miten on, oletko ”maailman pihein mies”?

– En allekirjoita. Nuo jutut ovat värittyneet vuosien varrella, Latvala vastaa.

Vieressä seisova Pelicans-toimitusjohtaja Ilkka Kaarna näyttää olevan eri mieltä.

– Ai mitä? Tarkoittaako se sitä, että olet löytänyt jonkun pihimmän, Kaarna hörähtää.

– Älkääs nyt. Mähän olen rikas mies, kun tukkakin on nahkaa, Latvala kuittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle