Keskiviikkoilta Hakametsässä oli opettavainen kokemus. Kaukalossa nähtiin kahden pelilliseltä valmiudeltaan erilaisen joukkueen kohtaaminen. Keltapaitaisen joukkueen liike ja kiekkokontrolli vastaan sinipaitojen oppimisprosessi.
Tapparan tilanne ei ole kadehdittava. Pelikulttuurin ja-tavan opetteluun olisi parempiakin hetkiä kuin marraskuun liigaottelut. Tiukka pistetaistelu ei anna mahdollisuuksia pitkiin syöksyihin. Tappioputkiin liittyvä pelko pakottaa etsimään pelillisiä oikoteitä.
Toisin ovat asiat Kuopiossa. Todistin eilen Hakametsässä kauden eleganteinta vieraspelaamista. Juttelimme kollegoiden kanssa lehdistöparvella jääkiekon sisimmästä. Saimme nopeasti luotua yhteisen johtopäätöksen. Pelitapaan voi liittyä kauneutta. Sen seuraamisesta voi saada valoa arjen harmauteen. Kiekkoa on suotavaa pelata savolaisella tavalla.
Kuopiolaisten liike ja kiekkokontrolli tulivat esiin avauskiekon pudottamisesta lähtien. Keltapaitaista show'ta todisti katsomosta tämän kauden pehmeäkätisin kirvesrinta, joka kävi legendaarisen isänsä kanssa keskustelua kaukalon tapahtumista useaan otteeseen. Isä puhui, ja kädet kävivät. Poika nyökytteli ja viittoi vuorollaan. Barkovit näkivät pelin omalla tavallaan.
Huippulupaava nuorukainen sai hienon oppitunnin luovuuden syvimmästä olemuksesta. KalPan pelaamisen helppous ja määrätietoisuus olivat juuri sitä pelaamisen sisintä, jota häneltä itseltäänkin odotetaan. Tappara-kiekon tulevaisuus näki kaukalossa sen murroksen, jonka vetovastuu on hänen 16-vuotiailla harteillaan.
Kilpipaitojen pelitapa ansaitsee kiitoksen. Se toimii muutoksen veturina. Taistelu liian pitkään liigakaukaloita hallinnutta puukätisyyden kulttuuria vastaan on alkanut. Jääkiekkoa voi pelata muullakin tavalla kuin päätykiekoilla ja pleksien kautta purkamalla.
Asiasta olisi hyvä tehdä pelaajakysely. Kummalla tavalla haluaisit pelata. Lyötkö kiekon päätyyn ja luistelet sen jälkeen vaihtoaitioon vai kuljetatko kiekon taistelualueelle ja veivaat samalla pari vastustajaa kuutamolle?
Kuopiolaisten ei tarvitse ottaa osaa tähän kyselyyn. Sakari Salmisen ja Tuomas Kiiskisen kaltaisten taitureiden on hyvä pysyä lestissään. He tekevät arvokasta pioneerityötä osoittaessaan jäyhien suomalaisten kykenevän omaksumaan slaavilaisuuteen liittyvän taiteellisuuden.
Juttelin ottelun jälkeen tovin KalPa-luotsi Tuomas Tuokkolan kanssa. Erittäin fiksun oloinen tulokasvalmentaja avasi joukkueensa pelin saloja hienolla tavalla. Olisin tehnyt asiaan liittyen vielä muutaman herkullisen jatkokysymyksenkin, mutta aikataulullisten syiden vuoksi niiden aika jää seuraavaan savolaisten vierailuun suomalaisen kiekkoilun kehdossa. En aio missata tuota tilaisuutta.
Eilinen ottelu oli hieno oppitunti urheilun arvaamattomuudesta. Sen loppuhuipennuksessa oli ripaus oikeudenmukaisuutta, joka maustoi spektaakkelin oikeanmakuiseksi. KalPan tappio olisi ollut oikeusmurha.
Tappara sai ansaitsemattoman mahdollisuutensa kuopiolaisten tuplaviitosen aikana. Kaksi osumaa heikoksi tunnustetulla ylivoimaosaamisella oli kova suoritus. Moni joukkue olisi halvaantunut jouduttuaan moisen "jytkyn" tielle.
KalPa ei taipunut siltaan. Keltapaidat lisäsivät kierroksia koneessaan. Taistelu aikaa vastaan ei tuonut otteisiin hermostumista. Luottamus omaan tekemiseen säilyi jokaisen pelaajan sydämessä hienolla tavalla.
Maali kerrallaan takaa-ajo jatkui kohti loppuhuipennustaan, jossa oli taiteellinen kliimaksi. Jukka Hentunen, kaukaloiden kehäkettu, kiskaisi laukauksensa ohi täydellisessä maskissa olleen Jani Niemisen. Jos ottelu pitää kerran ratkaista, tehdään se sitten sekunti ennen loppua.
Ei ole vaikea arvata, mitä liikkui Niemisen ajatuksissa. Kiekon kaivaminen oman maalin uumenista loppusummerin soidessa on kokemus, jonka väliinjättämisestä voisi maksaa jopa pienen rahasumman. Tappio ei maistu koskaan hyvältä, eilen siinä oli poikkeuksellisen karvas maku.
Ottelun jälkeiset tunnelmat kirvesrintojen leirissä olivat melankoliset. Katkeran tappion sulattaminen ei tapahtunut hetkessä. Risto Dufva on ehtinyt kiekkourallaan nähdä monta ottelua. Kokeneen kiekkomiehen eilisiltaiset kommentit toivat esiin poikkeuksellista suoruutta. Filosofisista vastauksistaan tunnettu Tappara-käskijä ei piiloutunut kielikuviensa taakse.
– Pakko tunnustaa, että tämä on meidän ja liigan kärkijoukkueiden välinen ero. Henkinen kapasiteetti ei riitä parhaita vastaan. Häviämisen pelko on suurempi kuin voittamisen usko, tiivisti Dufva ajatuksensa.
Kovia sanoja, joiden sisältä löytyy pelottavia suuntaviivoja. Eikö Tappara ole enää terästä? Eikö pelaajien tarkoituksena olekaan voittaa jokaista ottelua? Koetaanko kaukalossa tunteita, jotka rakentavat vastaan näkymättömiä seiniä?
Tapparan eilisistä otteista heijastui varovaisuus. Poissa olivat Dufvan ensimmäisissä otteluissa nähty fiksu avauspelaaminen ja rohkea keskialueen kiekollisuus. Oma roolinsa oli tietysti kuopiolaisten vyöryllä, joka ei tarjonnut ylimääräisiä sekunteja päätöksenteon varmistukseen. Peli asetti ehdot. Vahva kesytti heikon.
KalPa ja Tappara ovat nykymuodoissaan kiekkokulttuurin ääripäissä. Pelon ja uskon hallinnassa sekä niiden käsittelyssä on eroavaisuus, jonka välissä on valtava kuilu. Sen ylittämisessä tarvitaan rohkeutta, jonka ruumiillistuminen vaatii kollektiivista me-henkeä.
Jos joku tarjoaisi minulle nyt vapaalipun liigaotteluun haluamallani paikkakunnalla, olisi valintani helppo. Menisin Kuopioon ja istuisin KalPan vaihtoaition yläpuolella "Niiralan Maltsevin" fanipaita päälläni. Tuona hetkenä olisin hyvin lähellä suomalaisslaavisen kiekkokulttuurin sydäntä.
