Kolmen peräkkäisen nollan veskari

LIIGA / Haastattelu
JYPissä on totuttu siihen, että maalivahdit keikkuvat torjuntatilastojen kärkipäässä. Vaikean alkukauden jälkeen kärki alkaa lähestyä myös Riku Heleniusta, joka pelasi Ilvestä vastaan kolmannen nollapelinsä peräjälkeen.

Nollapeli on aina osoitus hyvin tehdystä työstä, vaikka joskus se helpommalla maalivahdille tuleekin. Toisaalta sellaisessa tapauksessa kenttäpelaajat veskarin edessä ovat tehneet yleensä sitäkin raivokkaammin hommia.

– Ei tässä mitään salaisuuksia ole. Tai no, ne 20 äijää siinä edessäni on se salaisuus, Riku Helenius antoi tunnustusta joukkuetovereilleen.

– Toisessa erässä oli yksi 2-1–ylivoimahyökkäys, missä joutui venymään. Ei siinä muuten hirveästi sellaisia tilanteita ollut. Tuommoisessa harvakutisessa matsissa pitää olla kuitenkin mieli mukana koko ajan, Ilveksen kasvatti muistutti.

JYP on palannut vanhaan betonipuolustukseensa, jolloin maalivahdin työ näyttää helpolta. Totuuden nimissä on todettava sekin, että Ilves on valmentajavaihdosta huolimatta aivan hukassa. Mutta myös Heleniuksen otteisiin on tullut aimo annos lisää varmuutta alkukauteen verrattuna.

– Viime vuosi oli Ruotsissa vaikea, ihan ulkopuolisetkin asiat huomioiden. Jyväskylässä olen saanut uuden alun. Oikeastaan uusi sivu on kääntynyt uralla ja elämässä. Olen siitä kiitollinen JYPille. Mikäs tässä on nyt huikean joukkueen takana pelata, maalivahti totesi.

– Olemme asenteellisesti tällä hetkellä niin tylyjä siinä oman maalin edessä. Sen jälkeen pelaaamme yksinkertaisilla ratkaisuilla itsemme ulos omalta alueelta. Täytyy muistaa, että se on hirveä työmäärä, minkä koko viisikko siinä painaa, hän jatkoi.

Helenius ei tunnusta ajattelevansa mahdollisia nollapeliennätyksiä. Hän ei myönnä edes tietävänsä, kuinka pitkiä ne ovat.

– Ei voi miettiä pelissä mitään nollapelejä. Jos päästää pääkoppaan sellaisia ajatuksia, yleensä helähtää selän takana saman tien. Pitää vain yrittää ajatella muita hommia ja keskittyä seuraavaan kutiin, veskari kuittaa.

Heleniuksen hyvä otteet aiheuttavat JYPin valmennusjohdolle miellyttävän pulman. Tähän asti maalivahteja on peluutettu miltei vuorovedoin, mutta Joni Myllykosken pienen sairastelun myötä asetelmat ovat kääntyneet. Voittavaa maalivahtia ei usein vaihdeta – paitsi ehkä hurrikaanileirissä.

– Onko meillä ollutkaan mitään nokkimisjärjestystä? Myllykoski sairastui viime viikolla, joten siinä tuli minulle mahdollisuus. Se kenelle tarttuu, se on saanut olla uunissa. Molemmat painaa hirveät määrät duunia harjoituksissa, että olisi sitten valmis pelaamaan, Helenius kiteyttää lopuksi.


Riku Helenius on hurjassa vireessä kotona ja vieraissa.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

» Lähetä palautetta toimitukselle