Mielipide

Tappara 2011–2012: Mikä tahansa mahdollista

LIIGA / Kolumni
Tampereen Tapparassa tavoitellaan vaikean viime kauden jälkeen jälleen paluuta playoff-taisteluun. Toisin kuin viime vuonna, joukkue on saanut valmistautua rauhassa alkavaan SM-liigakauteen. Joukkuetta on rakennettu hyvissä ajoin ja materiaali on leventynyt. Tapparan kannattajilla onkin täysi oikeus odottaa vaihteeksi parempaa.

Sekavista tunnelmista viime kauteen lähteneet kirvesrinnat hyytyivät lopulta playoff-kyydistä jääden runkosarjassa 11. sijalle. Kauden kynnyksellä vetovastuun saanut Sami Hirvonen sai ennakko-odotukset huomioiden luovittua Tapparan vaikeilta vesiltä turvasatamaan kelvollisesti. Tällä kaudella mies laitetaan todelliseen puntariin, kun pelimerkkejä pärjäämiseen on tarjottu selvästi edellisvuotta enemmän.

Alkavalla kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäänti ei ole enää hyväksyttävä tulos. Hirvosen alkavan kauden jälkeen umpeutuvan sopimuksen jatkamiseen tarvittaneen ainakin pääsy kahdeksan
joukkoon.


Sami Hirvonen mitataan valmentajana alkavalla kaudella.

Kaikki on tosin sitä ajatellen täysin mahdollista, sillä siirtomarkkinoilta saapui miehiä pelin jokaiselle osa-alueelle. Lähteneiden ja tulleiden välinen
vaakakuppi on aivan eri puolelle kallellaan kuin viime kauden alkumainingeissa. Tappara kalasteli Turun Palloseurasta itselleen lähestulkoon koko uuden
ykkösketjun, kun Antti Erkinjuntti, Jussi Makkonen ja Sami Venäläinen siirtyivät Tapparaan.

Tämän lisäksi hyökkäykseen saatiin pitkän
tauon jälkeen Tapparaan palaava Miikka Männikkö, Jokereista jo suomalaisille tuttu Joey Tenute ja toistaiseksi SM-liigaväelle vielä kääntämätön kortti jenkki Jacob Cepis. Unohtaa ei sovi myöskään HPK:n kirjoilta siirtynyttä, viime kaudella kovat tehot Mestiksessä latonutta Jan-Mikael Järvistä.

Peräpää vankentui ruotsalaisella Viktor Ekbomilla ja JYPistä siirtyneellä Kalle Kaijomaalla. Maalivahtipuolelle Harri Säterin jättämää aukkoa täyttämään siirtyi Ilves-lähtöinen Juha Metsola.

Kun todetaan, että runkopelaajista lähtijöiden puolella oli Säterin lisäksi vain viimekautinen ykkösketju Shayne Toporowski, Kevin Doell, Niclas Lucenius ja puolustajat Harri Ilvonen sekä Jani Honkanen, voidaan melko lyhyelläkin matematiikalla tulla tulokseen, että joukkue on paperilla edelliskautta vahvempi.

Hyökkäyksessä enemmän vaihtoehtoja

Viime kaudella Tapparan hyökkäystehot nojasivat paljon ykkösketjun harteilla, eikä Hirvosella ollut todellisuudessa kovinkaan suuria mahdollisuuksia lähteä
sitä rikkomaan. Tällä kaudella hyökkäys on huomattavasti tasaisempi ja kolmessa ensimmäisessä ketjussa miesten välisiä paikkoja voi tarvittaessa vaihdella melkeinpä miten vaan.

Suurta vastuuta laitetaan kuitenkin TPS:sta tulleiden harteille. Heistä Erkinjuntti olisi kelvannut melkein joka SM-liigaseuralle, joten Tappara voi olla miehen kiinnittämisestä onnellinen. Venäläinen puolestaan lukeutui Tapparan runkomiehiin monen vuoden ajan.

Kolmen vuoden visiitti Turkuun ei vaikuttaisi ainakaan heikentäneen miestä, päinvastoin. Venäläinen pelasi viime vuonna heikosti menestyneessä Palloseurassa ehkä elämänsä parhaimman kauden ja vaikuttaisi menneen vielä pykälän eteenpäin aiemmista Tapparan vuosistaan.

Mielenkiintoisin näistä tulijoista on ehkä kuitenkin Makkonen, jonka viimeiset pari kautta HPK:ssa pelatun unelmakauden jälkeen ovat olleet jokseenkin
mollivoittoisia. Tehot 27+32 HPK:ssä kaudella 2008–2009 veivät Makkosen aina maajoukkueeseen asti, mutta 26-vuotiaan hyökkääjän ura on selvästikin nyt sillä
kuuluisalla vedenjakajalla.

Joukkue ja mies itsekin odottavat varmasti alkavalta kaudelta paljon. Muista hyökkäyspään tulijoista Männikkö ja Tenute tuskin pettävät pahasti ja Jan Mikael Järviselle tie on avoinna yllättää positiivisesti. Tuomas Vänttinen oli erittäin tärkeä mies Tapparalle jo viime kaudella ja Kim Strömberg paransi otteitaan mitä pitemmälle sarja eteni. Strömberg saattaa lyödä itsensä viimein tällä kaudella SM-liigassa lopullisesti läpi.

Kun pakkaan lisätään vielä Antti Kangasniemi, Tomi Pekkala, Jukka Peltola, Jouni Virpiö ja viime kaudella yllättävän kypsästikin esiintynyt Joni Karjalainen, voi Hirvoselle aiheutua jopa myönteissävytteisiä ongelmia ketjujen muodostamisessa.


Löytääkö Makkonen Tapparassa jälleen itsensä?

Puolustus vakaalla pohjalla

Puolustuspäässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime kauteen verratessa. Oman tonttinsa hoitanut Jani Honkanen jatkoi vuoden visiitin jälkeen
matkaa. Harri Ilvosen viime kausi oli loukkaantumisen jälkeen vaisu ja hän lähti etsimaan uutta nousua uralleen JYPistä.

Toiseen suuntaan tullut Kalle Kaijomaa ja ruotsista tullut Ekbom korvannevat lähtijät, joskin Tapparan alapäästä puuttuu tällä hetkellä todellinen fyysinen pelote. Isokokoinen Ekbomkaan ole vaikuttanut erityisen fyysiseltä olemukseltaan. Liekö puolustuksen pienimmän, Tuukka Mäntylän, on otettava jälleen kovanaaman viitta harteilleen. Pelillisesti puolustus on vähintäänkin viime vuoden tasolla.

Maalivahteihin Tappara kaatuu tuskin alkavallakaan kaudella. Jani Nieminen lähtee kauteen ykkösvahtina, mutta Juha Metsola haastanee Niemisen tosissaan. Tilanne vaikuttaisi jopa paremmalta kuin viime kaudella, jolloin Nieminen aloitti kauden loistavasti, mutta käytännössä oli selvää, ettei Pohjois-Amerikkaan matkalla ollut Harri Säteri voinut kakkosmaalivahdiksi pudota.

Tämä saattoi vaikuttaa Niemisen motivaatioon ja vire hieman katosi kauden loppua kohden. Tällä kaudella ei sekään skenaario mahdottomalta vaikuta, että Metsola torjuisi onnistuessaan kauden ratkaisupeleissä. Maalivahtien välinen kilpailu lupailee hyvää torjuntatyöskentelyä Tapparalle alkavalle kaudelle.

Hirvosella edessään ratkaiseva kausi

Tappara on materiaalillisesti parantunut selvästi verrattuna viime kauteen, mutta entä verrattuna muihin joukkueisiin? Viime kaudella taakse jääneistä
Pelicans ja TPS tuskin ovat ajatelleet alkavalla kaudella toistaa pohjanoteerauksiaan.

Paikallisvastustaja Ilveksen nuori joukkue vahvistui parilla kokeneella paluumuuttajalla ja on muiltaosin jälleen yhtä kautta kokeneempi. Materiaalien ollessa moneen joukkueeseen verrattuna tasaisia keskenään kiinnittyy huomio penkin taakse.

Viime kaudella epäonnistuneista Pelicans ja TPS saivat liigajäillä jo kannuksensa luoneet käskijät peräsimeensä. Alkavalla kaudella totisesti mitataan, mitkä ovat Sami Hirvosen eväät liigavalmentajana.

European Trophy –pelit eivät ole lupailleet Tapparalle paljoa, mutta toisaalta totuus on monesti ennenkin alkanut valjeta kunnolla vasta SM-liigan alettua. Viime kaudella pelaajamateriaali ei antanut Hirvoselle myöten kovin hyökkäysvoittoiseen pelitapaan.

Tällä kaudella nähdään todellisuudessa, pystyykö Hirvonen kehittelemään keskitasoiselle pelaajamateriaalille pelitavan, jolla joukkue nostaa itsensä liigan kärkikamppailuun, vai onko tuloksena jääminen muiden materiaalillisesti samalta viivalta lähtevien kyydistä.

SM-liigan kausiennakko 2011–2012

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös